Kun teille on olemassa oma maailman paras maa niin pysykää sitten siellä. Suomessa ei pidetä koteja tyhjentävistä murtoliigoista, työmaita kiertelevistä metallivarkaista ja huumeiden salakuljettajista. Parempi olisi kun laitettaisiin raja kokonaan kiinni. Se roskasakki mikä Suomesta on käymässä siellä, sen saatte pitää. Ei tarvitse palauttaa.
Pysykää virolaiset siellä ihannemaassanne
Rautainen linja
21194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Totta tekevät täällä pimeesti töitä, ovat todella ylimielisiä välehtelevat.
On niillä muuten huonot hampaat.
Kunhan päästään EU:sta ja saadaan Aarniot ja muut korruptiopomot pois vallasta, niin raja sulkeutuu.
ai sä kommentoit täälläkin, suomi24:n vakiorasisti. Just näin sun tekstejä rkp:n palstallakin. Eikö raukalla ole elämää suomi 24:n ulkopuolella kun osaat vain haukkua? Yhtään matkakertomusta, siis todellisuuteen perustuvaa eikä nojatuolimatkaasi, en ole lukenut. Et ole ikinä käynyt missään kotikuntasi ulkopuolella? Et ole työelämässä etkä opiskele mutta luulet että voit haukkua muita oman mitättömyytesi kautta? Voi raasua.
Minulla on parempi ehdotus: sinä ja 2 kaveriaisi voitte perustaa oman itsenäisen vyöhykkeenne jonnekin koillis-Suomeen ja me muut suomalaiset voimme hoitaa valvonnan että rajasinne todellakin pysyy kiinni kumpaankin suuntaan. Voin henk.koht. sitoutua maksamaan teille sen tontin, sitähän saa sieltä eurolla/ neliö.
Sinä se et työelämässä tunnu olevan. Kärsit selvästi vainoharhoista ja muista mielen alueen sairauksista.
Etkö sinä sossupummi sanonnut asuvasi Virossa, vai tuliko taas "viruloinen lipsahdus". ha he he. Suomessa todellakin alkoi murhat ja huumeet kaksinkertaistua vuoden 1991. Virolaisilta huorilta tuli sukupuolitaudit. Mieti sitä tollo.
Mitä jos yritettäisiin kouluttaa ja kehittää noita virolaisia. Niistä saattaisi olla suurikin hyöty meille oikein opetettuina. Yhdessä olisimme sitten vahvempia.
Joillakin tietotekniikan alueilla kun virolaiset ovat meittiä etevämpiä, ja naiset pukeutuvat paremmin.
Meittiä? Opettele idiootti puhumaan oikeaa suomea ennen kuin muiden kouluttamista suunnittelet.
Virolaiset ovat perimältään jostain mongolien ja udmurtien väliltä. Perusvirolaisen tunnistaa matalasta otsasta, karsastavista silmistä ja miehet etenkin tahraisesta toppatakista, joskaan viimeksi mainittu ei ole geneettinen piirre. Virolaiset miehet nyt vaan sattuvat pitämään neuvostomuodista. Se oli ainoa saatavilla oleva muoti vuosikymmeniin. Virolaiset pelkurit eivät nähkääs uskaltaneet asettua miehittäjää vastaan. Suomalaiset sen sijaan pelkästään talvisodassa suolasivat 126 875 neuvostosotilasta hautaan. Eli enemmän mitä viroa on koskaan miehittänyt kerralla.
Virokaiset ovat itäinen versio ranskalaisista = suuret luulot, pitävät kovaa ääntä ja antaudutaan heti ensimmäisen tilaisuuden tullen
raivostuttaa että ollaan näiden "veljeksien " kanssa samassa neuvostokolhoosissa nimeltään perkeleen EU.
romanian kerjäläisistä vähemmän harmia kuin "veljeksistä".
Juu siihen on lisättävä vielä että ryssät käyvät täällä viisumilla ja sen takia yrittävät käyttää itseensä kuin ihmiset, muuten niska perse ote ja Viipuriin!
Näin pitää tehdä viron pakolaisellekin!
Pienestäkin rikoksista potku perseseen ja head reissi - armas Eestivabarigi odottaa!!!..
Jaha, tuo viestisi osoitti ettte ole Hgin seudulta sillä romanialaisa olet tainnut nähdä vain TV:ssa tai lehdissä. Voin vakuuttaa sinulle että heistä on tullut ONGELMA isoin kirjaimin.
Udmurtit on vielä rehellisyyden perikuvia näihin eestipoikiin verrattuna.
Kylläpäs suomipojille ottaa koville aloittaa yhteiselämää lähinaapurin ja kielisukulaiskansan kanssa.
Jos ei tämä suju, niin varmaan kynnys tutustua ruotsalaisiin ja vielä etäisempiin lienee mahdoton.
Painukaa takaisin impivaaraanne. Sieltä voitte sitten joskus koukata omassa porukassa etelän lomakolhooseihin ilman että tarvitsee olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.
Suomalaisilla on pidemmät perinteet ruotsalaisten kanssa kuin virolaisten. Suomi kuuluu Scandinaviaan joten länsi ja pohjoismaat ovat meille läheisimpiä. Viro on Baltiaa jonne me emme kuulu.
Suomalaisille on luontevampaa yhteiselo scandinavian maiden kanssa ja se johtuu pelkästään historiallisista syistä. Sitä asiaa ei 20 vuodessa muuteta.
Impivaarassa en ole koskaan käynyt enkä näillä näkyminen ole sinne menossa.
Mutta Tukholman valitsen mielummin kuin Tallinnan/Tarton.
Sori vaan, mutta näin se on,
Taitaa Charlotte Kalla olla suomalaista sukujuurta. Sillä aikaa ku Kalla hiihtää mitaleja Ruotsille on tautinen virolainen huora myymässä persettään Tukholmassa tai Malmön slummissa.
Mitäs pahaa siinä muka on jos joku muu itteään? Kysyntä kohtaa tarjonnan. Peräkamarinpoika saa pesää ja piri*uora päiväannoksensa. Win-win.
Hei oikeesti mitä ihmettä? Aika naurettavaa porukkaa täällä kyllä liikkuu. Helsingissä on ehkä tavattu suurimmaksi osaksi niitä Virolaisia raksamiehiä, mutta hei haloo, ei se ole koko Viro! Virolaiset ovat kunnon kansaa! Mitä ihmeen ennakkoluulosia ihmisiä täällä oikeen pyörii? Vähän jopa naurattaa tuollanen.
Mutta niin. Oikeesti hei haloo, ne on ihan ihmisiä siinä missä mekin. Ollaan nyt kerrankin aikuisia, eikä ennakkoluulosesti mietitä mistä kukin on kotoisin, ja sen perusteella tuomita!
Ei täällä pyöri kuin tuo yksi vakiotrolli. Kaivamalla kaivaa välillä todella vanhoja keskusteluja vuosien takaa jos kukaan ei ole provosoitunut kuittailemaan hänelle. Kun häntä vähän ärsyttää älykkäillä kommenteilla eli pistää ikäänkuin seinää vasten, hän kilahtaa ja sitten alkaa tehtailemaan ruokotonta tekstiä. Välillä ylläpito poistaa niitä.
Jos kukaan ei kommentoi pitkään aikaa, tyyppi alkaa tehtaileman erittäin seksistisiä ja virolaisia loukkaavia kommenteja ja saanee kai jotain orkkuja niistä. Ei auta kuin nauraa sille. Harmi kun se yksi virolainen Buahhahhaaa hävisi täältä, hän pisti trollille välillä rankkaakin pilaa ja nauroi ikäänkuin "päin naamaa" jos nyt näin voi netissä sanoa :D
Buahhahhaaa ei ollut virolainen
todellisuudessa oli yksi katkeroitunut venäläis-inkeriläinen jolla on krooninen paha olo
viro oli vain kieli jota käytti