Uudet rottapojat, lahjontaruokaehdotuksia?

Heips. minulla on critter nation 95 häkki, jonka yläkerrassa asustaa kolme nartturottaa, ikää 1.5 vuotta. alakertaan on juuri muuttanut 2 urosrottaa (laitetaan vielä että ne eivät pääse toistensa luokse selvyydeksi, ettei siitä tule kommenttia), vain muutaman päivän ollut. Olen tässä yrittänyt tehdä luottamustreeniä uroksille , mutta en ole löytänyt mitään makupalaa mikä olisi vastustamaton.
Tyttöihin toimi ihan jugurtti, kun ensimäistä kertaa rottiin tutustuin. nämä urokset eivät siitä niin innostuneet, eivät myöskään vauvojen lihasoseista, joita koitin muutamia.
Tähän voisi myös antaa niksejä millä saada rotta kesyksi, omat tiedot rajottuu netistä etsimiin youtube videoihin ja pariin blogiin, joista mielestäni sain ihan ok tietoa tyttöjen treenaamiseen, vaikka kynsien leikkuu on edelleen hankalaa, mut ei mikään hirveä ongelma (tytöillä aina kiire joka paikkaan)
2268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mistä hankittuja ja minkä ikäisiä? Onko ne hyvin käsiteltyjä vai ei?

Luovutusikäiset on monesti ensin vähän vaikeita lahjottavia, kun ne ei ole vielä oppineet ahneiksi, eikä niille kelpaa mikään herkku etenkään sylissä :D Mut perusohje totutukseen on, että otat ne vaan sieltä häkistä syliin, ja pyörittelet, ja ulkoilutat vaikka sängyllä. Hyvältä kasvattajalta tulleita poikasiahan ei mitenkään kesyttää tarvitse, kunhan käsittelee että luottamus pysyy yllä. Vanhempien ja villimpien kanssa tarvitsee tehdä enemmän töitä.

Mä yleensä annan rotille auringonkukansiemeniä tai jotain pähkinöitä, keitetty riisi on myös melkoinen hitti.

Äänestä

Meillä toimii lihapyörykät, keitetty riisi, kalkkuna, jauheliha yms. Mut parhaita on ollut pähkinät, muusi, pienet palat juustoa, keittokinkku ja banaani taateli... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noobratmom kirjoitti:

Heips. minulla on critter nation 95 häkki, jonka yläkerrassa asustaa kolme nartturottaa, ikää 1.5 vuotta. alakertaan on juuri muuttanut 2 urosrottaa (laitetaan vielä että ne eivät pääse toistensa luokse selvyydeksi, ettei siitä tule kommenttia), vain muutaman päivän ollut. Olen tässä yrittänyt tehdä luottamustreeniä uroksille , mutta en ole löytänyt mitään makupalaa mikä olisi vastustamaton.
Tyttöihin toimi ihan jugurtti, kun ensimäistä kertaa rottiin tutustuin. nämä urokset eivät siitä niin innostuneet, eivät myöskään vauvojen lihasoseista, joita koitin muutamia.
Tähän voisi myös antaa niksejä millä saada rotta kesyksi, omat tiedot rajottuu netistä etsimiin youtube videoihin ja pariin blogiin, joista mielestäni sain ihan ok tietoa tyttöjen treenaamiseen, vaikka kynsien leikkuu on edelleen hankalaa, mut ei mikään hirveä ongelma (tytöillä aina kiire joka paikkaan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu