Meidän koti on tänään maikkarilla kello 20.00

tulevassa ohjelmassa.Hassuu katsoa omaa kotiaan telkkarista.Tulos me tiedetään, mutta toi sivusta seuraaminen ja kommentointi tuntuu oudolta.
10208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

toteutumattomia rakennushankkeita

Äänestä

Viime ohjelmassa oli kolme eri tyylistä kotia, kaikki kivoja. Eniten pidin punaisesta kodista, siitä tuli mieleen lämmin pesä huolimatta lukuisista neliöistä. Vaikutelma alkoi jo pihamaalta.

Keittiö oli aivan ihana. Hämärän hyssyssä, uunissa valkea, kömpiä nurkkasänkyyn loikoilemaan....ei puuttuisi mitään.

On mukavaa, kun on rohkeutta esitellä kotinsa telkkarissa. me sisustukseen hurahtaneet päästään tirkistelemään erilaisiin koteihin, saadaan jotain vinkkejäkin.
Mikä tahansa niistä kolmesta lieneekin teidän, niin nauttikaa kodistanne ja eläkää onnellisina.

Äänestä

minä pidin kovastikin.rennon rempseä koti,josta selvästi näki,että siellä eletään ilman turhia pingotuksia.

Äänestä
  • Joo, mä tykkäsin kanssa kaikista kolmesta, jokaisessa oli paljon kivoja juttuja, kaikissa oli jotain mitä en omaan kotiini haluais, mutta kaikki oli todella kivoja.Ja tosi paljon saa ideoita.

    Ostettiin 3 vuotta sitten vanha kansakoulu, hirsinen ja todella kateudella kattelen valmiita taloja, kun oma on vielä ihan aihio.Raskasta puuhaa, mutta palkitsevaa.

    Äänestä

Hei. Oletpa saanut ihania vastauksia. Ennen täällä kirjoitti muutamia häiriköitä, heidän saamansa palaute oli vastaus käytökseen palstalla. Kerran pahin häirikkö linkitti tänne kuvia sukulaisistaan ristiäisissä. Piteli siinä vauvaa sylissään. Silloin kyllä naurettiin (*;)

Äänestä
  • Eilen kirjoitetti kaksi ihmistä etteivät pitäneet varsinkaan siitä yhdestä punaisesta tönöstä,mutta kuten aina täällähän ei omaa mielipidettään saa sanoa jos se on tiettyjen tyyppien milipiteiden vastainen.
    Miksi kaikkien muka olisi pidettävä samoista asioista sehän on täysin mahdoton juttu.

    Minä pidän omasta kodistani vaikka se ei varmasti Suomen kaunein olekaan ei edes omasta mielestäni,mutta en pitänyt tuon jakson punaisesta talosta ja on kumma jos sellaista ei saa sanoa kun se on totuus.

    Tosin tällä palstalla taitaa totuus olla aivan vieras käsite eräille ja mielipide toinen tuntematon käsite.

    Ylläpito saisi hävetä kun poistelee rehelliset mielipiteet.

    Eikös muuten näissä kilpailuohjelmissa ole aina sopparit kilpailjoitten kanssa että jos puhuvat tai edes vihjailevat lopputuloksesta ennen kuin se on kaiken kansan tiedossa mäjähtää iso sopimussakko maksettavaksi. Maikkari on tietoinen nyt että täällä yksi kilpailijoista vihjailee tietävänsä kilpailun lopputuleman.Että onnea vaan :)))

    Äänestä

  • Juu ei ! kirjoitti:

    Eilen kirjoitetti kaksi ihmistä etteivät pitäneet varsinkaan siitä yhdestä punaisesta tönöstä,mutta kuten aina täällähän ei omaa mielipidettään saa sanoa jos se on tiettyjen tyyppien milipiteiden vastainen.

    Kerroppas, mihin voi ilmottaa. Mä nimittäin luin eilen ´maatilan prisessa´finalistin fb- sivulta, että se voitti:).

    Ja sehän sarjan mukaan ratkeaa vasta tänään (to,28.11.13) n. klo 21.

    Tietty, senkin vois käräyttää :)

    Äänestä

  • ohjeita, please kirjoitti:

    Kerroppas, mihin voi ilmottaa. Mä nimittäin luin eilen ´maatilan prisessa´finalistin fb- sivulta, että se voitti:).

    Ja sehän sarjan mukaan ratkeaa vasta tänään (to,28.11.13) n. klo 21.

    Tietty, senkin vois käräyttää :)

    TV5;selle ilmot kuvakaappauksen kera! Muista että päivämäärä pitää näkyä ja sen on todistettava että kertoi asiasta ennen tätä päivää!

    Äänestä

  • Juu ei ! kirjoitti:

    Eilen kirjoitetti kaksi ihmistä etteivät pitäneet varsinkaan siitä yhdestä punaisesta tönöstä,mutta kuten aina täällähän ei omaa mielipidettään saa sanoa jos se on tiettyjen tyyppien milipiteiden vastainen.
    Miksi kaikkien muka olisi pidettävä samoista asioista sehän on täysin mahdoton juttu.

    Minä pidän omasta kodistani vaikka se ei varmasti Suomen kaunein olekaan ei edes omasta mielestäni,mutta en pitänyt tuon jakson punaisesta talosta ja on kumma jos sellaista ei saa sanoa kun se on totuus.

    Tosin tällä palstalla taitaa totuus olla aivan vieras käsite eräille ja mielipide toinen tuntematon käsite.

    Ylläpito saisi hävetä kun poistelee rehelliset mielipiteet.

    Eikös muuten näissä kilpailuohjelmissa ole aina sopparit kilpailjoitten kanssa että jos puhuvat tai edes vihjailevat lopputuloksesta ennen kuin se on kaiken kansan tiedossa mäjähtää iso sopimussakko maksettavaksi. Maikkari on tietoinen nyt että täällä yksi kilpailijoista vihjailee tietävänsä kilpailun lopputuleman.Että onnea vaan :)))

    . Maikkari on tietoinen nyt että täällä yksi kilpailijoista vihjailee tietävänsä kilpailun lopputuleman.Että onnea vaan :)))

    Näytätkö missä tämän vihjeen voi lukea??

    Äänestä

  • 17+30 kirjoitti:

    . Maikkari on tietoinen nyt että täällä yksi kilpailijoista vihjailee tietävänsä kilpailun lopputuleman.Että onnea vaan :)))

    Näytätkö missä tämän vihjeen voi lukea??

    Etkö osaa lukeakaan???

    Aloituksessa se sanotaan selvästi;

    kultainen kotimme
    25.11.2013 19:26
    -15
    tulevassa ohjelmassa.Hassuu katsoa omaa kotiaan telkkarista.Tulos me tiedetään, mutta toi sivusta seuraaminen ja kommentointi tuntuu oudolta.

    Tuossa lukee että; TULOS ME TIEDETÄÄN!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kultainen kotimme kirjoitti:

tulevassa ohjelmassa.Hassuu katsoa omaa kotiaan telkkarista.Tulos me tiedetään, mutta toi sivusta seuraaminen ja kommentointi tuntuu oudolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu