Kertokaa hyviä kauhutarinoita

Sain idean tost yhestä :D
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Maria

Kauan sitten eräs koru nimeltä Maria löydettiin keiteleen vanhimmasta talosta. Talossa oli vuosia sitten asunut pariskunta joka oli riidoissa. Riitojen päätteeksi oli mies tappanut naisen ja haudannut tämän kellariin. Naisella oli ollut hyvin kaunis ja arvokas koru minkä mies aikoi pitää omanaan. Muutama päivä myöhemmin mies kuoli ja korun sai miehen hyvä ystävä. Muutama päivä miehen kuolemasta, kun ystävä oli saanut korun, hän alkoi sairastella ja niinpä hän kuoli muutaman viikon aikana. Koru alkoi kulkea hänen suvussaan ja jokainen jolla koru on ollut on kuollut salaperäisesti, mutta monta vuotta naisen kuolemasta, sai korun tyttö joka ei kuollutkaan, vaan eli tavallista pidemmän elämän. Lopulta naisen kuoltua, löytyi miehen tappaman naisen luuranko kellarista ja luurangolla oli Mariakoru kaulassaan. Tutkimusten mukaan nainen, joka ei kuollut koruun, olikin aave joka ei saanut rauhaa miehen anastamasta korusta, vaan hankki sen takaisin. Sen jälkeen Mariakorusta ei olla nähty jälkeäkään.

Äänestä
  • Onnellinen loppu?

    Äänestä

Olipa kerran A1DS.
Loppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kopioin kirjoitti:

Sain idean tost yhestä :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu