Pauanteessa koettua

En tiedä entuudestaan paikasta mitään olin vain läpikulkumatkalla. Geokätköilyssä satuin paikalle,herkkänä energioiden tuntijana liikuin kalliolla, tunsin jonkin erityisen energian liittyvän alueeseen. Näin ison laakakiven noin metrin korkuisen useamman metrin halkaisijaltaan. Näin kuvan jossa ihmiset ovat olleet makuuasennossa kiven päällä, kädet levällään. Menin itsekkin kivelle tuohon asentoon,kiveltä oltiin haettu parantavaa energiaa se on portaali parantaville energioille.Ensin näin naisen siinä kivellä kovissa synnytystuskissa ymmärsin että hän menehtyi synnytykseen. Oli paljon kärsimystä mihin oli haettu parannusta muinaisina aikoina. Näin yhteyden kansanparannukseen ja luovuuteen mitä Kaustisella ilmenee, tuo energiaportaali mahdollistaa energioiden kanavoinnin alueelle. Tämä ilmenee parannuksissa ja taiteessa voimakkaasti. Tein tiettyä kosmista merkkiä kiven päällä jolla avattiin uudenajan energioita Kaustisen alueelle. Näin myös kuinka paljon tuskaan juuttunutta sieluenergiaa vapautui helpommin paikalta ylemmille tasoille, se oli myös puhdistusta paikan energioihin. Näin myös lappalaisten käyttäneen paikkaa pyhänä parannus ja rituaalikalliona. Kivi oli ympäröity suurella kodalla jossa toiminta tapahtui. Joku paikkakuntalainen tietänee paikasta enemmän, olisi mielenkiintoista kuulla.
3363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voi titityy, oisko mielenterveyspalveluiden käyttö tarpeessa

Äänestä

ONKO SIELLÄ KIN SELLAINEN GEOMIKÄ??? MIKSI NIITÄ ON

Äänestä
  • Mitä tarkoitat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieraspaikkanen kirjoitti:

En tiedä entuudestaan paikasta mitään olin vain läpikulkumatkalla. Geokätköilyssä satuin paikalle,herkkänä energioiden tuntijana liikuin kalliolla, tunsin jonkin erityisen energian liittyvän alueeseen. Näin ison laakakiven noin metrin korkuisen useamman metrin halkaisijaltaan. Näin kuvan jossa ihmiset ovat olleet makuuasennossa kiven päällä, kädet levällään. Menin itsekkin kivelle tuohon asentoon,kiveltä oltiin haettu parantavaa energiaa se on portaali parantaville energioille.Ensin näin naisen siinä kivellä kovissa synnytystuskissa ymmärsin että hän menehtyi synnytykseen. Oli paljon kärsimystä mihin oli haettu parannusta muinaisina aikoina. Näin yhteyden kansanparannukseen ja luovuuteen mitä Kaustisella ilmenee, tuo energiaportaali mahdollistaa energioiden kanavoinnin alueelle. Tämä ilmenee parannuksissa ja taiteessa voimakkaasti. Tein tiettyä kosmista merkkiä kiven päällä jolla avattiin uudenajan energioita Kaustisen alueelle. Näin myös kuinka paljon tuskaan juuttunutta sieluenergiaa vapautui helpommin paikalta ylemmille tasoille, se oli myös puhdistusta paikan energioihin. Näin myös lappalaisten käyttäneen paikkaa pyhänä parannus ja rituaalikalliona. Kivi oli ympäröity suurella kodalla jossa toiminta tapahtui. Joku paikkakuntalainen tietänee paikasta enemmän, olisi mielenkiintoista kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu