Käsittämätöntä touhua "halvan viinan" maassa

Viina on käytännössä ilmaista, niin silti kusetettiin edellisviikolla seuraavasti:

Kaverin kanssa juotiin päivällä drinkkejä eräässä paikassa (happy hour 2 yhden hinnalla). Ensimmäisen drinkin (Gin Fizz) kohdalla maistoin ettei tässä mitään viinaa (giniä) edes taida olla, tai ainakin hyvin vähän. Join vielä toisen ja tulin siihen tulokseen, ettei viina ollut lainkaan. Kaverini ei vieläkään uskonut ja joi kolmannen, kunnes hänkin uskoi. Mitäs minä sanoin, vettähän se vain oli.. Lopuksi pyysin testiksi vielä raakaa ginipaukkua ja näytin pulloa mistä hän oli sekoittanut drinkit. Hänelle sopi vain toinen puteli koska "that bottle is only for the coctails".

Yökerhojen ns. "free drinks" ovat limsaa/mehua ainakin muppet barissa. Varmaan monessa muussakin paikassa. Kyllä minä sentään viinan maun erotan.

Pullossa tilatut/ostetut toimivat tietenkin varmuudella. Myöskään hanaoluessa ei ollut vikaa. Uskon myös että suuressa osassa paikoista laitetaan drinkkeihin ihan alkoholiakin, ainakin pikkasen..
2703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Automiehen Grokia tuumas edesmennyt appiukko ,siemailtuaan kymmenen peräkkäin ruottinlaivalla aikoinaan ?

Äänestä

Käytiin myöskin tuolla Muppetissa ja tultiin samaan lopputulokseen, että limsaa oli. Tilatuissa drinkeissä oli kyllä viinaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sellaista tälläkerta kirjoitti:

Viina on käytännössä ilmaista, niin silti kusetettiin edellisviikolla seuraavasti:

Kaverin kanssa juotiin päivällä drinkkejä eräässä paikassa (happy hour 2 yhden hinnalla). Ensimmäisen drinkin (Gin Fizz) kohdalla maistoin ettei tässä mitään viinaa (giniä) edes taida olla, tai ainakin hyvin vähän. Join vielä toisen ja tulin siihen tulokseen, ettei viina ollut lainkaan. Kaverini ei vieläkään uskonut ja joi kolmannen, kunnes hänkin uskoi. Mitäs minä sanoin, vettähän se vain oli.. Lopuksi pyysin testiksi vielä raakaa ginipaukkua ja näytin pulloa mistä hän oli sekoittanut drinkit. Hänelle sopi vain toinen puteli koska "that bottle is only for the coctails".

Yökerhojen ns. "free drinks" ovat limsaa/mehua ainakin muppet barissa. Varmaan monessa muussakin paikassa. Kyllä minä sentään viinan maun erotan.

Pullossa tilatut/ostetut toimivat tietenkin varmuudella. Myöskään hanaoluessa ei ollut vikaa. Uskon myös että suuressa osassa paikoista laitetaan drinkkeihin ihan alkoholiakin, ainakin pikkasen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu