Leviatanin purjehdus

Heips! Luin juuri elämäni ensimmäisen dekkarin ja ihastuin. Kirja oli Boris Akuninin Leviatanin purjehdus. Toivoisin, että joku kirjan lukenut osaisi suositella minulle jotain samantyyppistä luettavaa. Kirjan ei tarvitse tapahtua laivalla, tietenkään, mutta muuten pidin kirjan tunnelmasta. Siitä kuinka mahdollisia murhaajia esiteltiin laajalti ja erityisesti siitä, että murhilla ei millään tavalla mässäilty. Levitatanin purjehdus on kirjan takakannen mukaan "klassinen suljetun tilan murhamysteeri", eli esim. sellaisia olisi mukava lukea enemmänkin. :)
Myös hyvinkirjoitetut kirjat, joissa uhrina on nuori nainen kiinnostavat.
Kiitoksia kaikille suosittelijoille.
1560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämän ja muita hyviä kirjoja kirjoittanut Boris Akunin on juuri julistettu terroristiksi putinin fasistisen venäjän taholta. Tämä on ensimmäinen kerta sitten stalinin vainojen kun kirjailija julistetaan terroristiksi.

Noiden kirjojen myynti ja levitys on luonnollisesti venäjällä enemmän tai vähemmän kiellettyä, enkä ihmettelisi jos siellä kohta nähtäisiin kirjarovioita natsi saksan tyyliin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Satu kirjoitti:

Heips! Luin juuri elämäni ensimmäisen dekkarin ja ihastuin. Kirja oli Boris Akuninin Leviatanin purjehdus. Toivoisin, että joku kirjan lukenut osaisi suositella minulle jotain samantyyppistä luettavaa. Kirjan ei tarvitse tapahtua laivalla, tietenkään, mutta muuten pidin kirjan tunnelmasta. Siitä kuinka mahdollisia murhaajia esiteltiin laajalti ja erityisesti siitä, että murhilla ei millään tavalla mässäilty. Levitatanin purjehdus on kirjan takakannen mukaan "klassinen suljetun tilan murhamysteeri", eli esim. sellaisia olisi mukava lukea enemmänkin. :)
Myös hyvinkirjoitetut kirjat, joissa uhrina on nuori nainen kiinnostavat.
Kiitoksia kaikille suosittelijoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu