Lopettakaa hyvät vanhemmat se tuputtaminen!
Mulla meni koko lapsuus ja murros ikä siinä että kaikki piti tehdä aina ehdottomasti tietyillä vanhempien arvoihin ja mielipiteisiin sopivilla tavoilla. Omaa henk koht tilaa ei ollut(ole vieläkään vaikka olen jo yli 20) ja vanhemmat vain aina tulivat vielä kotona asuessani huoneeseeni kysymättä ikinä, kopauttivat kerran napakasti ovea ja marssivat sisään. Tämä oli satunnaisista syistä varsinkin murrosiässä erittäin kiusallista, ja raivostuttavaa.
Lapsella saa ja pitää olla OMA identiteetti ja ystävät(tietenkin terve järki sanoo ettei mikään rikollisjengi ole hyväksi) sekä oma tyylinsä. Usein tulee semmoinen olo että kun lapsi alkaa saada niitä omia mielipiteitä ja vaikutteita, on vanhempien vasta reaktio se, että vaatetyyliä, tukan pituutta, musiikki makua, kaveripiiriä sekä lähes omaa eettistä vakaumusta myöten aletaan lasta vahtimaan, kolutaan kaikki levyt, kaapit, vaatteet, kännykän puhelinnumerot, ym. läpi. Kun ollaan niin kamalan huolestuneita siitä, millaisen vaikutelman lapsi antaa itsestään-VAI pelätäänkö kuitenkin sitä, sortuvatko omat kulissit jos lapsesta tulee erilainen(kärjistin mutta tunnen tosi paljon porukkaa jolla samankailtaisia ajatuksia).
Sitte ihmetellään perheterapiassa että miksi lapsi on niin etäisen oloinen-siksi ettei ole ikinä kokenut saaneensa mitään omaa, ole pystynyt antamaan/saanut antaa omia mielipiteitä, ym. Eikä kavereille ole uskaltanut/saanut puhua perheen sisäisiä asioita/pystynyt tukemaan kehenkään ulkopuoliseen, koska perheen kulissi olisi kaatunut jos joku olisi oikeasti saanut tietää mitä neljän seinän sisällä(ja ulkona) tapahtuu.
Mitä esim. opiskeluista tulee jos kaikki lukiot ja jatkokoulutukset on pakko tehdä hampaat irvessä vääntäen jotta tulisi niitä hyviä numeroita-entä jos on paha olo ja ei oikeasti tiedä, mitä elämältään haluaa, siinä ei hirveästi ne matikan kiitettävät merkkaa silloin mitään. Nykyään tuntuu myös siltä, että kaikki täytyy tehdä hirveällä kiireellä, pitää olla selkeät suunnitelmat heti, pitää SUORITTAA kaikki mahdollisimman hyvin. Onhan talousmaailma nykyään suorituskeskeistä mutta ei se tee lapsen psyykkeelle hyvää, jos on aina kuullut vain sitä "epäonnistua ei saa ja täytyy aina painaa täysillä eteenpäin" saarnaa.
Kun siitä lapsen itsenäistymisestä ja kehittymisestä ei tule MITÄÄN jos kaikki opit ja mallit on tuputtamalla väkisin väännetty kaaliin, eikä niitä silloin ole lapsi sisäistänyt ollenkaan. EIkö vanhempien tehtävä ole antaa ne alustavat elämän ohjeet ja työkalut, miten maailmalla pärjää-ei pakottamalla opettaa, miten ja mihin niitä tulee väkisin käyttää.
Mulla meni koko lapsuus ja murros ikä siinä että kaikki piti tehdä aina ehdottomasti tietyillä vanhempien arvoihin ja mielipiteisiin sopivilla tavoilla. Omaa henk koht tilaa ei ollut(ole vieläkään vaikka olen jo yli 20) ja vanhemmat vain aina tulivat vielä kotona asuessani huoneeseeni kysymättä ikinä, kopauttivat kerran napakasti ovea ja marssivat sisään. Tämä oli satunnaisista syistä varsinkin murrosiässä erittäin kiusallista, ja raivostuttavaa.
Lapsella saa ja pitää olla OMA identiteetti ja ystävät(tietenkin terve järki sanoo ettei mikään rikollisjengi ole hyväksi) sekä oma tyylinsä. Usein tulee semmoinen olo että kun lapsi alkaa saada niitä omia mielipiteitä ja vaikutteita, on vanhempien vasta reaktio se, että vaatetyyliä, tukan pituutta, musiikki makua, kaveripiiriä sekä lähes omaa eettistä vakaumusta myöten aletaan lasta vahtimaan, kolutaan kaikki levyt, kaapit, vaatteet, kännykän puhelinnumerot, ym. läpi. Kun ollaan niin kamalan huolestuneita siitä, millaisen vaikutelman lapsi antaa itsestään-VAI pelätäänkö kuitenkin sitä, sortuvatko omat kulissit jos lapsesta tulee erilainen(kärjistin mutta tunnen tosi paljon porukkaa jolla samankailtaisia ajatuksia).
Sitte ihmetellään perheterapiassa että miksi lapsi on niin etäisen oloinen-siksi ettei ole ikinä kokenut saaneensa mitään omaa, ole pystynyt antamaan/saanut antaa omia mielipiteitä, ym. Eikä kavereille ole uskaltanut/saanut puhua perheen sisäisiä asioita/pystynyt tukemaan kehenkään ulkopuoliseen, koska perheen kulissi olisi kaatunut jos joku olisi oikeasti saanut tietää mitä neljän seinän sisällä(ja ulkona) tapahtuu.
Mitä esim. opiskeluista tulee jos kaikki lukiot ja jatkokoulutukset on pakko tehdä hampaat irvessä vääntäen jotta tulisi niitä hyviä numeroita-entä jos on paha olo ja ei oikeasti tiedä, mitä elämältään haluaa, siinä ei hirveästi ne matikan kiitettävät merkkaa silloin mitään. Nykyään tuntuu myös siltä, että kaikki täytyy tehdä hirveällä kiireellä, pitää olla selkeät suunnitelmat heti, pitää SUORITTAA kaikki mahdollisimman hyvin. Onhan talousmaailma nykyään suorituskeskeistä mutta ei se tee lapsen psyykkeelle hyvää, jos on aina kuullut vain sitä "epäonnistua ei saa ja täytyy aina painaa täysillä eteenpäin" saarnaa.
Kun siitä lapsen itsenäistymisestä ja kehittymisestä ei tule MITÄÄN jos kaikki opit ja mallit on tuputtamalla väkisin väännetty kaaliin, eikä niitä silloin ole lapsi sisäistänyt ollenkaan. EIkö vanhempien tehtävä ole antaa ne alustavat elämän ohjeet ja työkalut, miten maailmalla pärjää-ei pakottamalla opettaa, miten ja mihin niitä tulee väkisin käyttää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täyttä asiaa. Olen samaa mieltä kanssasi..
Pitää lapsilla ja nuorilla olla tilaa "hengittää"
Elämä on paljon muutakin kuin suorittamista.
Varsinkaan tuollainen väkisin vääntö ei tee hyvää kenellekkään pidemmän päälle.
Tuollainen kasvatus oli ihan normaalia minunkin lapsuudessani, ja yhä vielä tulee takautumia mieleen, viimeksi tänään.
Omaa mielipidettä ei voinut esittää missään tapauksessa, se oli täysin poissuljettu. Ja jos osallistuin keskusteluun vain jollakin kysymyksellä, niin vastaukseksi vain pärskähdettiin yliolkaisesti, ja kuitenkin saatoin huomata, että joku aikuinen käsitteli juuri sitä asiaa myöhemmin.
Lapsuudessani kiellettiin lapsilta oikeus rahaan. Vaikka kävin koulua toisella paikkakunnalla, ei minulla ollut koskaan rahaa. Jälkikäteen olen ihmetellyt, eikö vanhemmilleni koskaan tullut mieleen, että minulle olisi voinut tapahtua jotain yllättävää, ja olisin ollut tosi pulassa rahattomana ja toisella paikkakunnalla.
Minulla oli se käsitys, että perheeni on niin köyhä, että lapsille ei pystytty ostamaan kuin kaikkein välttämättömin. Vasta aikuisena ymmärsin, että vanhempani säästivät tilille kaiken tienestinsä ja typeryydessään eivät hankkineet mitään säästöillään, niin että inflaatio söi heidän säästönsä. Mitään iloa saituudesta ei koskaan ollut. Ja me lapset saimme hävetä nuhruisuuttamme ja rahattomuuttamme vuodesta vuoteen. Asuimme ahtaasti ja kurjasti.
Olen jo kohta 80 vee, ja kuitenkin ne ahdistuksen ajat ovat yhä lähelläni.
Tein lapsuudessani päätöksiä, että omia lapsiani en kohtele koskaan tällä tavalla, ja parhaani yritin heitä kasvattaessani. Perinteet vain seuraavat, monesti tekee samaa tietämättäänkin.
Muista sinäkin se, kun joskus kasvatat omia lapsiasi.
Kohtuuttomuus vaikuttaa koko elämän iän.
KUN PENNUILLE ON KAIKKI LUVALLISTA, SAAVAT KAIKEN HALUAMANSA JA MISTÄÄN PAHOISTA TEKOSISTAAN EI KESTÄ MAINITA, ON TULOS KUSIPÄISEN ITSEKESKEISIÄ JA MIHINKÄÄN TYYTYMÄTTÖMIÄ PASKANJAUHAJIA.