Rokotta jättämisen seuraukset suomalaisessa

13379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Asia on noussut Iltasanomien ykkösuutiseksi! Että sillälailla! Tälläkin palstalla jotkut yrittävät väittää, että antrohörhöt ovat vähemmistö nykyaikaisessa steinerkoulussa. Puolet lapsista rokottamatta! Kertonee karua kieltä, että millaista porukkaa steinerkouluissa on.

No Rudolf S. aikanaan opetti, että lastentaudit ovat tärkeitä karman kannalta. Jopa kuolema lastentautiin nähdään hyvänä asiana seuraavan elämän kannalta. Rokotus sen sijaan estää astraaliruumiin kiinnittymisen. Repikää siitä!

Äänestä

Rokottamatta jättäminen on siivellä elämistä. Ajatellaan, että kun muutt on rokotettu, niin ei mitkään pöpöt uhkaa meidänkään lasta.
Toisaalta, vielä muutama vuosikymmen sitten kaikki lapset sairastivat niin tuhka- kuin vesirokonkin, eikä siitä melua pidetty.

On vain huolehdittava, ettei lapsi saa jälkitauteja, joita tuhkarokossa varsinkin on vaarana.

Moni todella vaarallinen tauti on saatu katoamaan rokotuksin, ja siksi steinerilaisten asenne on raivostuttava. Omat lapset ollaan uhraamassa huuhaa-aatteen vuoksi. Verrattavissa jehovien verioppiin. Kuolkoon lapsi mieluummin, sillä vanhempien poma autuus on vaarassa, jos sallivat verensiirron.

Äänestä

Ihme hipsteri hommaa? Kaikki pitää kyseenalaistaa oman egon nostatuksella? Onhan jo tiedettyä, että steiner esikoulu tai koulu ovat ensimmäiset "avohoitolaitokset" lapselle ja jotkut pitävät niitä edistyksellisinä. Tämä rokotus hölmöily on verratavissa siihen, kuin jättäisi lapsen marraskuussa pimeälle valtatielle ilman heijastinta? Kyllä louvuus ja vapaus pelastavat penskan? Kyllä ihminen voi olla tyhmä!

Äänestä

No hohhoijakkaa mitkä jutut on saatu revittyä yhdestä tuhkarokosta. Lapsuudessani kaikki lapset sairastivat tuhkarokot, vesirokot yms. ja hengissä tässä silti vielä ollaan.

Steiner oli oikeassa rokotusten huonoista seurauksista. Hän oli tiedemies, tohtori ja näkijä! Missään nimessä lapsia ei tule rokottaa! Eikö narkolepsioista jne. ole opittu mitään? Steiner näki ne jo aikanaan. Rokottaminen pitäisi kieltää lailla!

Äänestä
  • Antroposofia pitäisi kieltää lailla!

    Äänestä

  • Mika el Toro kirjoitti:

    Antroposofia pitäisi kieltää lailla!

    Ja sitten vähän perusteluja kehiin, kiitos!

    Äänestä

  • Eivät ne kuolleet ole täällä kertomassa kokemuksistaan rokkotaudeista, mutta fiksummat pystyvaät ottamaan oppia aikaisemmasta. Steinerin opit rokotuksista ovat yksiselitteistä huuhaahöpinää. Jos ei sitä ymmärrä, ei ymmärrä mistään muustakaan ihmisten immunologiaan tai terveyteen ja sairauksiin yleensäkinn liittyvistä asioista.

    Äänestä

  • Antroposofi kirjoitti:

    Ja sitten vähän perusteluja kehiin, kiitos!

    Vai perustelut, hah, annoit perustelut siihen ihan omassa kommentissasi.

    Äänestä

Niin rokotuspakkomielle on ajanut monet narkolepsiaan eli vammaisiksi koko loppu iäkseen. Lapsiparat!

Äänestä
  • Onneksi esim polio ei ole koskaan vammauttanut ketään. Onnekkaat, ketkä sen ovat saaneet sairastaa!

    Myös hepatiitit on mukavia, samoin kuin aivokalvontulehdus, jäykkäkouristus ja keuhkokuume. Joissain maissa vielä niitä saavat vauvat rauhassa sairastaa, ainakin siihen saakka kunnes jokin niistä vie hengen.

    Äänestä

  • rokote=synti kirjoitti:

    Onneksi esim polio ei ole koskaan vammauttanut ketään. Onnekkaat, ketkä sen ovat saaneet sairastaa!

    Myös hepatiitit on mukavia, samoin kuin aivokalvontulehdus, jäykkäkouristus ja keuhkokuume. Joissain maissa vielä niitä saavat vauvat rauhassa sairastaa, ainakin siihen saakka kunnes jokin niistä vie hengen.

    Jäykkäkouristus? Eihän suomen maaperässä edes ole tetanusbakteeria...

    Äänestä

  • ecce homo kirjoitti:

    Jäykkäkouristus? Eihän suomen maaperässä edes ole tetanusbakteeria...

    Aivan!

    Muutenkin, tyhmäkin tajuaa, etteivät sairaudet tartu ihmisestä toiseen, eivätkä eläimestä ihmiseen. Siksi on oikeesti ihan fiksua olla rokottamatta lapsia. Se, että vuosittain maailmassa kuolee satoja tuhansia lapsia jäykkäkouristukseen, ei liikuta meitä. Varsinkin, kun ei Suomen maaperässä edes ole tetanusbakteeria. Koska kukaan ei ole koskaan Suomesta käynyt ulkomailla, ja tullut takaisin sairaana. Niin ei ole ikinä käynyt.

    Äänestä

Media on mässäillyt ja liioitellut tätäkin asiaa, kuten tapoihin kuuluu. Skandaali saadaan aikaan helposti provosoivalla kirjoittelulla. Ja lehti myy...Lapseni on Steinerkoulussa siksi, että hän saisi olla yksilö. Ihminen, joka otetaan huomioon ajattelevana, tuntevana ja tahtovana ihmisenä. Päivääkään en ole katunut päätöstäni laittaa hänet steinerkouluun. Sitä vastoin kaksi vanhempaa lastani kävivät normiperuskoulun. Olivat selkeästi onnettomampia eivätkä oppineet pätkääkään enempää peruskoulussa, jossa vain keskivertolapsi selviytyy. Mitä tulee tähän steiner-yhteisö-uskontoon, en oikein tavoita, mitä tarkoitatte? Steinerkoululaiset tulevat hyvin erilaisista perheistä, jokaisella perheellä on oma maailmankuvansa. Ihan kuten ihmisillä yleensäkin. Rokotuksista ollaan eri mieltä. Itse olen antanut rokottaa kaikki lapseni. Olen punninnut rokotuksien tiedossa olevia haittoja ja hyötyjä ja tullut tulokseen, että kahdesta pahasta se rokottaminen on pienempi paha. Tosin intuitiotakin olen rokotuksien kohdalla käyttänyt. Sikaflunssarokotetta en antanut lapselleni laittaa ihan mutu-tuntumalta. Ja sekin ratkaisu osoittautui oikeaksi. Olen myös erittäin kriittinen kolmoisrokotteen suhteen. Pienen elimistö ei kestä kolmea taudinaiheuttajaa yhtäaikaa. Ne pitäisi antaa erikseen. Nythän ollaan testaamassa jo jotain kuutosrokotetta. Siihen pitäisi vanhempien ihan todella suhtautua kriittisesti. Lääketehtaiden sponssaamiin tutkimuksiin tulee aina suhtautua varauksella. Mutta näin. Toivottavasti tämäkin sirkus pian laantuu ja steinerkoulukin saa rauhan.

Antroposofia ei muuten juurikaan näy enää nykypäivän steineropetuksessa, steinerpedagogiikkakin menee eteenpäin ja kehittyy, uskokaa tai älkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Steinerkoulussa kirjoitti:

http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/totta_toistaiseksi/lanka_palaa_lohjalla?fb_action_ids=10152197138895549&fb_action_types=og.recommends

Tätä teettää se, kun hurahdetaan steineruskontoon porukalla. Surullista luettavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu