Muslimit ovat oikeassa:Älä Syö Sikaa!

"Kypsän lihan täytteistä huonoksi arvioitiin useimmin kinkku- tai pizzasuikaleet. Huono hygieeninen laatu aiheutui yleisimmin korkeasta aerobisten mikrobien ja suolistoperäisten bakteerien kokonaispesäkelukumäärästä. Kolmessa näytteessä Listeria monocytoges -bakteerimäärä oli niin suuri (yli 100 pmy/g), että näyte arvioitiin huonoksi." Lähde: Iltasanomat tänään

Muslimit ovat jo kauan tienneet, että sianlihan syönti on epäterveellistä ihmiselle. Sikalatkin ovat siivottomia, kuten tässä taas on mediassa viimepäivinä kuvien kera todisteltu.
272115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kas mikä sattuma. Tokihan aavikkomaan kansa on mikrobeja mittaillut jo parituhatta vuotta sitten hygienian kartoittamiseksi. Ja tiedoksesi: kyllä ne navetat ja kanalatkin nykyisillä jättimäisillä tehotuotantolinjoilla on yhtä epähygieenisiä. Parempi olis ryhtyä vegaaniksi, se on puhtain, turvallisin ja eettisin vaihtoehto.

Äänestä

Islamilaisissa maissa toteutetaan eläinten teurastuksia ja lihojen käsittelyjä
hyvin sotkuisissa ja epähygieenisissä oloissa. Ja näitä epähygienisesti
käsiteltyjä lihoja tarjotaan paikallisissa ravintoloissa hyvin useasti puoliraakoina.
Islamiin perehtymisen jälkeen en ole matkustellut islamilaisiin maihin enkä
ole nauttinut,enkä tule koskaan tietoisesti nauttimaan täällä Suomessa
maahanmuuttajien kebabi-paikoissa. Sieltä saivat taannoin terveystarkastajat
useita huomauttamisen aiheita paikkojen hygienian tasoista.

Sianliha on suomalaisilla valmistusmenetelmillä varsin turvallista näläntorjunnassa.
Kaikkeahan pitää nauttia kohtuullisesti ja yleensäkin monipuolisesti.
Sianliha on kuulunut ruokavalioihini kaiken ikäni eikä ole aiheuttanut mitään
haitallisia terveysvaikutuksia vaikka ikää on kertynyt lähemmäs 80- kuin
70-vuotta. Runsaan kuukauden kuluttua pääsee taas nauttimaan hyvin
paistettua sikaista joulukinkua hyvän punaviinin kera. NAM, NAM !

Äänestä

Kannattaa kokeilla kaupan hyllystä siankylkeä, jossa puolet on valkoista rasvaa ja puolet lihaa. On tosi maukasta eikä ole terveydelle vaaraksi. Ihminen tarvitsee lihaa koska eri aineiden täydellinen imeytyminen elimistöön tarvitsee lihaa seurakseen.
Olen täysterve työssä oleva 65vee. Eikä ole kolesterolia, sairauksia ja paino miltei sama kuin inttiaikana. Herkuttelen tällä tavoin siivuja punaviinin, kossun tai oluen kera. Aamusin ruisleivällä siankylkeä, niin kyllä jaksaa. Näin noin joka toinen kuukausi. Kohtuus herkuttelussakin.....

Sika tuli pannaan immaamien käskystä, koska se pilaantuu nopeammin kuin lehmä. Koska määräys oli kait kirjoitettu koraaniin, sitä toteltiin.

Nykyisin musutkin voisivat syödä sianlihaa mutta koska on kyse erittäin joustamattomasta kaiken määräävästä ja kaikkeen puuttuvasta uskonnosta, ei se onnistu.

Äänestä
  • Sianliha is good: ” Sika tuli pannaan immaamien käskystä, koska se pilaantuu nopeammin kuin lehmä. Koska määräys oli kait kirjoitettu koraaniin, sitä toteltiin.”

    Keitähän nämä ”immaamit” oikein ovat? Imaamit kyllä kuuluvat islamiin, mutta eivät he ole määränneet sianlihakieltoja. Aivan oikein: Sianliha ihmisravintona kielletään islamin pyhässä kirjassa Koraanissa. Jo tätä ennen sianlihan käyttö kiellettiin ravintona Raamatussa Mooseksen 3. ja 5. kirjassa. Myös juutalaiset noudattavat näitä Jumalan ihmiselle antamia määräyksiä. Olen kuullut, että myös jotkut kristityt ovat luopuneet sianlihan syömisestä uskonnollisiin syihin vedoten.

    Sianliha is good: ” Nykyisin musutkin voisivat syödä sianlihaa mutta koska on kyse erittäin joustamattomasta kaiken määräävästä ja kaikkeen puuttuvasta uskonnosta, ei se onnistu.”

    ”Musuilla” tarkoittanet muslimeja? On muslimeja, jotka syövät sianlihaa, mutta eivät he silloin seuraa islamia – ainakaan tältä osin. Vielä kerran: Ei ainoastaan islam kiellä sianlihan syöntiä, vaan kyse on vuosituhansia vanhoista uskonnollisista määräyksistä alkaen juutalaisuudesta.

    Äänestä

Jotkut uskonnolliset pomot niin määräsivät. Ja kansa totteli.
Nämä uskontoaan seuraavat muslimit ovat niitä kaikkein pahimpia ja sopeutumattomampia länsimaissa.
Jopa omissa maissaankin he nokittelevat toisiaan shiiat ja sunnit-. Siitä uskossa oikeassa olemisessahan Syyriassakin tapellaan. Uskonsota siis.
Miksi islam ei voi nykyaikaistua piiruakaan kuten meidän valtauskontomme? Sanoihan imaami A2- illassa, että Muhamedin käskyjä ei voi muuttaa. Ne ovat kiveen kirjoitettu. Islam tappaa vääräuskoiset jos eivät käänny islmamiin, homot ja karseat kivvitys-ja hirttotuomiot siihen mukaan. Niin ei tänä päivänä ole meidän uskonnossamme vaikka ehkä jossain vanhassa testamentissa tappamisesta puhutaan.10 käskyssäkin on- älä tapa-.
Koraani sanoo nämät tappotuomiot selvääkin selvemmin.

Äänestä
  • Ymmärtääkseni aloitus käsittelee sianlihan syöntiä, mutta olen ilmeisesti väärässä?

    Nykyaikaan please: ”Koraani sanoo nämät tappotuomiot selvääkin selvemmin.”

    Mistähän tappotuomioista sinä höpäjät? Jos haluat esittää tappotuomioita, niin ole hyvä, tee niille oma aloitus. Ja esitä ne Koraanin kohdat, missä väittämäsi asiat mainitaan.

    Tappamista se on tämäkin. Ja teidän länsimaisen kristillisen kulttuurin mukaisiin rituaaleihin perinteisesti kuuluva:

    http://www.youtube.com/watch?v=RMTPJHkzhGs

    Äänestä

  • Siis ennen kuin alatte puhumaan haukuntaa uskonnosta olen muslimi ja sianliha ei ole kielletty koska se on muka epäterveellinen vaan koska Se on testi jumalalta että totteleeko muslimit häntä kukaan ei voi sanoa että puhuin väärin koska olen itse muslimi ja naudan liha on paljon parempaa ku sianliha NAM NAM!!

    Äänestä

  • Onko muslimi edes ihminen. Ei ainakaan ole ihmisten tapoja

    Äänestä

On kumma ettei koraaniin uskova osaa oppikirjaansa! Siinä selvästi sanotaan kuolemantuomiot. A2 illan imaamit sen myös sanoivat Suomen kielellä.
Myös paljon muuta nykyaikaan ja länsimaiseen tasa-arvoiseen elämään soveltumatonta siinä sanotaan. Huivipakko esimerkiksi lievimmästä päästä.
Miksi tämänkin te arvoisat muslimit kiistätte?

Teidän kanssanne on aivan turha keskustella mistään. Saatika neuvotella. Sopimukseen pääsy asiassa kuin asiassa on aina mahdoton, koska ette voi piiruakaan joustaa mistään. Ratakiskokin taipuu ennen kuin muslimi uskossaan.
Miten voitte kuvitella asuvanne rauhanomaisesti suomalaisessa yhteiskunnassa kun tappelette keskenännekin uskonasioista? Sunnit ja shiiat. Syyriassa on uskonsota. Ette tule toimeen edes toistenne kanssa, jos jostain koraanin kohdasta on erimielisyyttä. Kuten Syyriassa.

Äänestä
  • Rata Kisko: ”On kumma ettei koraaniin uskova osaa oppikirjaansa! Siinä selvästi sanotaan kuolemantuomiot. A2 illan imaamit sen myös sanoivat Suomen kielellä.”

    Viittaat ilmeisesti tähän:

    Nykyaikaan please (18.11.2013 klo 12:12): ”Islam tappaa vääräuskoiset jos eivät käänny islmamiin, homot ja karseat kivvitys-ja hirttotuomiot siihen mukaan.”

    Onkohan minulta mennyt jotain ohi? Islam ei tapa vääräuskoisia, eikä islam tunne esimerkiksi ovelta ovelle –pakkokäännytystä.

    Homous ei kuulu islamiin, ja siitä on seurauksena ankarimmillaan kuolemantuomio siinä tapauksessa, mikäli homous voidaan näyttää toteen. Kivitys- ja hirttotuomioista ei ole mainintaa Koraanissa, mutta ne ovat voimassa muutamissa islamilaisissa maissa. Hirttotuomio on voimassa myös Japanissa (valtauskontoina šintolaisuus ja buddhalaisuus), Intiassa (valtauskontona hindulaisuus) sekä Yhdysvalloissa Washingtonin ja New Hampshiren osavaltioissa (valtauskontona kristinusko).

    Ratakisko: ”Huivipakko esimerkiksi lievimmästä päästä.
    Miksi tämänkin te arvoisat muslimit kiistätte?”

    Kuka sellaista on kiistänyt? Jos tarkkoja ollaan, niin naisen tulee käyttää huivia, olipa sitten juutalainen, kristitty tai muslimi. Islam on hyvin johdonmukainen tässäkin asiassa – ja jälleen alkaen juutalaisuudesta. Tässä video aiheesta:

    http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=ObFUB8shVOU&NR=1

    Ratakisko: ”Miten voitte kuvitella asuvanne rauhanomaisesti suomalaisessa yhteiskunnassa kun tappelette keskenännekin uskonasioista? Sunnit ja shiiat.”

    Suomessa sunnit ja shiiat tappelevat keskenään? Missä tällaista tiedät tapahtuvan? Minun käsitykseni mukaan täällä Suomessa asiat yritetään hoitaa toisella tapaa mitä monen muslimin kotimaassa. He, jotka ovat tänne rauhan tyyssijaan tulleet, haluavat sen sellaisena pysyvän. Turha siinä on alkaa toisille isottelemaan, vaikka opillisia eroja onkin. Sama – toivottavasti - pätee myös maahanmuuttajien ja suomalaisten kanssakäymiseen.

    Ratakisko: ”Teidän kanssanne on aivan turha keskustella mistään. Saatika neuvotella. Sopimukseen pääsy asiassa kuin asiassa on aina mahdoton, koska ette voi piiruakaan joustaa mistään. Ratakiskokin taipuu ennen kuin muslimi uskossaan.”

    Se, mitä tuossa aiemmin joustamattomana toivoin oli, että tässä ketjussa pysyttäisiin aiheessa eikä eksyttäisi aivan väärille raiteille. Minusta kuulkaas herra ratapölkky tuntuu, että minä joustin tällä kertaa melkoisesti.

    Palaan aloittajan aiheeseen. No, mitä ajatuksia tämä video herättää vai herättääkö mitään?

    http://www.youtube.com/watch?v=L_vqIGTKuQE

    Äänestä

  • Asrar kirjoitti:

    Rata Kisko: ”On kumma ettei koraaniin uskova osaa oppikirjaansa! Siinä selvästi sanotaan kuolemantuomiot. A2 illan imaamit sen myös sanoivat Suomen kielellä.”

    Herra ratakisko on myös unohtanut että " tappotuomio" homoseksuaaleille" on myös raamatussa. Mutta herra haluaa vängätä vastaan viimeiseen asti ilmeisesti ja meni jo nolottavaksi toistoksi kirjoitukset tuossa.
    Miten saa ihmisen ymmärtämään jotakin jos tyhmä kuin vasemman jalan saapas? Joka taitaa olla viisaampi kylläkin kuin herra ratakisko:D

    Äänestä

  • Voisitko Rata Kisko selittää että miksi ei nainen halutessaan saisi pukeutua niinkuin haluaa? Ymmärrän kyllä jos vaikka burkhaa vastustat sillä sitä voi ehkä pitää turvallisuusriskinä sillä ihmisiä on vaikea tunnistaa esim. valvonta kameroista. Mutta miksi muslimi nainen ei saisi pitää huivia jos niin haluaa ja itse päättää? Jos ihan vaikka suomalainen ateisti nainen sairastuu syöpään ja haluaa käyttää huvia peittääkseen kaljun niin pitäisihän sekin kieltää sitten? Vai mitä jos käskettäisiin kaikkien naisten pukeutua mini shortseihin kesäkuussa, koska tasa- arvo!
    Mutta no siis niinkuin Asrar jo totesi kysehän tässä keskustelussa on sianlihan syömisestä. Ja siitä että muslimi ei syö sianlihaa ei pitäisi olla sen enempää ongelmaa muille kuin siitä että joku toinen ihminen on kasvisyöjä. Mutta pitää varmaankin kasvissyöjät myös nyt pakottaa syömään lihaa! Onhan se omituista etteivät he suostu joustamaan, eihän heidän kanssaan siis voi millään keskustella.

    Ps. Kaikissa ihmisryhmissä, kansoissa ja uskonnoissa on ihmisiä jotka tappelevat keskenään, valitettavasti. Mutta puhu mitä haluat, toivon kuitenkin kaikkea hyvää sinulle.

    Pps. Olen 100% suomalainen kuten muukin sukuni ja olen mielestäni onnistunut asumaan yhteiskunnassani aivan rauhanomaisesti ja olen valmis hyväksymään sinut ja kaikki muutkin suomalaiset sellaisina kuin olette ja kunnioittamaan teitä, jos te kunnioittatte minua takaisin.

    Äänestä

  • Kaikki ne jotka on tullut jostain lähi idästä tulevat muslimit ovat tervettulleita kun ovat saaneet luvan tulla suomeen ja visan ala miettimään ennen kuin laitat jotain julkiseksi

    Äänestä

suksikaa persieeseen koko islamilaisine harhaoppeineen...tuo oppi ei pure suomalaisiin ikinä,lukuunottamatta muutamia valheelle alistettua tyttöparkaa jotka rakastumisen huumassa ovat unohtaneet totuuden ja saavat kärsiä loppu iän. meille tarjottiin kovin ottein v,1939 vierasta oppia isä aurinkoisesta,mutta isämme pysäytti tuon saastan leviämisen itärajan korpiin.muistakaa siis että suomalainen mies ei tule ikinä hyväksymään suomen islamisoitumista joka on jo viherkommareitten toimesta leviämässä salakavalasti...suomi on hyvä maa asua-paras meille suomalaisille ja niin myös maahanmuuttajille jos hylkäätte höpö oppinne ja mukaudutte suomalaiseen viisaaseen demokratiaan.

Äänestä
  • hylkää islami: ”meille tarjottiin kovin ottein v,1939 vierasta oppia isä aurinkoisesta,mutta isämme pysäytti tuon saastan leviämisen itärajan korpiin.muistakaa siis että suomalainen mies ei tule ikinä hyväksymään suomen islamisoitumista…”

    Jos viittaat tällä aseelliseen yhteenottoon tai jopa peräti sotaan, voi kommenttiasi pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

    Tiedoksi sinulle, että vuosien 1939–1944 sodissa Suomen puolesta taisteli nuoria suomalaisia muslimimiehiä ja isiä, osa heistä henkensä uhraten. Ilman heitä, ja tuhansia muita nuoria miehiä, sinulla ei olisi kaiketi näin laajaa sananvapautta, jota parhaillaan nautit.

    Äänestä

  • Asrar kirjoitti:

    hylkää islami: ”meille tarjottiin kovin ottein v,1939 vierasta oppia isä aurinkoisesta,mutta isämme pysäytti tuon saastan leviämisen itärajan korpiin.muistakaa siis että suomalainen mies ei tule ikinä hyväksymään suomen islamisoitumista…”

    Jos viittaat tällä aseelliseen yhteenottoon tai jopa peräti sotaan, voi kommenttiasi pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

    Tiedoksi sinulle, että vuosien 1939–1944 sodissa Suomen puolesta taisteli nuoria suomalaisia muslimimiehiä ja isiä, osa heistä henkensä uhraten. Ilman heitä, ja tuhansia muita nuoria miehiä, sinulla ei olisi kaiketi näin laajaa sananvapautta, jota parhaillaan nautit.

    Asrarille

    Vastasit hylkää islami-nimimerkin kirjoituksen, imeisesti loppuosan sisältöä
    tarkoittaen:"...suomalainen mies ei tule ikinä hyväksymään suomen islamisoitumista..." seuraavasti:"...Jos viittaat tällä aseelliseen yhteenottoon
    tai peräti sotaan,voi kommenttiasi pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan..."!!!

    Kylläpäs taas kommentin kyhäsit! Muslimimaisella kieroudella muotoilit
    taas kerran tämänkin kirjoittajan kirjoituksen kohdan jos-sanan taakse,
    mahdollisesti aseellista yhteenottoa tai peräti sotaa tarkoittavana ilmaisuna,
    jotta pääseet näyttämään tämän,kirjoittajan henkilökohtaisen mielipiteen
    "kiihotuksena kansanryhmää vastaan"
    hylkää islam-nimimerkin ilmaisussa ei ole mitään kansanryhmää vastaan
    vastaan kohdistuvaa kiihoittamista.
    Suomen kansalaisella on,sananvapauden suomin oikeuksin,oikeus ilmaista
    mielipiteensä maamme islamisoitumisen muodostamasta uhasta.
    En minäkään tule ikinä hyväksymään islamin kaltaisen häirikköuskonnon,
    maahamme levittämisen sallivaa toimintaa.

    Tiedoksi sinulle Asrar! Koraani on rasismin ja kansanryhmää vastaan kiihoitta-
    vien kirjojen ylivoimainen ykkönen.
    Sinähän et aivopestynä muslimina pysty tietysti tätä myöntämään koska
    Koraanin lukuisien,muunuskoisia vastaan kohdistettujen väkivaltaisten
    kehoitusten kaikkinainen kritisointi on teiltä kielletty,niin siksi muslimilauma
    hyväksyy ne mukisematta oikeudenmukaisina ja nykyaikaankin kuuluvina.

    Tiedoksi sinulle Asrar! Sotaveteraanin jälkeläisenä minulle kerääntyi
    hyvin paljon tietoa Suomeen 1800-luvun loppupuolella muuttaneiden
    tataarimuslimien vaelluksesta Venäjällä kokemansa sorron seurauksena
    maahamme ja talvi-ja jatkosotaan osallistuneiden tataarien määrästä.
    Heillä oli omat motiivinsa osallistua sotaan entisiä sortajiaan vastaan.
    Sekä noudattivat täällä matalaa profiilia uskontonsa harjoittamisessa
    välttääkseen aiheuttamasta ristiriitoja kantaväestön kanssa.

    Samaa ei voi sanoa teistä,tänne ängenneistä muslimeista sekä teistä
    maanpetturikäännynnäisistä.
    Te olette valmiit rajoittamaan,kalliilla sodan hinnalla säilyttämäämme
    sananvapauttamme,syyttämällä häirikköuskontonne arvostelemista
    kiihotukseksi kansanryhmää vastaan,pystymättä myöntämään
    islamin oman auktoriteetin,Koraanin kiihoituksia muunuskoisia kohtaan.

    Äänestä

  • Pitkämuistinen kirjoitti:

    Pitkämuistinen,

    olet käyttänyt laajaa sananvapauttasi ja oikeutta mielipiteeseesi. Helpottiko? Tällä tavoinko tahdot keskustella?

    Mainitsemallasi ”muslimilaumalla” eli Suomessa asuvilla tataarimuslimeilla, ”tänne ängenneillä muslimeilla” sekä ”maanpetturikäännynnäisillä” on kaikilla yksi yhteinen uskonnollinen nimittäjä. Se on sinun nimittämäsi ”häirikköuskonto”, ja sen pyhä kirja, Koraani. Koraanin sisältö ei vastaa sitä, miten sinä sitä kuvailet. Sinulla on joka tapauksessa oikeus mielipiteeseesi, olet kirjan lukenut tai et, ja ymmärrät lukemaasi tai et.

    Meidän muslimien yhteinen yhteiskunnallinen nimittäjä on, että asumme kaikki Suomessa. Me olemme joko syntyneet Suomessa, olemme muuttaneet Suomeen tai vanhempamme, isovanhempamme tai isoisovanhempamme ovat tulleet tänne. Meillä on tasan samanlainen oikeus sananvapauteen ja mielipiteeseen kuin sinulla. Jos katson, että mielestäni jokin kommentti kiihottaa kansanryhmää vastaan, minä tuon sen esille.

    Tilanne ei voi olla se, että vain valtauskonnon edustajilla olisi yksipuolisesti oikeus ilmaista mielipiteensä tämän päivän Suomessa. Minä en ole milloinkaan uhkaillut täällä, en sinua ”Pitkämuistinen”, en nimimerkkiä ”hylkää islami”, enkä muitakaan kirjoittajia. Toivon, että myös te näyttäisitte olevanne kykeneviä asianmukaiseen keskusteluun, ettekä vain rähjäämään.

    Sopineeko, että minä opetan sinua suomalaisten historiasta sekä huonosta ja hienosta käyttäytymisestä, ja sinä opetat minua tataarien historiasta ja kulttuurista? Sitten kaiketi olemme sujut?

    (Kaikki sitaatit ovat nimimerkin Pitkämuistinen.)

    Minä en kirjoituksessani yhdistänyt tataarimuslimeita,viime vuosikymmeninä
    tänne todella ängenneisiin muslimilaumoihin,sillä tataarien runsaan vuosisadan
    kestänyt Suomessa olon historia on sellainen että minä en,ainakaan vielä,
    halvenna tataareita yhdistämällä heitä, VIIME VUOSIKYMMENINÄ TÄNNE
    ÄNGENNEISIIN MUSLIMILAUMOIHIN. En mielelläni käyttäisi edes muslimi nimi-
    tystä heistä,sillä heidän uskottelu-uskomuksensa harjoittamiselle ei ole ollut
    tärkeintä julkinen näkyvyys,he ovat elättäneet itsensä työtä tekemällä ja
    sopeuttaneet elämänsä Suomalaiseen yhteiskuntaan.

    Samaa ei voi sanoa VIIME VUOSIKYMMENINÄ TÄNNE ÄNGENNEISTÄ
    MUSLIMEISTA ja suomalaisista maanpetturikäännynnäisistä.Heidän tahoiltaan
    on esitetty jo monenlaisia,kantaväestön kulttuuriin ja jokapäiväiseen elämään
    vaikuttavia muutoksia.Räikeimpänä,maanpetturikäännynnäistenkin taholta tehty
    esitys Sharia-lain käyttöönotosta maassamme..Näiden "nyky"muslimien vaativat esitykset kertovat koruttomasti heidän haluttomuudestaan sopeutua
    Suomalaiseen yhteiskuntaan.

    Lainaus kirjoituksestasi: "Koraanin sisältö ei vastaa sitä,miten sinä sitä
    kuvailet. Sinulla on joka tapauksessa oikeus mielipiteeseesi,olet lukenut
    kirjan tai et ja ymmärrät lukemaasi tai et" !!!!

    Ensiksikin,luetun ymmärtämistaitoni on testautunut useissa tilanteissa,joten
    useampi kertaisen lukemisen perusteella tapahtuvan Koraanin sisällön
    ymmärtäminen ei tuota vaikeuksia. Sinun halusi kyseenalaistaa minunkin,
    Koraanin sisällön ymmärtäminen,on tullut täällä esiin niin monen muslimin
    kirjoituksissa joidenka mukaan Koraania ei voi ymmärtää eikä oikein tulkita
    muut kuin muslimit. Aivopestyjen/peseytyneiden muslimien halussa
    suojella ja puolustaa kaikin tavoin Koraania kaikelta kritiikiltä,on
    skitsofreenisiä piirteitä.
    Koraanin sisältöä kritisoivat kirjoituksetkin te muslimit leimaatte "rähjäämisiksi"

    Minä en tarvitse sinun opetuksiasi Suomen historiasta,tiedän siitä tarpeellisen
    määrän,samoinkuin käyttäytymistavat erilaisten ihmisten keskuudessa ja
    Koraanin tulkintani kyseenalaistavuutesi vuoksi perimätietoni tataareista
    ei ole käytettävissäsi.

    Äänestä

  • Pitkämuistinen kirjoitti:

    Asrarille

    Vastasit hylkää islami-nimimerkin kirjoituksen, imeisesti loppuosan sisältöä
    tarkoittaen:"...suomalainen mies ei tule ikinä hyväksymään suomen islamisoitumista..." seuraavasti:"...Jos viittaat tällä aseelliseen yhteenottoon
    tai peräti sotaan,voi kommenttiasi pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan..."!!!

    Kylläpäs taas kommentin kyhäsit! Muslimimaisella kieroudella muotoilit
    taas kerran tämänkin kirjoittajan kirjoituksen kohdan jos-sanan taakse,
    mahdollisesti aseellista yhteenottoa tai peräti sotaa tarkoittavana ilmaisuna,
    jotta pääseet näyttämään tämän,kirjoittajan henkilökohtaisen mielipiteen
    "kiihotuksena kansanryhmää vastaan"
    hylkää islam-nimimerkin ilmaisussa ei ole mitään kansanryhmää vastaan
    vastaan kohdistuvaa kiihoittamista.
    Suomen kansalaisella on,sananvapauden suomin oikeuksin,oikeus ilmaista
    mielipiteensä maamme islamisoitumisen muodostamasta uhasta.
    En minäkään tule ikinä hyväksymään islamin kaltaisen häirikköuskonnon,
    maahamme levittämisen sallivaa toimintaa.

    Tiedoksi sinulle Asrar! Koraani on rasismin ja kansanryhmää vastaan kiihoitta-
    vien kirjojen ylivoimainen ykkönen.
    Sinähän et aivopestynä muslimina pysty tietysti tätä myöntämään koska
    Koraanin lukuisien,muunuskoisia vastaan kohdistettujen väkivaltaisten
    kehoitusten kaikkinainen kritisointi on teiltä kielletty,niin siksi muslimilauma
    hyväksyy ne mukisematta oikeudenmukaisina ja nykyaikaankin kuuluvina.

    Tiedoksi sinulle Asrar! Sotaveteraanin jälkeläisenä minulle kerääntyi
    hyvin paljon tietoa Suomeen 1800-luvun loppupuolella muuttaneiden
    tataarimuslimien vaelluksesta Venäjällä kokemansa sorron seurauksena
    maahamme ja talvi-ja jatkosotaan osallistuneiden tataarien määrästä.
    Heillä oli omat motiivinsa osallistua sotaan entisiä sortajiaan vastaan.
    Sekä noudattivat täällä matalaa profiilia uskontonsa harjoittamisessa
    välttääkseen aiheuttamasta ristiriitoja kantaväestön kanssa.

    Samaa ei voi sanoa teistä,tänne ängenneistä muslimeista sekä teistä
    maanpetturikäännynnäisistä.
    Te olette valmiit rajoittamaan,kalliilla sodan hinnalla säilyttämäämme
    sananvapauttamme,syyttämällä häirikköuskontonne arvostelemista
    kiihotukseksi kansanryhmää vastaan,pystymättä myöntämään
    islamin oman auktoriteetin,Koraanin kiihoituksia muunuskoisia kohtaan.

    Anteeksi vain hyvä herra tai rouva. Mitä pahaa minä tai joku muu "käännynnäinen" on tehnyt Suomea kohtaan, niin että KEHTAAT sanoa meitä MAANPETTUREIKSI? Tietääkseni tämä on vapaa maa ja sekulaarinen valtio. Ehkä Luterilaisen kirkon edustaja voisi sanoa jotain moittivaa kirkosta eroamisestani, mutta muuten uskontoni on aivan oma asiani ja jos haluan asua Suomessa, niin ei minua täältä voi minnekkään karkoittaa.

    1. En halua rajoittaa sananvapauttasi.
    2. Maksan veroni ja käyn töissä kuten "normaalit" suomalaiset.
    3. En ole ketään kiihottanut mitään kansanryhmää vastaa.
    4. Toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikka et ilmeisesti minulle niin toivokkaan.

    Äänestä

Juutalaiset tiesivät saman jo kauan ennen Islamin syntyä. Taisi olla ihan yleinen tapa tuo sianlihan välttäminen Lähi-Idässä tuohon aikaan.

Äänestä

No, juuri tuossa söin possulasagnen, joka muuten on paljon parempaa kuin ,muu lasagne, mutta kiitos huolesta...

Äänestä

No kyllä ne on sinäänsä oikeassa mutta sianliha ei ole kuitenkaan kielletty epähygieenisyyden takia se on mielestäni kielletty sen takia että Jumala on tehnyt testin että uskotaanko häneen ja totellaanko me häntä ja olen muslimi niin veikkaan et kukaan kristitty hindu ja juutalainen ei voi väittää vastaan mut ehkä muslimi voi?

Äänestä

VIELÄKÖS NÄITEN PITÄS SAAHA HALUAMAANSA RUUATKIN

ON TÄMÄ JÄRKYTTÄVÄÄ VEIVAAMISTÄ NÄITTEN TUNKEILIJOITEN KANSSA

NÄMÄ ELÄVÖT KAIKESSA VÄÄRINPÄIN JA SUUT VINOSSA

Äänestä
  • ISLAMIN HYÖKKÄYS ON EUROOPPAA KATTAVA TUHOAMISTA JÄRKYTÄVIN VALEIN JA VAATIMUKSIN VIELÄ.

    Äänestä

Näitten ruokiin en muuten satu ja kaikki tietää sen.

EIVÄT OLE TÄSTÄ MAILMASTA

Äänestä

MAILMA TULEE TUHOUTUMAAN VÄENPALJOUTEEN.

NYT SE TAISTELU VASTA ALKAA

Äänestä
  • KUKA SELVIÄÄ /// ON PYSYTÄVÄ KAUKANA NÄISTÄ.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EnEnääSyöSikaa kirjoitti:

"Kypsän lihan täytteistä huonoksi arvioitiin useimmin kinkku- tai pizzasuikaleet. Huono hygieeninen laatu aiheutui yleisimmin korkeasta aerobisten mikrobien ja suolistoperäisten bakteerien kokonaispesäkelukumäärästä. Kolmessa näytteessä Listeria monocytoges -bakteerimäärä oli niin suuri (yli 100 pmy/g), että näyte arvioitiin huonoksi." Lähde: Iltasanomat tänään

Muslimit ovat jo kauan tienneet, että sianlihan syönti on epäterveellistä ihmiselle. Sikalatkin ovat siivottomia, kuten tässä taas on mediassa viimepäivinä kuvien kera todisteltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu