Karttamisesta suuri haitta järjestölle itselleen

Karttamisen idea lienee estää järjestöstä eronneiden tai erotettujen esittämä kritiikki järjestöä kohtaan perheenjäsenille ja muille järjestössä oleville ystäville sekä läheisille. Toisaalta karttamisen ideana on painostaa pysymään järjestössä koska sanktiona on perheensä ja läheisten menettäminen. Molemmat syyt aiheuttavatkin sen että useampi jehovan todistaja pysyy jehovan todistajana.

Järjestön suurena motiivina on aina ollut sanomansa levittäminen ja uusien jäsenien rekrytointi. Karttaminen on saanut monessa maassa usein aikaan mediassa otsikoita ja keskustelua. Koska suurin osa ihmisiä pitää perheenjäsenen hylkäämistä uskonnosta lähtemisen vuoksi julmana henkisenä väkivaltana, on selvää että jehovan todistajien uskonnon maine on kärsinyt useimmissa maissa joissa keskustelua on käyty. Tämän seurauksena uusien jäsenien rekrytointi on tullut hyvin haasteelliseksi. Osaltaan tässä on auttanut internet josta vähänkään uskonnosta kiinnostuneet saavat nopeasti tietoa järjestön tavoista ja historiasta.

Käsitykseni mukaan jos Vartiotorniseuran maine uskontona olisi hyvä, tulisi sen pystyä sillä suunnattomalla julistuksen määrällä mitä se harjoittaa, rekrytoimaan huomattavasti enemmän uusia jäseniä. Kuitenkin kasvua tullee vain kehitysmaista. Länsimaissa jehovan todistajien määrä pysynee paikoillaan todistajien oman jälkikasvun kautta.

Mielestäni jokaisen järjestöstä eronneen tai erotetun kannattaisi kertoa kokemuksistaan mahdollisimman laajasti ja olla aktiivisia tiedottamaan järjestön tavoista. Tällä tavoin järjestö joutuu maksamaan epäinhimillisistä tavoistaan mahdollisimman kalliin hinnan. Esimerkkinä Johanneksen pojan kotisivut jotka on hyvin informatiiviset ja kertoo laajasti Jehovan todistajien uskonnosta. http://johanneksenpoika.fi/
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainoastaan oheisen sivun tiivistelmän R.Franzin kertomasta valaisee millaisesta suorastaan raa-an lakihenkisestä ja julmasta organisaatiosta on todellisuudessa kysymys ja jossa käsitellään myös erottamista ja karttamista.

Organisaation hallinnon todellisuus on täysin totalitärinen, joko olet kanssamme ja alistut ehdoitta ja sokeasti opeillemme ja vaatimusillemme tai olet (Jumalaa) meitä vastaan ja murskaamme ihmisarvosi henkisesti, hengellisesti ja sosiaalisesti silmää räpäyttämättä kaikin mahdollisin tavoin.

- http://fi.wikipedia.org/wiki/Raymond_Franz

Toinen keskeinen vakava tekijä on järjestön edelleen voimassa oleva verioppi, joka vaatii joka ainoa vuosi monien viattomien elämän aivan turhaan ja ennenaikojaan.

Ps. Linkkaamisesi sivujen ongelman on niiden sävy. Siellä on aivan liikaa subjektiivisuutta ja sen kuulun tarinan laivakokin "aamuteehen kusemisen" mentaliteettiä, joka käy itse informaatiota vastaan.

Äänestä
  • Valtaa noin vain hamuava maallikko on jo sairastunut? Näitähän riittää ja
    ihminen tekee mitä vaan liksansa ja hyväksynnän eteen. Kehitysmaista
    kaikkein pahimmat psykopaatit ja murhaajat helposti tilattavissa muiden
    riistäjien apureiksi.

    Epätoivo on suuri kun lahkon sekoittamat uhrit joutuvat median ja viranomaisten
    ahdistamaksi koska hallitus ja viranomaiset sallivat kaiken tälläisen eikä loppua ole näkyvissä. Kursseja ei lahkopomoilta vaadita niinkuin kokeilta tai siivoojilta.
    Kontrollia ei ole vaikka globaalisti aivopesty valtion viranomainen muistuttaa DDR:n joukkoja joiden valvonnassa ei tälläistä pahoinvointa ollut. Nyt Jehovat kostaa demokratian turvin?

    Samaa mieltä. Karttaminen ei ole kristillistä eikä se sovi
    demokraattiseen valtioon jota Jehovan Todistajat vastustavat.
    Rikolliset vanhimmat esittävät myös käännytystä ratkaisuna
    karttamisen loppumiseen! Näinpä karttaminen tuntuu uskonnolliselta
    tuputukselta jota tapahtuu jopa työnantajankin palveluksessa.
    Karttamista on myös seurakuntalaisia vastaan silloin kun heidän
    ei katsota edistyvän! Näin on usein opiskelevaa tai työtä tekevää
    kansanosaa vastaan ellei seurakunnalle ole heistä muuta etua!
    Vaikkapa erotettu iskä firmansa toimitusjohtajana on kunnioitettu
    luopio alaistensa rivi Jehovan Todistajien silmissä ilman muuta.
    Lahko on hyvillään kun sen asia leviää myös negatiivisesti uhrien
    avulla joka toteuttaa sen omia etuja yhteistyössä viranomaisten
    kanssa suunniteltuna. Loppuhyökkäys ennustuksen toimeenpanemiseksi.

    Arvio Jehovan Todistajien aiheuttamista tappioista kotimaalle
    on kolmen Nokian verran. Alle miljardi?

    -Rahaa on siirretty yhdysvaltoihin kaiken kaikkiaan satoja miljoonia
    sitä ei saa käyttää vaikkapa oppilaitosten ylläpitoon.
    -Raskaat uskonnolliset vaatimukset ovat estäneet kymmenien tuhansien
    jäsenien kouluttautumista ja työssä jaksamista. On mielialaongelmia.
    -Karttaminen on aiheuttanut tuhansille uskonnon uhreille suuria
    taloudellisia tappioita terveys ja työssä jaksaminen kärsii.
    -Lisäksi hallitusta vastustava kirjapainotoiminta on voinut antaa
    muillekin esimerkkiä totaalikieltäytymiseen, syrjäytymiseen, ja
    epätoivoon kun maailmanloppu on lähellä ja odotetaan pahaa erakkona
    kaikki muut vuohia paitsi vanhinten merkkaamat erikoistapaukset.

    Äänestä

  • loppuhyökkäys (l) kirjoitti:

    Valtaa noin vain hamuava maallikko on jo sairastunut? Näitähän riittää ja

    "Valtaa noin vain hamuava maallikko on jo sairastunut? Näitähän riittää ja
    ihminen tekee mitä vaan liksansa ja hyväksynnän eteen. Kehitysmaista
    kaikkein pahimmat psykopaatit ja murhaajat helposti tilattavissa muiden
    riistäjien apureiksi."

    Selvennätkö hiukan mitä tarkoitat tällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koalakiva kirjoitti:

Karttamisen idea lienee estää järjestöstä eronneiden tai erotettujen esittämä kritiikki järjestöä kohtaan perheenjäsenille ja muille järjestössä oleville ystäville sekä läheisille. Toisaalta karttamisen ideana on painostaa pysymään järjestössä koska sanktiona on perheensä ja läheisten menettäminen. Molemmat syyt aiheuttavatkin sen että useampi jehovan todistaja pysyy jehovan todistajana.

Järjestön suurena motiivina on aina ollut sanomansa levittäminen ja uusien jäsenien rekrytointi. Karttaminen on saanut monessa maassa usein aikaan mediassa otsikoita ja keskustelua. Koska suurin osa ihmisiä pitää perheenjäsenen hylkäämistä uskonnosta lähtemisen vuoksi julmana henkisenä väkivaltana, on selvää että jehovan todistajien uskonnon maine on kärsinyt useimmissa maissa joissa keskustelua on käyty. Tämän seurauksena uusien jäsenien rekrytointi on tullut hyvin haasteelliseksi. Osaltaan tässä on auttanut internet josta vähänkään uskonnosta kiinnostuneet saavat nopeasti tietoa järjestön tavoista ja historiasta.

Käsitykseni mukaan jos Vartiotorniseuran maine uskontona olisi hyvä, tulisi sen pystyä sillä suunnattomalla julistuksen määrällä mitä se harjoittaa, rekrytoimaan huomattavasti enemmän uusia jäseniä. Kuitenkin kasvua tullee vain kehitysmaista. Länsimaissa jehovan todistajien määrä pysynee paikoillaan todistajien oman jälkikasvun kautta.

Mielestäni jokaisen järjestöstä eronneen tai erotetun kannattaisi kertoa kokemuksistaan mahdollisimman laajasti ja olla aktiivisia tiedottamaan järjestön tavoista. Tällä tavoin järjestö joutuu maksamaan epäinhimillisistä tavoistaan mahdollisimman kalliin hinnan. Esimerkkinä Johanneksen pojan kotisivut jotka on hyvin informatiiviset ja kertoo laajasti Jehovan todistajien uskonnosta. http://johanneksenpoika.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu