Sitä vitutuksen määrää kun ostat vahingossa väärää mättöä!

Olin tosiaan aikeissa tänään pitää elämäni viimmeistä päivää syömisvammaisena, siis aloittaa huomenna (taas kerran) uuden, terveellisen ja kevyen elämän.

Noh mietin kauan mitä haluan viimeisellä ateriallani syöpötellä ja päädyin erääseen ben & jerrysin jäätelöpönikkään. Noh lampsin siitä sitten kauppaan, lappasin koriin kaikkea muutakin kuin vain mättöjätskini ja tulin kotiin, avasin kiiresti jäätelöpaketin valmiina nautintoon mutta ei, EI! Olin ostanut väärää jäätelöä, hieman erilaista vain kuin se mitä olisin halunnut mutta silti kaikki on pilalla, kuinka voin nyt huomenna aloittaa terveellisyyden kun en saanut tänään herkutella sillä mitä olin himoinnut jo viikkoja? Huomenna kuitenkin taistelen itseni kanssa kun yritän taas lopettaa ja laihduttaa järkevämmin, mutta tämä viimeisen aterian puutteellisuus jää vaivaamaan.

Helvetti, suuret on ihmisellä ongelmat mutta tälläinen tiistai-illan väsyttää ja vtuttaa päivitys! :3 Ja kyllä, tunnen itseni täysin idiootiksi ja vammaiseksi. Kun tietäisi mitä ongelmia bulimioinnillani kipuilen.
0281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Huomenna mä alotan kirjoitti:

Olin tosiaan aikeissa tänään pitää elämäni viimmeistä päivää syömisvammaisena, siis aloittaa huomenna (taas kerran) uuden, terveellisen ja kevyen elämän.

Noh mietin kauan mitä haluan viimeisellä ateriallani syöpötellä ja päädyin erääseen ben & jerrysin jäätelöpönikkään. Noh lampsin siitä sitten kauppaan, lappasin koriin kaikkea muutakin kuin vain mättöjätskini ja tulin kotiin, avasin kiiresti jäätelöpaketin valmiina nautintoon mutta ei, EI! Olin ostanut väärää jäätelöä, hieman erilaista vain kuin se mitä olisin halunnut mutta silti kaikki on pilalla, kuinka voin nyt huomenna aloittaa terveellisyyden kun en saanut tänään herkutella sillä mitä olin himoinnut jo viikkoja? Huomenna kuitenkin taistelen itseni kanssa kun yritän taas lopettaa ja laihduttaa järkevämmin, mutta tämä viimeisen aterian puutteellisuus jää vaivaamaan.

Helvetti, suuret on ihmisellä ongelmat mutta tälläinen tiistai-illan väsyttää ja vtuttaa päivitys! :3 Ja kyllä, tunnen itseni täysin idiootiksi ja vammaiseksi. Kun tietäisi mitä ongelmia bulimioinnillani kipuilen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu