Ekana kaatamaan

Onko teidän hirviporukassa kellään kiire saada ampua syksyn ensimmäinen hirvi . Joillakin on käskynjaolta niin kiire että sora lentää renkaista kun lähtevät. Viime syksynä annoin 2 tuntia muille koiramiehille etumatkaa ja silti kaadoin ensin.
5256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sehän se kaataa, kenen kohdalle ensin tulee sopivaan holliin sopiva hirvi. Onhan se lähettävä reippaasti, mutta tolkulla jos passi perimmäisessä paikassa. Vaikuttaa, ettei sinulla ole juuri kokemusta passituksesta.

Äänestä
  • Meillä passitusta käytetään minimaalisen vähän koska melkein joka metsästäjältä löytyy oma koira. Jokainen metsästää omalla kantillaan ja kännykällä pietään jahtipäällikkö ajan tasalla.

    Äänestä

  • Eipä tarvi passia kirjoitti:

    Meillä passitusta käytetään minimaalisen vähän koska melkein joka metsästäjältä löytyy oma koira. Jokainen metsästää omalla kantillaan ja kännykällä pietään jahtipäällikkö ajan tasalla.

    On itsekästä pyytää yksinään koiran kanssa kun hirvijahti on pääasiassa porukka jahtia. Meillä ainakin harrastetaan sekä ajo että koira jahtia. Koira alueen keskelle ja passit ympärille. Kuten tapana niin hirvikoirahan on käytännössä karkottava "ajokoira" ja kuka tahansa pääsee näin ampumaan hirven ns "siirtyvään haukkuun" Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet kaataa hirvi eikä koiramiehet omaa koko jahtia.

    Äänestä

  • 15+3 kirjoitti:

    Meillä aloittajan porukassa kun ei passitusta yksinkertaisesti tarvita. Jokainen koiramies pyytää alueella parhaimman kokemuksensa mukaan. Koirattomia otetaan mukaan kävelemään mutta kun tahtovat olla jo ikämiehiä niin pitkiä rupeamia ei voi kulkea heidän kanssa. Heillä on lahtivajalla ollu "talon miehen työt" muuripadan lämmitystä ja nahkonta hommia täyttä lihaosuutta vastaan. Mutta silti en oikein ymmärrä näitä jotka kirmaa päätönnä metsään eka aamuna. Itselläni metsästys perustuu monesti aiemmin tehtyihin havaintoihin olinpaikoista.

    Äänestä

Täällä ekat kauden kaadot tulee jo noin puoli vuotta aiemmin, kun hanget alkaa sulaa ja puiden tyville tulee pälviä, silloin kiiruusti puolison kanssa keväisille pälvipanoille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kilpapeliä kirjoitti:

Onko teidän hirviporukassa kellään kiire saada ampua syksyn ensimmäinen hirvi . Joillakin on käskynjaolta niin kiire että sora lentää renkaista kun lähtevät. Viime syksynä annoin 2 tuntia muille koiramiehille etumatkaa ja silti kaadoin ensin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu