Sitähän minäkin

Täällä on maalailtu että Suomen joukkue putoaisi jo cupin varhaisessa vaiheessa. Nythän on niin, että Suomessa lätkä on kuningaslaji - toisin kuin muualla. No, Kanadassa on paljon harrastajapohjaa, mutta kanadalaisille mm-kisat ovat yleensä pakkopullaa, koska Kanadassa näitä kisoja ei arvosteta. Suomessa lätkän mm-kisat ovat urheiluvuoden ykköstapahtuma.

Koska Suomessa urheiluun suunnattavat resurssit menevät pitkälti jääkiekkoon, on nyt finaalipaikka vähimmäisvaatimus, vaikka kokoonpano joukkueessa ei olisi ihan paras mahdollinen.
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuten osasin jo ennakoida, Suomen joukkue eteni finaaliin.

Niinhän sen piti ollakin. Kisojen taso on ollut melko matala, eikä kovin moni maa panosta lajiin nimeltä lätkä - ainakaan siinä määrin kuin Suomi.

Nyt on siis vähimmäistavoite saavutettu, ja hopea olisi hyvä. Kullan juhliminen olisi taas vähän noloa, kun pienten kisojen voiton takia pitäisi lähettää hävittäjäsaattueet ja nostaa presidentti sekä viimeiset sotiemme veteraanit lavalle humalaisten kiekkosankarien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkökulmia kirjoitti:

Täällä on maalailtu että Suomen joukkue putoaisi jo cupin varhaisessa vaiheessa. Nythän on niin, että Suomessa lätkä on kuningaslaji - toisin kuin muualla. No, Kanadassa on paljon harrastajapohjaa, mutta kanadalaisille mm-kisat ovat yleensä pakkopullaa, koska Kanadassa näitä kisoja ei arvosteta. Suomessa lätkän mm-kisat ovat urheiluvuoden ykköstapahtuma.

Koska Suomessa urheiluun suunnattavat resurssit menevät pitkälti jääkiekkoon, on nyt finaalipaikka vähimmäisvaatimus, vaikka kokoonpano joukkueessa ei olisi ihan paras mahdollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu