Kun on hyvä mieli - ei huoli provoilla!

Romaniperheen pää istutti meidän sydänmaan koltiaisten päihin sanaparin > ei huoli
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuossa mainitsit nuo romanit. Heillä erilaisia kulttuuritapoja. Oli talvikeli. Romaniseurueen auto oli pysähtynyt liukkaalla kelillä.
Mies oli ratissa ja kaksi naista työnsi autoa. Halusin auttaa miestä mäessä. Menin työntämään autoa naisten avuksi.
Mies hyppäsi ratista ja käski minun häipyä. Heidän tapakulttuurinsa mukaan valkoinen ei saa auttaa tällaisessa asiassa.
Varmaankin kilautetaan heimoveljelle avuntarpeesta. Heille kai tavallista, minua ihmetytti.

Äänestä

Tänään on romanien kansallispäivä. Kuulin äsken radiosta. Onko kansallinen vai EU-aluetta koskeva. Heillä ei omaa valtiota eikä lippua.
Romaneja EU alueella yhteensä monia miljoonia. Hyvin syrjitty kansanryhmä. Mikään valtio ei hoida romanivähemmistöään tietääkseni Suomen tavoin.

Saamelaisilla on myös vastaava päivä 6.2, mutta myös oma värikäs lippu. Kalottialueella saamelaisia löytyy neljästä eri valtiosta.

Äänestä

Silmäilin hiukan tietoa tästä Suomen kalenterissa ensimmäistä kertaa olevasta kansainvälisestä romanipäivästä, jota vietetään eri puolilla Eurooppaa. Liputuspäivä tämä ei ainakaan Suomessa ole, mutta näyttää romaneilla olevan kansainvälinen lippu.

http://www.suomenromaniyhdistys.fi/index.html

Suomi on tosiaankin saanut kiitosta romaniväestön asioiden hoidosta, äskettäin luin esimerkiksi, että suurin osa romanilapsista käy esikoulun nykyisin. Elämäntapa ei ole enää liikkuva, joten lasten peruskoulutus muutenkin onnistuu. Romanit käyvät samoja kouluja ja asuvat samoilla aluiella kuin valtaväestö, heillä on samat velvollisuuden ja oikeudet. Romanikielen säilyttämistä valtio tukee, mutta käsittääkseni se ei ole kovin vahvoilla ainakaan nuorison keskuudessa.


Työllistyminen ei taida olla vielä valtaväestön luokkaa.
Upeat tangolaulajat ovat tuoneet heitä valtaväestölle tutuiksi mitä myönteisimmässä mielessä.
Tunnen erään romaniperheen henkilökohtaisesti, ja minua hymyilytti lämpimästi, kun siellä tyttövauva äskettäin nimettiin Ramonaksi.

Äänestä

Oli minullakin muutamia romaniystäviä siellä entisessä asuinpaikassani. Kyläiltiinkin muutaman kerran, lauleltiin, he omiaan ja minä omiani. Tykkäsivät kovasti siitä Domino, Domino, le printemps chant à moi Dominique....ja Zigeuner, du hast mein Herz gestohlen mit deiner Geige und mit deinem Gesang. ( Mustalainen, olet vienyt sydämeni viulullasi ja laulullasi)

Pitää taas kertoo se mustalaispikkupoikien kommentti, kun tulin kaupungin vuokraviljelypalstaltani. Näytin koristani, että olin käynyt porkkanoita ja sipuleita hakemassa sieltä palstalta, ni pojat: " Ai, mist sie varastit? "

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


langto-d kirjoitti:

Romaniperheen pää istutti meidän sydänmaan koltiaisten päihin sanaparin > ei huoli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu