tinnitus vai hulluus

Pelkään hulluksi tulemista. Heräsin juuri ja hetki sen jälkeen kuulin sekunin kestävän suhahduksen päässäni jossa oli vähän "vinkunaa/vihellyksen" tapaista ääntä seassa. Kysymys ei siis ollut ihmisäänestä tai ihmisen tuottamasta vihellysäänestä. Lääkityksen aloituksen jälkeen ollut tinnitusoiretta eli sitä pitkäkestoista piippausääntä. Voiko olla tinnitusoire vai olenko tullut hulluksi?
5648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tinnitus voi oireilla jatkuvalla vinkunalla, suhinalla tai muulla äänellä. Ajoittain se helpottaa ja menee jopa kokonaan ohi, ainakin väliaikaisesti. Tinnitus on rasittavaa ja pelko hulluksi tulemisesta voi rasittaa lopulta enemmän kuin itse tinnitus. Etenkin silloin kun se on on vielä uusi asia jonka kanssa et ole päässyt "sinuiksi". Et ole tulossa hulluksi.

Äänestä

Juu ei tinnitus hulluuteen liity mitenkään. Ihan niskajumikin voi saada tinnitusta aikaan. Itsellä muuten tinnitus helpottui b12-lisällä, tosin illalla nukkumaanmennessä saattaa vielä joskus kuulua, muttei päivällä vaikka olisi hiljaistakin.

Äänestä
  • Minulla on tinnitänyt aina. Nytkin tulee monitaajuista vinkunaa. Päivällä ulkotöitä tehessä en huomannut moneen tuntiin aivojen virtapiirien pihinää.
    Sisäkorvien tilasta ne johtuvat? Google kai tietää. Ainakin minulla auton ilmanvaihto tekee vasemman korvan kipua, jatkuessaan jopa tulehdustilan.

    Äänestä

näin on tinnitys suoraan "mieleen vaikuttava "ääni"?
eli jos kuulon on alenema tai muu korva sairaus niin "aivot ääntävät" kuulemansa tinnityksenä!
sen kanssa oppii elämään... jotkut?
toisilla mieliala lääkkeet voi auttaa?? mut jos kerrot lääkärille niin monet leimaavat "hulluksi"?
kun eihän muut sitä kuule... :(

Äänestä
  • Eräs muusikko jäi tarkoituksella rekan alle, kun ei kestänyt enää tinnutusta korvassaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkuri.. kirjoitti:

Pelkään hulluksi tulemista. Heräsin juuri ja hetki sen jälkeen kuulin sekunin kestävän suhahduksen päässäni jossa oli vähän "vinkunaa/vihellyksen" tapaista ääntä seassa. Kysymys ei siis ollut ihmisäänestä tai ihmisen tuottamasta vihellysäänestä. Lääkityksen aloituksen jälkeen ollut tinnitusoiretta eli sitä pitkäkestoista piippausääntä. Voiko olla tinnitusoire vai olenko tullut hulluksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu