Mikä on kokoomuksen ja pikkukokoomuksen eli demareiden edun mukaista.
Polvijärvi pakkoliitetään Joensuuhun
Kommunistit
12369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eiköhän tämä Polvijärven kunnan liittäminen Joensuuhun ole valtion eli veronmaksajien edun mukaista kun tälläkin hetkellä Polvijärvelle tulevat valtionosuudet ovat jo 70 prosentin hujakoilla. Se on iso tukko seteleitä jolla pidetään kunnantaloa lämpimänä ja vielä palkkakulut hallinnolle.
Isäntätollojen muka johtama kunta
Höpö höpö, polvijärvi on ja pysyy itsenäisenä nyt ja tulevaisuudessa.
Onko kunnan tulevaisuus kunnantalon työntekijöiden palkkatulojen varassa kun Vaittinen väittää että palvelut turvataan parhaiten itsenäisenä kuntana ja muutoin kirkonkylä näivettyy.
Luuleeko joku vielä Polvijärvellä että kunta saa hamaan tappiin yhtäsuuret avustukset valtiolta kuin nyt tällä hetkellä saa, eli 60 prosenttia valtionavustuksena.
Jos nyt oikein ymmärrämme, valtio joutuu sopeuttamaan talouttaan 5 miljardilla, eli sen verran on menoja supistettava ainakin, paljonko vähennetään lähivuosina valtionavustuksia kunnille ja ketkä kunnat jäävät vieläkin pienemmälle kun rahat kohdennetaan uudelleen.
http://yle.fi/uutiset/yli_sata_kuntaa_saa_valtaosan_verotuloistaan_valtionapuna/6249796
Käytännössä 5 000 asukkaan Polvijärvi ei pärjäisi ilman tukea. Valtionosuuksista tulee 60 prosenttia kunnan verotuloista.
Todellisuudessa Pohjois-Karjalasta on Valtimo ja Polvijärvi saanut eniten valtionosuuksia. Johtuneeko, kun on keskustalaisia kuntia. Polvijärvellä ei ole kuin 4700 asukasta, seiskauutisissa näytti. Karjalaisessa oli, että putoaa valtionosuudet Polvijärveltä, ei se voi näin jatkua..Totuus on karvainen; kirjoitit ihan nappiin.
Pienilläkin on oikeus olla ja elää itsenäisenä, aina maristaan valtionosuuksista mutta ne on käytetty hyvin ja kuntalaisten hyväksi. Polvijärvellä on koulukeskus remontoitu, Sotkumaan uusi koulu homeisen tilalle, uusi terveyskeskus, jätevesiviemäri Joensuuhun... Paljon kunnalle kuuluvia tehtäviä hoidettu mallikelpoisesti ja loppuun saakka, toisin kuin muutamassa naapurikunnassa jonka rahat valuu kaivostunneleihin sekä muuhun vastaavaan kunnalle kuulumattomaan tuottamattomaan kohdealueeseen
60-55-50-45-40-35-30 %-------- ja sitä rataa Polvijärven jäärät.
Hyvä vielä nyt leuhottaa muiden verorahoilla.
Joo mikä on itsenäisyys jos ollaan käsi ojolla pyytämässä valtiolta rahaa ja omat rahat ovat loppu ?
Eikö peräkylän ihmiset tajua ettei enää karvalakkilähetystön avulla saada valtion tukiaisia
Isäntänä mie en tajuva jotta valitolta ei ennee sua rahhoo.
Pitäs uusia lypsyjakkarat ja suaha piialle uus esliina.
Kunnatalollehhii pitäs uussii luuta ovenpiellee.
No sen suapi hakkee ja tehä meijän koivikosta. Valtiohan sennii koivikon meille on maksanna jo monneen er kerttaan.
Uutta palstoo katellaan ainakkii nii kauvan ku suapi valtiolta kulut eli rahhoo sennii ostoon.
Tv. Turpea isäntä
Kiitos päättäjille järkevästä päätöksestä liitoksen suhteen, on hienoa jatkaa itsenäisenä kuntana elämää eteenpäin...
Ostin uuven mehtäpalstan. Valtion miullen antamilla raholoilla.
Onhan se pakko liittää Joensuuhun,ei Polvijärvi tule toimeen kuntana,kun aikaa kuluu,veikkaan noin 5vuoden päästä Polvijärvi on joensuuta tai jopa ennemmin.