Terrorismi saattaa olla uhkana aseistamattomalle Ålannille

Nykyisin terrorismista on tullut uhka ja siitä puhutaan jatkuvasti mutta miten esimerkiksi aseistamaton ja armeijankäymätön Ahvenanmaalainen puolustautuu kun terroristit hyökkäävät ja tulevat kotiovelle ? Tarkennettuna paikka jossa ei ole armeijaa on helppo kohde rikollisille ja erityisesti terroristeille. Ahvenanmaan poliisi on aika avuton vahvasti aseitetuille ja koulutetuille ammattisotilaille joita esimerkiksi on muuttanut laumoittain ruotsiin sotiakäyvistä muslimimaista. Moni tulee ajatelleeksi miten nämä pääsisivät aseineen laivoihin? Lauttoihin pääsee melko helposti koska eihän matkustajia ollenkaan tarkasteta ja miksei he voi tulla omilla veneilläänkin.

Suomi olisi apuna mutta eihän saarelle saa tulla sotakalustoa suomesta ja siinä sitä sitten on saarelaiset terroristien panttivankeina koko väestö?
22252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ahvenanmaalainen pitää varmaan selvänä, että Ruotsi auttaa ja on salamana auttamassa jos jotain tuommoista tapahtuisi?

Ensinnäkin on melkovarmaa, että Ruotsi itse on terroristien majapaikkana ja odottaa saattaa että siellä tulee ongelmia terrorismista.

Ihmetellä täytyy miten Ruotsi toimii vapaana maahanmuuton suhteen ja sinne tulee väkeä sotaakäyvistä islamimaista ja vihamieliset osapuolet kohtaavat toisensa ja selvä vihatilanne on silloin siinä.

Äänestä

RKP:n pikkuhiirulainen sotaministeri C. Haglund tulee haulikkonsa kansa ja sillä sipuli.

Äänestä

Sotaministeri Haglund puolustaa Ålandia haulikkonsa kanssa ja silloin ei merimetsoilla ole tulemista sinne rannoille.

Äänestä

Neste Oil on juuri tiedottanut STT,lle jotta somaalit eivät kelpaa biokaasu tuotantoon, niistä tulee kuulemma ihan liikaa paskalle haisevaa sakkaa, joka tukkii jopa suihkumoottoreiden polttioaine suodattimet!

Äänestä

Ruotsissa huivipäät ja somalit polttelee autoja ja kohta ovat myös Ahvenanmaalla sama touhu. Ruotsissa ei edes uskalleta ottaa näitä merirosvojen jälkeläisiä kiinni koska pelkäävät silloin tulossa olevan suurempia tihutöitä rosvoilta.

Äänestä

Isis saapuu Ålandiin tai on jo siellä.

Äänestä

Onko Ahvenanmaa järjestänyt töitä somalimerirosvoille sillä sehän on heidän ammattinsa jo kotimaassakin?

Äänestä

Isis sotilaat ovat jo levittäytyneet ympäristöönne ja ruotsissa toimii heidän harjoitusleirinsä. Ajatelkaa miten ruotsi ottaa terroristeja vastaan ilman että heidän taustojaan tutkittaisiin ja mitä tapahtuu kun isis helvetti pääsee valloileen?

Äänestä

Isis on uhka Pohjoismaissa sillä täällä ovat isisin reservien lepovuoroparatiisit.
Nämä terroristit jaksavat tappaa kun saavat nostaa sosiaaliavustuksensa ja levätä välillä pohjoismaisissa lepokodeissa ja kaikki veronmaksajien kustannuksella.

Pitää vain ihmetellä sitä miten välinpitämättömiä poliitikot ovat kun kyseessä on kansalaistemme turvallisuus sillä tuo isis terroristijärjestö ei ole mikään leikkikerholaisten joukkio.

Äänestä

Ahvenanmaa kuuluu Suomelle ja Suomi vastaa sen puolustuksesta.

Äänestä

Salliiko Ahvenanmaa suomalaisia saarelleen?

Äänestä

Saattaa olla vaikea torjua jos isis terroristit saavat panttivankeja ja esimerkiksi kohteena voisi olla poliisit ?

Äänestä

Kukkahatuille terveisiä nyt kannattaisi jo vaihtaa silmälasinsa, että maailma näyttäisi siltä mitä se on?

Äänestä

Ruotsissa isis kokoaa joukkojaan ja harjoittelee terrorismiaan saa nähdä milloin räjähtää operaatiot käyntiin?

Äänestä

Miten varustamot ovat satsanneet matkustajien turvallisuuteen kun terroristit asuvat melkein terminaaleissa? Laivat ovat huippuhelppoja kohteita terroristien toiminnalle ja mitä tapahtuu varustamoille jos matkustajien tarkastukset menevät yhtätarkoiksi mitä lentokentillä on? Koko pakolaispolitiikka ilman hekilöitten maahantulotarkastuksia ja rikosrekisterien selvityksiä on huippuunsa hölmöilyä ja se kostauttuu ikävällä tavalla tulevaisuudessa tai jopa huomenna?

Äänestä

malliin tulee Putinin joukot huolehtimaan omaisuutensa puolustamista. Jos nyt samalla vähän laajentavat reviiriänsä, paneeko urheat armeijan käymättömät ahvenanmaalaiset kovastikin hanttiin.
Varmaan maakuntapäivät hylkäisivät taas demilitarisoinnista luopumisen kuten tekivät ennen talvisotaa. Kovan paikan tullen Ruotsikin jänisti Ahvenanmaan suojelusta.
Hoitakaa oma soppanne, jos alkaa kiehua yli.

Äänestä

Aloitus on isis terroristit kynnyksillämme.

Äänestä

Isis rantautunut saarille.

Äänestä
  • Missäs se luuraa? Taisi tulla hieman virhearvio koska miltei jokaisessa ahvenamaalaisessa perheessä harrastetaan ammuntaa tai metsästystä. Täällä on myös paljon ISIS-turhakkeille vihaisia kurdeja jotka eivät kaihtaisi keinoja ajaa rikollisjoukko pois saarilta.

    Äänestä

Onko ruotsi jo vallattu?
Ruotsalaiset paniikissa !
Ruotsalaiset sotilaat sonnat kintuissa.

Äänestä

Viimeksi kuulin uutisissa että ruotsi on miehitetty ja on nyt somalialaisten merirosvojen alaisuudessa. Toivotaan Kustaalle kaikkea hyvää sinne tukkisaareen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olisiko aihetta kirjoitti:

Nykyisin terrorismista on tullut uhka ja siitä puhutaan jatkuvasti mutta miten esimerkiksi aseistamaton ja armeijankäymätön Ahvenanmaalainen puolustautuu kun terroristit hyökkäävät ja tulevat kotiovelle ? Tarkennettuna paikka jossa ei ole armeijaa on helppo kohde rikollisille ja erityisesti terroristeille. Ahvenanmaan poliisi on aika avuton vahvasti aseitetuille ja koulutetuille ammattisotilaille joita esimerkiksi on muuttanut laumoittain ruotsiin sotiakäyvistä muslimimaista. Moni tulee ajatelleeksi miten nämä pääsisivät aseineen laivoihin? Lauttoihin pääsee melko helposti koska eihän matkustajia ollenkaan tarkasteta ja miksei he voi tulla omilla veneilläänkin.

Suomi olisi apuna mutta eihän saarelle saa tulla sotakalustoa suomesta ja siinä sitä sitten on saarelaiset terroristien panttivankeina koko väestö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu