on hyvä aloittaa hyvissä ajoin.
Minulla on väitteestäni kaksi elävää esimerkkiä:
1. YH-tätini 2-vuotias lapsi
On elänyt koko elämänsä äitinsä kanssa kahdestaan kotona. Ei osaa puhua, alkaa itkemään HETI kun äiti katoaa näköpiiristä ja vierastaa muita ihmisiä. On ollut viimeisen puolen vuoden aikana muutaman kerran hoidossa, kun tätini on ollut töissä, mutta ei siitä mitään ole tullut.
2. Meidän vuoden ikäinen lapsemme
Aloitimme sosiaalistamisen jo muutaman kuukauden iässä. Veimme lasta mahd. usein erilaisiin paikkoihin käymään ja tutustumaan vieraisiin ihmisiin. Veimme lasta myös vanhemmillemme hoitoon säännöllisin ajoin. Lapsi lausuu jo sujuvasti selkeitä sanoja, pystyy olemaan kenen tahansa kanssa ilman mitään ongelmia vaikka isi tai äiti ei näköpiirissä olisikaan. Ja lapsi rakastaa vanhempiaan yli kaiken.
En siis oikein ymmärrä, miksi kaikki haluavat vain olla lasten kanssa kotona, eikä viedä esim. hoitoon tuttavien luokse. Enkä nyt ajattele, emmekä missään vaiheessa ajatelleet lasta hoitoon vietäessä itseämme, vaan LASTA, että hän sosiaalistuisi mahdollisimman nopeasti ja pystyisi olemaan vaivaantumatta toisten ihmisten kanssa.
Itse inhoan sellaisia lapsia, jotka ovat 100% riippuvaisia vanhemmistaan, kärsivät eroahdistuksesta, eivätkä pysty luontevasti olemaan muiden ihmisten seurassa.
Kyllä, tiedän, kyseessä on vasta LAPSI, mutta kun asialle ihan selvästi voi jotain, niin miksi useimmat vanhemmat silti itsepäisesti haluavat kasvattaa lapsensa ei-sosiaaliseksi!?
Minulla on väitteestäni kaksi elävää esimerkkiä:
1. YH-tätini 2-vuotias lapsi
On elänyt koko elämänsä äitinsä kanssa kahdestaan kotona. Ei osaa puhua, alkaa itkemään HETI kun äiti katoaa näköpiiristä ja vierastaa muita ihmisiä. On ollut viimeisen puolen vuoden aikana muutaman kerran hoidossa, kun tätini on ollut töissä, mutta ei siitä mitään ole tullut.
2. Meidän vuoden ikäinen lapsemme
Aloitimme sosiaalistamisen jo muutaman kuukauden iässä. Veimme lasta mahd. usein erilaisiin paikkoihin käymään ja tutustumaan vieraisiin ihmisiin. Veimme lasta myös vanhemmillemme hoitoon säännöllisin ajoin. Lapsi lausuu jo sujuvasti selkeitä sanoja, pystyy olemaan kenen tahansa kanssa ilman mitään ongelmia vaikka isi tai äiti ei näköpiirissä olisikaan. Ja lapsi rakastaa vanhempiaan yli kaiken.
En siis oikein ymmärrä, miksi kaikki haluavat vain olla lasten kanssa kotona, eikä viedä esim. hoitoon tuttavien luokse. Enkä nyt ajattele, emmekä missään vaiheessa ajatelleet lasta hoitoon vietäessä itseämme, vaan LASTA, että hän sosiaalistuisi mahdollisimman nopeasti ja pystyisi olemaan vaivaantumatta toisten ihmisten kanssa.
Itse inhoan sellaisia lapsia, jotka ovat 100% riippuvaisia vanhemmistaan, kärsivät eroahdistuksesta, eivätkä pysty luontevasti olemaan muiden ihmisten seurassa.
Kyllä, tiedän, kyseessä on vasta LAPSI, mutta kun asialle ihan selvästi voi jotain, niin miksi useimmat vanhemmat silti itsepäisesti haluavat kasvattaa lapsensa ei-sosiaaliseksi!?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselläni on 2 vuotias lapsi.
Puhuu jo suht ok.
Ollaan ihan pienestä pitäen käyty paljon kyläilemässä, puistoissa ja kerhoissa, joten on kyllä "sosiaalistettu".
On ollut myös pienestä asti molemmilla isovanhemmillaan yökylässä ja jääkin sinne mielellään koska näkee heitä paljon ja molemmat ovat lapselle tärkeitä.
Mielestäni on kuitenkin turha olettaa isolta tai pieneltä lapselta, että jäisi mielellään jonkun ventovieraan ihmisen kanssa eikä kyselisi/itkisi äidin perään? Mielestäni se on lapselle ihan normaalia käytöstä. Minusta olisi suorastaan outoa jos lapsi jäisi ihan kenen tahansa ihmisen kanssa eikä välittäisi "missä äiti on" .
Koen että oma lapseni on ihan riittävän sosiaalinen, mutta kyselee silti perääni jos esim kerhossa menen vessaan. Uusissa tilanteissa myös turvaa minuun eikä suin päin ole heti kaikken kaveri ja on sitäkin kunhan saa ensin "arvioida tilanteen" rauhassa.
Täytyy muistaa ettei kaikki ole kiinni siitä onko lasta sosiaalistettu, voi olla myös tempperamentti eroja.
Itsekkin olen kyllä sitä mieltä että lasta on hyvä totuttaa moniin eri tilanteisiin, mutta kaikki ovat kuitenkin omanlaisiaan. Jotkut lämpenevät heti kaikille ja toiset tarvitsevat enemmän aikaa.
Ja tuskin sinäkään kaikkien kaveri olet?:)
Terveen lapsen kuuluu jonkin verran vierastaa vieraita ihmisiä. Jos lapsi puhua pälpättää jokaiselle ruokakaupassa vastaantulevalle ihmiselle, hän ei ole ihan ok.
Toki toinen ääripää on sitten lapsi, joka taketuu äitinsä jalkaan kiinni, eikä uskalla päästää äitiään näköpiiristä.
Myöhemmässä elämässä voidaan sitten todeta, kumpi em. ääripäistä on huonompi vaihtoehto.
Ei ole vain kahta lajia lapsia/ihmisiä.
Joku vierastaa, joku ei, joku oppii vuoden vanhana (?) puhumaan, joku toinen oppii vasta silloin kävelemään - oma lapseni a,3 v. ikäisenä. Toiset lapset oppivat puhumaan vasta 2-3 vuotiaina, ja silloin puhe kehittyy todella nopeasti.
Kaikki lapset eivät viihdy kodin ulkopuolella, lapsi ei muutenkaan osaa leikkiä ja kommunikoida ikäistensä kanssa ennen 3 ikävuottaan.
Puhe luistaa siten myöhemmin molemmilla sorteilla ihan yhtä hyvin.
Ei kannata ylpistellä oman lapsen kehityksellä. Lapset ovat yksilöitä, ja kaikissa on eroja niin kehityksessä kuin muussakin.
kyllähän kahden esimerkin voimalla voidaan yleistää kaikki asiat..