Hirvenmetsästys ei ole metsästystä lainkaan!

Hirvenmetsästys ei ole oikeaa metsästystä. Äijälauma ajaa hirvet ampujien eteen ja nämä sitten poksauttelevat ne hengiltä. Passipaikoille ajetaan autoilla, koska ei jakseta kävellä kuin korkeintaan sata metriä. Missä kohtaa tuossa on se metsästys?
13775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Taikka koira ne tuo, ainakin pitää ääntä, että salakavala hiippari poksauttaa. Vähiten metsästystä tietenkin on se, että väijytään pellon reunassa tai kulkuväylän kupeella ja piilosta ammutaan tarkka kaatolaukaus, hirvi on jo maahan tömähtäessä kuollut. Kaikkein vähiten metsästystä on tietenkin se, että hirviä matkimalla kutsutaan ne viimeiselle aterialle, vieläpä vähäisimpänä se, että hiivitään hiljaa maastossa ja murhataan makuulla oleva hirvi.

Kaiken lainen piiloammunta sekä etenkin makuulle ampuminen eivät ole ainakaan URHEILUmetsästystä, vieläkin vähemmän oikeaa metsästystä.

Kyllä kauhia hirvien metsästys pitäis lailla kieltää. Niitähän näkee autostakin.

Äänestä

Noissa aminitsemissa pyyntitavoissa on vielä ripaus metsästystä mukana mutta tuo ajojahti on homojen hommaa

Äänestä

Itse yhden hirven Honda Civic aseenani kaataneena olen kiitollinen että tuota hirvikantaa harvennetaan, milten laiskoin metodein tahansa.

Samaa mieltä että eipä varmaan älytöntä "alkumiehen riistanjäljitystä" välttämättä vaadi tuo hirvenmetsästys mutta pääasia että noita kaatuu kiväärillä ennenkuin kantatiellä lapsiperheiden autoilla.

Äänestä
  • Yksinäisistä ja sinkku autoilijoista ei ole tietenkään niin väliks siellä kantatiellä vai??

    Äänestä

  • 17+5 kirjoitti:

    Yksinäisistä ja sinkku autoilijoista ei ole tietenkään niin väliks siellä kantatiellä vai??

    Meinaat että olisi pitänyt luetella erikseen kaikki mahdolliset kuski-/matkustajakombot eriksen tuossa edellä...? Eiköhän se ns punainen lanka ollut vain pelkästään että pelti voi rytistä.

    Varmaan omastasikin voi tarttua sanaan "yksinäisistä" ja ihmetellä miksi se autoilija on niin yksinäinen? Yksin ajavahan ei välttämättä ole mitenkään yksinäinen elämässä noin muuten.

    :)

    Äänestä

Hauskaa kun kaikki ei metsästjät täällä kertoo mikä ei kenenkin mielestä ole metsästystä.
Minä olen joskus saanut lahjaksi kirjan nimeltä "Suuri metsästyskirja" siinä on esitelty erilaisia metsästystapoja ympäri maailmaa ja siihen tuollainen näkyy kelpaavan metsästykseklsi kyllä.
Mielipiteitä tästäkin asiasta saa toki jokaisella olla ihan oman halun mukaan, ei siinä mitään.
Metsästyskin on useimmilla aika muuttuva harrastus. Nuorena metsästää erilailla, kuin mitä sitten vanhempana. Myös pyydettävät riistalajit vaihtuu ja metsästystavat.
Hirvenpyynnissä oleellista yhteiskunnan kannalta, on päästä saalistavoitteisiin, ei niinkään reuhuta jossain korvessa, nokipannukahveja juoden.

Äänestä
  • No otetaanpa esimerkiksi hirvenmetsästys.
    "On päästä saalistavoitteisiin"
    Kun pääasiallinen tarkoitus on rajoittaa hirvikantaa mieluiten kiintiön sallimalla määrällä niin miksi ei samalla helpotettaisi entisestään hirvenmetsästystä?
    Esim sallittaisi autosta ampuminen. Yks istuu lavalla ja toinen ajelee metsäteitä ja aukon reunoja. Kun hirvi näkyy niin tuettu laukaus tuelta lavoille vaikkapa siitä auton ikkunasta. Nyt kun se hirvi nähdään niin sitten vasta järjestetään passimiehet ja ajomiehet tai koirat jonka jälkeen ohi juoksevaa hirveä pommitetaan takakinkuille ja isolle keuhkolle lippaallinen. Koska on tarkoitus pyytää myönnetty määrä hirviä niin helpoimmat keinot käyttöön. Kaikki ei pyyntiluvallinen riista (pienriista) tietenkin pidetään tiukan säännöksen piirissä ja ehdottomassa moottoriajoneuvon hyväksikäyttö kiellossa koska ei ole tarkoitus pyytää tiettyä määrää esim metsoja.

    Sama kuuluisi karhun osalta. Sallittaisiin pyynti niin talvipesiltä vanhaan malliin ja haaskoilta sekä kaurapelloilta koska näin voidaan valita tietty yksilö kaadettavaksi helpoiten ja kaataa se yhdellä tarkalla laukauksella.
    Onhan tarkoitus kaataa vain tietty kiintiö.
    Nyt summassa jahdataan alueella ehkä olevaa yksinäistä mutta ammutaankin pennullinen naaras koska ampumatilanne sallitaan vain niin että yksilöitä ei olla ajettu haaskoilta tai muilta ravintohoukuttimilta ja näinollen pusikoita rymyävä nalle on tunnistettava sekunnin sadasosassa yksinäiseksi tai muuten olet linnassa ja jos ampumatilanne tulee on aikaa yleensä yhtä vähän ja laukaus sinnepäin sekä sen jälkeen liikkeellä kaikille vaarallinen haavakko karhu joista sitten tiedotetaan hätätiedotteilla ylellä paikallisille.
    Joten kumpi olisi parempi, ampua kiintiökarhut tarkoilla yksilökohtaisilla laukauksilla eläin varmasti tunnistaen ja tälle turhaa kärsimystä aiheuttamatta haaskalle kun tuhannesosa sekunnissa jonkin merkkistä karhua hätäpäissään jonnekin osu tai ei??

    Äänestä

Kyllä sinäkin vielä pääset metsästämään hirviä, vähän sitkeyttä.

Äänestä

Kyttäysjahdin ystävä olen. Liki 100 hirveä kaatanut. Jahtiporukassa on paljon hirvikoiria sekä innokkaita koiramiehiä -- eipä kyttäillä, koirien tuleekin pelata kaikki hirvet. Nooh, porukan päätös on porukan päätös, koirabisnes pyörii ja syödään sitten viisitoista tuntia haukuttua stressihirveä. Useimmat koiramiehet eivät vaivaudu pistämään saalista.

Kaikkiin jahtimuotoihin on hyvä säilyttää tuntuma.

Äänestä

Semmosta se tämän päivän hiluxiralli metsästys on, huudetaan ratiopuhelimeen. Nyt sinne sinne, eiku tänne ja nyt tulee. Wuffe käänty koilliseen, sinne pari ukkoa. Nyt haukkuu. KOhta on passissa, olkaa valmiina. Nyt on tienreunassa, ampukaa jo.

Äänestä

Kyttäys metsästys on metsästystä parhaimmillaan!> (en tunne kyllä ketään kuka hirviä kyttäisi). Ja menkäähän itte metällä niin ei lippaallinen panoksia riitä ku rytkitte hirviä koska kaikki menee ohi. Ettekäö muutenkaa pääse metsästäjän tutkintoa läpi niin siinä se taikka saa aselupaa! Olen puhunut.

Äänestä

Ota tuosta nyt selvää... Itse ammun hirvet auton ikkunasta, ei tartte kävellä metriäkään, tilasin eräästä eräliikkeestä vartavasten auton ikkunasta ampumista varten amerikassa keksityn asetelineen joka kiinnitetään avoimen auton etuikkunan alalaitaan kiinni, siihen vaan ase kiinni ja eikun sopivalle paikalle odottamaan, auton kun pitää tyhjäkäynnillä niin riiittää lämmintä ja samalla voi syödä eväitään ja kuunnella musiikkia, lisävarusteena saa vielä autokohtaisen suojapeitteen minkä voi asentaa avoimeen ikkuna-aukkoon, yläreunaan tulee pieni "rännin" tapainen lippa että sadevesi valuu sivuille, kätevää.

Viel kun sais hankittua sarjatuli-aseen niin vot, silloin olisi kaikki mitä haluan, 20 hyvin järeää patruunaa per lipas ja etupenkille 5 lipasta odottamaan niin sadalla patruunalla kaataa jo mukavasti hirviä, olen vuokrannut hirvenmetsästykseen maita ja metsästän yksin, kysyin luvat RHY:stä ja sanoivat että ei se ole ongelma jos aioit yksin metsästää, oikeastaan turvallisin tapa niin ei tarvitse varoa muita passissa olevia kun ei niitä ole.

Äänestä

No miettii että minkälaista se metsästys oli 70-luvulla. Silloin ammuttiin kun näky eikä alotettu miettimään että pitäskö säästää toiki vai miten se ammuttaisiin. Nykyään se on muuttunut paljon helpommaksi mutta miettikää ilman puhelimia (myös kännykät) minkälaista se metsästys on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoerkki kirjoitti:

Hirvenmetsästys ei ole oikeaa metsästystä. Äijälauma ajaa hirvet ampujien eteen ja nämä sitten poksauttelevat ne hengiltä. Passipaikoille ajetaan autoilla, koska ei jakseta kävellä kuin korkeintaan sata metriä. Missä kohtaa tuossa on se metsästys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu