Kokoomuslainen kansanedustaja katsoo asialliseksi hyökätä Vapaa-ajattelijoitten liittoa vastaan ja jopa vaatia sen kieltämistä uskonnollisuutta kritisoivana yhdistyksenä. Tämä on erittäin tärkeä uutinen. Nyt me kaikki tiedämme, että Kokoomus on suvaitsematon, ahdasmielinen ja äkkiväärä puolue, jota kenenkään avarakatseisen sumalaisen ei pidä erehtyä äänestämään sen enempää pian tulevissa europarlamenttivaaleissa kuin seuraavissa eduskuntavaaleissakaan. Hyvin muistamme Helsingin Sanomien pilapiirtäjä "Karin", jonka luoma Kokoomushahmo oli kypäräpäinen pappi. Nykyisin siihen sakraaliseen kypärään olisi vielä täsmennyksenä kirjoitettu "Nato". Selvennyksenä totean, että itse henkilökohtaisesti kannatan meidän suomalaisten itsemme ylläpitämää omaa maanpuolustusta ja maanpuolustusmäärärahojen korottamista sekä puolustusvalmiuden parantamista.
Kokoomus kuin kypäräpäinen Nato-pappi.
Tykistövänrikki
1316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kokoomuslainen kansanedustaja katsoo asialliseksi hyökätä Vapaa-ajattelijoitten liittoa vastaan ja jopa vaatia sen kieltämistä uskonnollisuutta kritisoivana yhdistyksenä."
Mikä rieumu Suomen russofobiselle valtamedialle, jos joku Venäjän duumassa vaatisi samaa.
"Selvennyksenä totean, että itse henkilökohtaisesti kannatan meidän suomalaisten itsemme ylläpitämää omaa maanpuolustusta ja maanpuolustusmäärärahojen korottamista sekä puolustusvalmiuden parantamista."
Sitä kannattaa myös Venäjä. Demilitarisaatio ja pasifismi vie Suomen Natoon eli ei ole Venäjän intressien mukaista.