MANAGERI ESTI KERÄSEN MM_DEBYYTIN

Managerin itsekäs päätös esti Michael keräsen mm-debyytin. Managerin mukaan Keräsen täytyy treenata itsensä kolmessa viikossa nhl mieheksi.
En tiedä mitä tämän manaaaggerin päässä liikkuu mutta hänen täysin idioottimaisten juttujensa perusteella ei miestä ainakaan järjellä ole pilattu.
Paha virhe keräseltä, toista kertaa miestä ei tulla enää mm-kisoihin valitsemaan, hyvä niin.
En usko että miehestä koskaan tulee nhl pelaajaa, itse asiassa toivonkin ettei tule.
Hänenenlaisten paikkansa on korkeintaan hikinen sm-liiga ja Aaltonen saikin tilalleen kisoihin huomattavasti kerästä paremman miehen korvaajakseen.
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

NHL-pelaajaksi ei kasveta yhdessä kesässä. Pitääkö muuta enää sanoa?

Äänestä
  • Sitähän minä yritin sanoakkin, manaaaggeri on vaan erimieltä. Keräsen vaatimattoman uran huippu on hifkissä.
    Valitettavasti. En minä sille mitään voi, hänen taitotasonsa vaan ei tule korkeammalle riittämään.

    Äänestä

Keränen näyttänee pitkää nenää sulle ja pelaa hyvän uran Euroopassa tai NHL:ssä.
Nyky-NHL suosii myös Keräsen kaltaista taitopelaaja.
Emme elä enään 90-lukua, herätys.
Potentiaalia on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HemmaHirvi kirjoitti:

Managerin itsekäs päätös esti Michael keräsen mm-debyytin. Managerin mukaan Keräsen täytyy treenata itsensä kolmessa viikossa nhl mieheksi.
En tiedä mitä tämän manaaaggerin päässä liikkuu mutta hänen täysin idioottimaisten juttujensa perusteella ei miestä ainakaan järjellä ole pilattu.
Paha virhe keräseltä, toista kertaa miestä ei tulla enää mm-kisoihin valitsemaan, hyvä niin.
En usko että miehestä koskaan tulee nhl pelaajaa, itse asiassa toivonkin ettei tule.
Hänenenlaisten paikkansa on korkeintaan hikinen sm-liiga ja Aaltonen saikin tilalleen kisoihin huomattavasti kerästä paremman miehen korvaajakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu