Mihin talofirmaan voi luottaa?

Olemme päättäneet vaimon kanssa rakennuttaa talon kymmenen vuoden tauon jälkeen ja olemme yrittäneet löytää luotettavaa talotoimittajaa.
Kysellessämme tuttavilta eri vaihtoehtoja niin törmäsimme esim. talotoimittajaan joka nettisivuilla mainostaa ammattitaitoisia myyjiä ja suunnittelutoimistonsa insinöörejä ja itse asiassa puotia pyörittää yksi ihminen joka ei ole koulutukseltaan edes insinööri. Näinkö meitä huijataan? Onko tällainen edes laillista ja kuka näitä asioita valvoo Suomessa?
Me emme ainakaan tältä toimittajalta uskalla ottaa edes tarjousta saatikka muuta. Nettisivut tälläkin kyseisellä firmalla olivat fiksut mutta siihenpä se sitten jääkin.
Saimme tietää, että tiettyihin kuviinkin väärennetään sukulaismiehen nimi ja ei muuta kuin projekti eteenpäin!
Laittakaa hyvät ihmiset tänne luotettaviksi havaittujen firmojen nimiä ja ylipäätään kokemuksia aiheesta. Oman kodin hankinta on kuitenkin yksi elämän suurimmista sijoituksista ainakin meille koska raha on rajallista ja olisi mukava tietää heti alusta asti, että satsaa rehelliseen kauppaan.
211971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Missähän päin Suomea sitä ollaan?

Äänestä

ite tiiän ainakin yhen firman Oulun alueella joka toimii justiinsa noin. varma tieto.

Äänestä

Mikähän ihme siinä oikein on, että nimenomaan siellä vastenmielisellä pohjoisella syrjäseudulla eli Oulussa aina riittää niitä huijareita ja huuhaa yrittäjiä. Suosittelen kaikkia rakentajia pysymään erossa noista pohjoisen yrityksistä, niin ei tule myöskään viilatuksi linssiin.

Äänestä

Päädyin itse Jukka-Talon pakettiin joka toimitettiin seuraavaan vaiheeseen asti:
- perustusten valut, eristykset ja raudoitukset
- lattialämmitysputket lattian valu
- Ulkovuori tasakertaan asti valmiina pohjamaalattuna
- ikkunat valmiina elementeissä
- vesikatto päällä
- välikaton koolaukset, höyrynsulut ja 100mm palavilla asennettuna
- kipsilevy ja lisävilla, väliseinämateriaalit, ovet, loput ulkovuorimateriaalit, räystäänaluset sekä puhallusvilla tulivat paketissa "irtotavarana"
- kaikki tavara riitti hyvin, mutta tuhlailemaan ei silti kannata ryhtyä, nimittäin väliseinien runkomateriaaliakin jäi ylimääräiseksi jopa 10m

Itse tehtiin tuosta loppuun asti. Ei ollut niin paljon stressattavaa, kun antoi ammattimiesten tehdä sellaiset hommat joista ei itsellä ole mitään käsitystä ja pääsi jatkamaan rakentamista katon alla sateelta suojassa.

Lähes kaiken yhteydenpidon hoidin kirjallisena ja vastaava mestari oli paikalla, kun suoritettiin toimittajien ja urakoitsijoiden kanssa tarkastuksia.

Jukka-Talon kanssa kaikki oli sovittavissa, eli mihin vaiheeseen paketin haluaa. Jälkeenpäin ajatellen olisihan niitä lattioiden eristyksiä ja raudoituksia voinut itse asennella, eli siinä olisi muutaman sata euroa säästänyt.

Palvelu pelasi kohtuullisen hyvin niin, että ongelmatilanteissa oltiin yhteydessä yhteen ihmiseen, joka hoisi asian aina eteenpäin. Ongelmatilanteita olivat mm. vioittunut ikkunankahva ja ulko-ovien karmien huonosti asennettu eristys. Käytännössä vain talopaketti oli Jukka-Talon bisnestä ja muut pakettiin kuuluneet työt hoiti eri urakoitsijat, mutta yhteydenpito onnistui silti tuon yhden myyjän kautta.


Muita tarjouskyselyyn johtaneita talotoimittajia olivat Kuusamo, ja Kastelli. Kuusamossa alkoi hinta kipuamaan korkealle ja Kastellin ylimielinen myyjä ilmoitti ettei mitään muutoksia ole mahdollista tehdä heidän valmiiksi räätälöityihin toimitusmalleihinsa.

Äänestä

Saanut runsaasti mainetta siitä että myy mm.törkeästi ylihinnoiteltuja keittiöremonttipaketteja. Myyjät kiertelevät talojen ovilla eri alueilla ja etsivät erityisesti vanhuksia tai ihmisiä joilla vaikeuksia ajaa omia etujaan. Tunkeudutaan sisälle huoneistoon ja samantien vaaditaan uhrilta allekirjoitus paperiin. Tällaista myyntistrategiaa.

80 vuotiaalle tädillemme vastikään myyty tällainen hemmetin keittöremonttipaketti, asiaa alettiin tutkia ja huomattiin että hintavertailussa kunniallisiin yrityksiin- oli reilusti ainakin 5000 euroa täyttä ilmaa TÄHTIREMONTIT paketissa.

Netistä huomasimme että keskustelu tämä firman bisneksistä käy kuumana ja vastaavia tapauksia on paljon- uhreina erityisesti vanhukset.

Asiasta otettu yhteys heti kuluttajasuoja viranomaiseen- yhteys luultavimmin myös poliisiin.

Varoittakaa omaisianne tai varokaa itse asioimasta tämän yrityksen kanssa!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12364877#comment-78307208

Äänestä

En suosittele siporex taloa, vaikka siotä joku vuosi mainostettiin vielä kivitalona. Siporex on noin satavuotta vanha saksalainen keksintö. Kastelli talot on Kaakkois-Suomessa niitä eniten rakennettuja elkkutaloja. On täälläkin sellainen pieni rakennus puulaaki joka vaihtyaa nimeään noin parion vuoden välein. En ole kuullut yhtään asiakasta joka olisi tyytyväinen tämän firman töihin. Kannattaa tutustua etukäteen rakentajaan jonka aikoo palkata. Rakennusalalla on edelleen vielä paljon myös huijareita, ja hyväuskoisia pystyy aina huijaamaan. Kannattaa muistaa että ammattimies on vasta sellainen jolla on työ kokemusta vähintäin se kymmenen vuotta. Siinä ajassa ei kerkeä vieläkään oppimaan vaativia saneerauskohteita. Painostan edelleen rakentamisessa tärkeää asiaa. Ellet ole ammattilainen niin se hyvä valvoja kannattaa palkata aina kun on vähänkin suurempi remontti. Hänen kanssaan kannattaa suunnitella sitä pakettitaloakin, ja ketä kannattaa palkata töihin.

Äänestä

Mikä meni kodikaslämmön kanssa pieleen, eikös design myy energiakaivonkin kiinteällä hinnalla riippumatta kallion syvyydestä, ainoa mikä ihmetyttää meidän tarjouksessa jota juuri vertailemme, ei lue kaivon syvyyttä eikä tätä teräsputken osuutta, toinen mikä arveluttaa aina on nämä kalusteiden taso, oli ainakin dekolla halvimmat mitä Domukselta löytyi, ilman vetolaatikkoja, vaatekaapitihan karsittuna jne..

Äänestä
  • Hinta oli kiinteä, mutta joutuivat käymään sitä kerran katsomassa, kun ei toiminut kuten piti. No lähettivät sitten siitä sitten laskun, josta kiistelimme. Lisäksi rikkoivat meidän asentamat eristeet, joita eivät suostuneet korjaamaan. Lähettivät vain karhukirjeitä ja uhkailivat perinnällä. Täysin epäluotettava toimija. Älkää käyttäkö

    Äänestä

Finnsagan kanssa yhteistyö on sujunut hyvin, ja osoittautunut muutenkin luotettavaksi ja reiluksi. Ostettiin heiltä talo puolivalmiina ja asuttiin siinä reilut 4 vuotta.

Äänestä

Pistäkää nyt niitä nimiä ja syy miksi firma on perseestä. Ketään ei hyödytä nämä "eräs firma", tai "tiedän yhdenkin firman" tyyppiset avautumiset. FAKTAA TISKIIN! ELI mikä on firma ja mikä on rakennusvirhe/virheet ja miten ne on hoidettu? Itsekkin haaveilen omasta talosta, mutta nämä palstat eivät vielä ainakaan auta ketään, kun mitään tietoa ei uskalleta kirjoittaa.

Äänestä
  • Markkinoilla on muitakin rakentajia joissa ei ole ulkopuolella tuuletusrakoa. Silloin on ulkomaalaus tehtävä maaleilla, jotka päästävät vesihöyryn läpi. Vanhoja rintamamiestaloja on pilattu paljon vääränlaisella maalauksella. Esimerkiksi kaikki hirsitalot, joita tehdään yhä suurempi osa rakennuksia, ovat tälläisia tuuletusraottomia taloja

    Äänestä

  • Mikä asiakasrekisteri? Kaikki rakennusliikkeet ilmoittavat referenssinsä ja sehän on itseasiassa elinehto yrityksille. En ole ainakaan huomannut että jossain olisi asiakkaiden nimiä julkaistu? Tiesittekö muuten.. rakennuslupatiedot (ja kuvat) ovat julkisia asiakirjoja, ihan kenen tahansa saatavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä asiakasrekisteri? Kaikki rakennusliikkeet ilmoittavat referenssinsä ja sehän on itseasiassa elinehto yrityksille. En ole ainakaan huomannut että jossain olisi asiakkaiden nimiä julkaistu? Tiesittekö muuten.. rakennuslupatiedot (ja kuvat) ovat julkisia asiakirjoja, ihan kenen tahansa saatavissa.

    Yksityisen henkilön suoja on tänä päivänä todella vahva henkilötietoasioissa. Siinä asiassa on turha piiloutua minkään yrityksen taakse, on se sitten toimiva yritys tai ei. Jos ei tuommoista asiaa tiedä, niin ei paljon kannattaisi yrittää.
    https://www.talouselama.fi/uutiset/lisatyo-joka-pitaa-tehda-muuten-voi-tulla-jopa-20-miljoonaan-euron-sakko-yritykselle/956f6c55-d76d-3690-bf82-c29f99099f4e

    Äänestä

Espoolaisesta Potiuksesta ja kauhajokisesta Puutalo Kympistä on hyvät kokemukset. Ainoat meille tulleet pienet epäkohdat korjattiin heti ja mukisematta. Voin suositella.

Äänestä

En tiedä muista, mutta Muurametalo valmistui meille lokakuussa ja erittäin tyytyväisiä olemme olleet. Rakentaminen sujui mallikkaasti ja lopputulos on mielestämme laadukas.

Äänestä

Lammi Kivitaloihin voi luottaa siinä mielessä että eivät varmasti tee muuta kuin toimittavat harkot tontille. Isot on jutut myyjillä yhteistyökumppaneista ja tuesta, mutta niitä ei näjöjään tarvitse lunastaa mitenkään. Nyt on runko puolillaan ja urakoitsija (virolainen) hävinnyt kolmeksi viikoksi maan alle... eikä taida olla palamassa. Lammi levittelee käsiään kun muita porukoita ei ole tilalle.. voi prkleen prklele

Äänestä
  • Ei kait kukaan lähde rakentamaan Lammitaloa noin ummikkona... Lammitalon rakentaminen ei ole miyään talopakettirakentamista. Sitä tulee verrata siihen että ostaa itse rautakaupasta kamat ja vapailta markkinoilta tekijät/tekee itse = hartiapankkirakentamista. Sitä ei sen ruususemmaksi muuta se että myyjä asioita sellaisiksi maalailee.

    Äänestä

Homemökkejä miltei kaikki tyyni. Saha käteen ja pitkäpuuta työmaalle ja hyvä siitä vielä tulee.

Äänestä

Ei muutakun leimikon tekkoo. Hyvän parkkuuraudan hommaat ja parkkailet hirret. Siinä silmäillä mitä mistäkin puusta tullee. On hengittävä talo ja mieskin elämänsä voimissaa niin jaksaa uuden pirtin nurkassa emäntää pitää hyvänä.

Äänestä

Itse olen pystytellyt vuoden 2002 jälkeen neljää eri talomerkkiä joista voin nimetä kaksi hyvää yhden keskinkertaisen ja yhden ei-suositeltavan. Teritalot ja herrala panostavat laatuun ja Terillä ehkä pisteen parempi rakennesuunnittelu. Teknisesti keski-kastiin menee Kannus. Jukasta vain erittäin huonoja kokemuksia ja siellä kustannuksia karsitaan aika paljon asennusryhmien "kansallisuudella". Olen kuullut, että Jukan organisaatio on vaihteleva eri alueilla ja jossain voi toimiakin. Perustoimituksen lisäksi tarjottavia lisätäppejä voit ottaa seiniin ja siitä ylöspäin, mutta älä missään nimessä betonista tehtävään alapohjaan.

Äänestä

Ei mihinkään - kaikki ne huijaa.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Oma tupa ja lupa kirjoitti:

Olemme päättäneet vaimon kanssa rakennuttaa talon kymmenen vuoden tauon jälkeen ja olemme yrittäneet löytää luotettavaa talotoimittajaa.
Kysellessämme tuttavilta eri vaihtoehtoja niin törmäsimme esim. talotoimittajaan joka nettisivuilla mainostaa ammattitaitoisia myyjiä ja suunnittelutoimistonsa insinöörejä ja itse asiassa puotia pyörittää yksi ihminen joka ei ole koulutukseltaan edes insinööri. Näinkö meitä huijataan? Onko tällainen edes laillista ja kuka näitä asioita valvoo Suomessa?
Me emme ainakaan tältä toimittajalta uskalla ottaa edes tarjousta saatikka muuta. Nettisivut tälläkin kyseisellä firmalla olivat fiksut mutta siihenpä se sitten jääkin.
Saimme tietää, että tiettyihin kuviinkin väärennetään sukulaismiehen nimi ja ei muuta kuin projekti eteenpäin!
Laittakaa hyvät ihmiset tänne luotettaviksi havaittujen firmojen nimiä ja ylipäätään kokemuksia aiheesta. Oman kodin hankinta on kuitenkin yksi elämän suurimmista sijoituksista ainakin meille koska raha on rajallista ja olisi mukava tietää heti alusta asti, että satsaa rehelliseen kauppaan.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu