EIKÖ MIKÄÄN RIITÄ

EIKÖ OSALLE METSÄSTÄJILLE RIITÄ MIKÄÄN?JOTKUT AMPUVAT KAIKEN MITÄ NÄKEVÄT.KYLLÄ ESIM.YKSI METSO PER SYKSY PITÄISI RIITTÄÄ.ITSE METSÄSTÄNYT N.30V ERI KOIRILLA JA AINA OLEN METSÄÄN JÄTTÄNYT SIEMENEN!
101624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja siksi metsästäjissäkin on heitä, joille "mikään ei ole tarpeeksi".
Itse olen metsästynyt 33 vuotta ja jättänyt ampumatta monet kerrat, jopa koiran haukkuun.
Koiria ei ole minulla aikoihin ollut, mutta muutoin tilanteita joissa olisin voinut ampua, olen jättänyt niin tekemättä.
Saalistakin olen saanut, sopivasti.

Äänestä

Eivät kaikki ammu kaikkea mikä liikkuu kuten ei kaikki autoiliatkaan ole rattijuoppoja.
Itse en ammu kanoja enkä muutenkaan reppua täyteen vaikka olisi nahdollista.

Äänestä
  • Minä olen metsästänyt kaksi vuotta metsälintuja ja metsäjäniksiä. Kaikki metsäjänikset ammun, mutta en suinkaan kaikkia teeriä ja muita metsäkanalintuja ammun vain vauviutuneet ja varmalla hollilla olevat yksilöt enkä joskus silloinkaan jos kyseessä on koppelo tai akkateeri. Yhteen metsästys kauteen riittää pari akkateertä ja ukkoteertä pyitä kymmen kunta ja ukkometso jos hyvälle hollille sattuu.

    Äänestä

  • MasaMize kirjoitti:

    Minä olen metsästänyt kaksi vuotta metsälintuja ja metsäjäniksiä. Kaikki metsäjänikset ammun, mutta en suinkaan kaikkia teeriä ja muita metsäkanalintuja ammun vain vauviutuneet ja varmalla hollilla olevat yksilöt enkä joskus silloinkaan jos kyseessä on koppelo tai akkateeri. Yhteen metsästys kauteen riittää pari akkateertä ja ukkoteertä pyitä kymmen kunta ja ukkometso jos hyvälle hollille sattuu.

    Kyllä mullekkin riittää pari kanaa ja kukko mutta broilereita ammun sitäkin enemmän.
    Millä tää yksi meinaa etelän lintutiheyksillä ampua niin perk... Hyvä jos näkee muutaman linnun syksyssä. Suurin osa metsästäjistä on hirvimiehiä jotka aina ruikuttavat lintumiesten saaliista ja itse syöttävät hirvenlihaa koirillekkin. Perkeleen nössit. Ampuisivat sen minkä syövät niinkuin muutkin.

    Äänestä

Ihmetyttää käsitys että kaikki linnut ammutaan.metsästys ei ole syy lintujen vähyyteen vaan tolkuttomat avohakkuut ja soitten ojitukset kanalintujen elintilat on tuhottu/tuhotaan näillä verohakkuilla ja metsäyhtiöiden ahneudella.

Äänestä
  • Ja varmasti on metsästäjät syyllisiä,lintukantojen vähyyteen.Ei toki yksin,mutta osasyllisiä kuitenkin.On turhaa osoitella,että tuo oli enemmin syyllinen,kuin minä.Riistan hoidolla voidaan riistan määrää jopa lisätä,mutta se vaatii jatkuvaa riistan valvontaa ja se ei ole kunnossa.Osoituksena siintä sadat salakaadetut hirvet.Linnun- metsästyksestä tuskin jää kiinni ollenkaan.

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    Ja varmasti on metsästäjät syyllisiä,lintukantojen vähyyteen.Ei toki yksin,mutta osasyllisiä kuitenkin.On turhaa osoitella,että tuo oli enemmin syyllinen,kuin minä.Riistan hoidolla voidaan riistan määrää jopa lisätä,mutta se vaatii jatkuvaa riistan valvontaa ja se ei ole kunnossa.Osoituksena siintä sadat salakaadetut hirvet.Linnun- metsästyksestä tuskin jää kiinni ollenkaan.

    Metsäkanalinnut ovat ns.pienriistaa eli kannan kokoon vaikuttaa enemmän pienpedot avohakkuut ja muu. Metsästys on vaikuttaa vain murto-osan.

    Äänestä

Ensin valitetaan ja sitten kaadetaan kolme kilometriä kanttiinsa aukea ja vielä päälle ihmetellään kun on vähän metsoja.

Lopettaisit sen ruikuttamisen ja jättäisit ahnehtimisen vähemmälle, sekä muutaman puun pystyynkin vaikka miten verotus muuttuu puun myynnissä muutaman vuoden kuluttua.

Äänestä
  • näinhän se asia on.kohta ei oo enää yhtään elinympäristöä metsälinnuille.

    Äänestä

  • erä-erkki kirjoitti:

    näinhän se asia on.kohta ei oo enää yhtään elinympäristöä metsälinnuille.

    Niin ja ilman metsää ei ole maajusseilla leipää syödäkseen nyky eu aikana.... Eipä niitä mettiä kaadettais noin rankalla kädellä jos tää maajussin homma olis kannattavaa... ja se on ihan tosi.. Moni maanviljelijä on niin tiukilla että on pakko kaataa metsää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAIN HARRASTUS kirjoitti:

EIKÖ OSALLE METSÄSTÄJILLE RIITÄ MIKÄÄN?JOTKUT AMPUVAT KAIKEN MITÄ NÄKEVÄT.KYLLÄ ESIM.YKSI METSO PER SYKSY PITÄISI RIITTÄÄ.ITSE METSÄSTÄNYT N.30V ERI KOIRILLA JA AINA OLEN METSÄÄN JÄTTÄNYT SIEMENEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu