Vieläkö gambi - tytöt halajaa Gambiaan

Hei te hurahtaneet gambi - tytöt, älkää nyt ihmeessä lähtekö sulhoja tapaamaan gambiaan vaan antakaa ajan näyttää mihin ebola meitä kuljettaa.
Toivottavasti ymmärrätte minkä riskin sinne matkustaessanne otatte, ei vaan henkilökohtaisen vaan maan ja maailamanlaajuisen.
37446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Voi voi, " gambi-tyttöjä " ei pitele mikään, sinne on päästävä vaikka mikä olisi. Tiedän muutaman, jotka jo tämän kuun lopussa ovat suuntaamassa sulhojensa luokse, ei heitä pelota joku ebola, ehei.

Äänestä

Gambi - tytöt ovat hiljaa..

Äänestä
  • Työkaverini kertoi aikovansa lähteä ensi kuussa Gambiaan miesystäväänsä tapaamaan, niin jopa sai murhaavia katseita osakseen. Yksi työyhteisöstä tokaisi, että on sitten palattuansa paras olla sairauslomalla ebolan itämisajan verran, ettei tulisi mahdollisia ongelmia muille. Kyse hoitoalan työntekijästä.

    Äänestä

  • On todellakin hiljaista, tytöt eivät kai halua kertoa sinne lähdöstään. Uskon, että sen verran noloja ovat, että mieluummin vaikenevat aikeistaan.

    Äänestä

  • madonluvut kirjoitti:

    On todellakin hiljaista, tytöt eivät kai halua kertoa sinne lähdöstään. Uskon, että sen verran noloja ovat, että mieluummin vaikenevat aikeistaan.

    Taitaa olla juuri noin kuten madonluvut kirjoittaa. Tytöt häpeilevät, eivätkä tohdi kertoa aikeistaan kun pelkäävät kommentteja yltiöpäisyydestään. Mutta veikkaan, että kyllä tyttöjä on lähdössä runsain joukoin sussujaan tapaamaan. Ja tietenkin sanotaan, että ei ole Gambiassa ebolaa, joopa, ei toistaiseksi.

    Äänestä

Tottakai siellä se tauti on. Varma kuin mikä. Rajat ovat auki ja ja presidentti käskee kaikkien pitää turpansa kiinni tai pää irtoaa.
Jokainen euroopan maa on perustanut jo hätähoitopaikan mahdolliselle tartunnan kantajalle. Onko niin Gambiassa? Ei varkulla ole eikä tule.
Kuolleet haudataan ja sanotaan että olipas kova keuhkokuume tai kuppa.

Ja sperma roiskuu niinkuin ennenkin. Kondomista ei ole ole enää mitään turvaa koska bumtereiden nussihikikin jo sairauden tartuttaa.

Sinne vain likkaset mutta jääkää toki sinne sitten loppuiäksenne joka ei tule olemaan pitkä.

Älkää helvetissä yrittäkö niitä tautisia kerjäläisiä työtävieroksujia tänne tuoda.
Onneksi Suomen konsulaatti ei niille myönnä matkustuslupaa edes Eurooppaan...

Äänestä
  • Jeeee, 28x aina valppaana, asiaa tuli taas tuutin täydeltä, kiitos!

    Äänestä

Emme tainneet sitten ebolaa saada Gambiaan. Tautia ei maassa ole esiintynyt, ja toivon että terveysviranomaisten työ tuottaa edelleenkin tulosta.

Suurin terveysriski on tällä hetkellä ebolan pelko. Ensi keväänä, jos pahin skenaario toteutuu, saattaa tuhansien ihmisten elämä olla vaarassa.

Äänestä
  • Ei nuolaista ennenkuin tipahtaa. Toivotaan Gambian säästyvän taudilta, turistit todennäköisesti karttavat sinne menoa pelon takia.

    Äänestä

  • maijuk kirjoitti:

    Ei nuolaista ennenkuin tipahtaa. Toivotaan Gambian säästyvän taudilta, turistit todennäköisesti karttavat sinne menoa pelon takia.

    Senegalin rajanaapurissa Malissa pieni tyttö sairastunut ebolaan.

    Äänestä

  • mubbe kirjoitti:

    Senegalin rajanaapurissa Malissa pieni tyttö sairastunut ebolaan.

    Guineassa onkin paha ebolaongelma ja Mali on rajanaapuri. Toivotaan että ei tule epidemiaa siellä.

    Äänestä

Ja mistäköhän tuo väittämä on peräisin etteivät gambialaiset saisi oleskelulupia Suomeen? Kyllä he saavat.Jotkut tekevät töitä,ovat kunnollisia eräät eivät..eikös meissä suomalaisissakin ole samanlaisia?

Äänestä

Mitä näitä ebolatilastoja tänne kirjoitellaan.Kuuleehan sen uutisistakin. No tuleepa kerrattua maantiedettä kun saa lukea kuka on kenenkin rajanaapuri.

Äänestä
  • New Yorkissa myös ebolatapaus. Miksei näitä saisi tänne kirjoittaa. Vai pitäisikö vain jauhaa gambimiesten huijauksista suominaisia kohtaan, niitähän riittää.

    Äänestä

  • nobola kirjoitti:

    New Yorkissa myös ebolatapaus. Miksei näitä saisi tänne kirjoittaa. Vai pitäisikö vain jauhaa gambimiesten huijauksista suominaisia kohtaan, niitähän riittää.

    Minun työkaverini eivät tykkää ollenkaan ensi kevättalven suunnitelmastani matkustaa Gambiaan. Sanoivat, että jos menen, niin kieltäytyvät sen jälkeen työskentelemästä kanssani kuukauteen. Tuli aika ikävä olo heidän aggressiivisista reaktioistaan. Aikeissa matkustaa vasta huhtikuun lopussa, jospa ebolatilanne siihen mennessä olisi selkeytynyt.

    Äänestä

  • nobola kirjoitti:

    New Yorkissa myös ebolatapaus. Miksei näitä saisi tänne kirjoittaa. Vai pitäisikö vain jauhaa gambimiesten huijauksista suominaisia kohtaan, niitähän riittää.

    Siksi että tämä on Gambia matkailusivu eikä mikään New Yorkin. Myöskään ei pitäisi jauhaa gambimiesten huijauksista koska kirjoittajat harvoin niitä huijattuja vaan sivullisten kirjoituksia jotka tietävät paremmin kuin asianosaiset.

    Äänestä

  • That`s why kirjoitti:

    Siksi että tämä on Gambia matkailusivu eikä mikään New Yorkin. Myöskään ei pitäisi jauhaa gambimiesten huijauksista koska kirjoittajat harvoin niitä huijattuja vaan sivullisten kirjoituksia jotka tietävät paremmin kuin asianosaiset.

    Täällä on paljon juttuja, jotka eivät liity Gambian matkailuun. Avioliitot gambien kanssa ja gambi-suomi suhteiden vatvominen kuuluvat ihan muualle kuin tälle palstalle. En tiedä, miksi niitä tänne tuputetaan.

    Äänestä

  • april15 kirjoitti:

    Minun työkaverini eivät tykkää ollenkaan ensi kevättalven suunnitelmastani matkustaa Gambiaan. Sanoivat, että jos menen, niin kieltäytyvät sen jälkeen työskentelemästä kanssani kuukauteen. Tuli aika ikävä olo heidän aggressiivisista reaktioistaan. Aikeissa matkustaa vasta huhtikuun lopussa, jospa ebolatilanne siihen mennessä olisi selkeytynyt.

    April15 kertoo, että työtoverit eivät tykänneet hänen suunnitelmistaan. Minulle myös kommentoitiiin samalla tavalla työpaikallani, matkan jälkeen kolmen viikon karanteeni kotonani, ennenkuin suostuvat tekemään töitä kanssani. Vaikka kuinka selität, että ei Gambiassa ole ebolaa ollut, tulevaisuudesthan ei vielä tiedetä, enkä tietenkään menisi, jos se leviäisi sinne.

    Äänestä

saax GAY seuraa rahalla?

Äänestä
  • Eivät gambi-tytöt tule kertomaan aikeistaan matkustaa Gambiaan, niin on hiljaista täällä. Olisi todella mukava kuulla, onko sinne menijöitä lähiaikoina, vai onko epäröintiä ilmassa. Itsellä matka vasta maaliskuussa, onko se Gambia vai joku muu maa, jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • kirppe kirjoitti:

    Eivät gambi-tytöt tule kertomaan aikeistaan matkustaa Gambiaan, niin on hiljaista täällä. Olisi todella mukava kuulla, onko sinne menijöitä lähiaikoina, vai onko epäröintiä ilmassa. Itsellä matka vasta maaliskuussa, onko se Gambia vai joku muu maa, jää nähtäväksi.

    Naapurin eronnut rouva huomenna lähdössä kuukaudeksi Gambiaan. Työpaikalla oli kertonut, että lähtee Kanarialle, että tällainen tapaus. Sulhasta tapaamaan heheheh.

    Äänestä

  • mottis kirjoitti:

    Naapurin eronnut rouva huomenna lähdössä kuukaudeksi Gambiaan. Työpaikalla oli kertonut, että lähtee Kanarialle, että tällainen tapaus. Sulhasta tapaamaan heheheh.

    Ei kehdata kertoa, että Gambiaan menossa ja luulen, että tuollaisia tapauksia on muitakin. Lieneekö ebolan pelko noin yleensä syy salailuun, vai nolottaako joku ihan muu.

    Äänestä

Olisi kiva kulla kokemuksia Gambiasta niiltä jotka ovat siellä käyneet. Ei niin kauheasti kiinnosta onko jonkun eronnut naapurin rouva lähdössä tai että on ollut niin yksinkertainen että on antanut jymäyttää itseään oikein kunnolla.

Äänestä
  • Eipä ole kukaan tullut kertomaan josko on lähdössä esim. jouluna Gambiaan. Kukaan ei uskalla inahtaakaan aikeistaan. Paras vaan mennä jonnekin muualle tänä talvena, kyllä se Gambia sielta löytyy aikanaan, kunhan tilanne siellä suunnalla asettuu.

    Äänestä

  • conchita kirjoitti:

    Eipä ole kukaan tullut kertomaan josko on lähdössä esim. jouluna Gambiaan. Kukaan ei uskalla inahtaakaan aikeistaan. Paras vaan mennä jonnekin muualle tänä talvena, kyllä se Gambia sielta löytyy aikanaan, kunhan tilanne siellä suunnalla asettuu.

    Sukulaisnainen kertoi olevansa tosi surullinen, kun ei tiedä, lähteäkö vai ei Gambiaan. Hänellä on siellä sulhanen, joka odottelee ja vakuuttelee, että ei siellä ole ebolaa ja soittaa ja tekstailee naiselle koska tulee, ei ymmärrä naisen epäröintiä. Olivat suunnitelleet menevänsä joulukuussa naimisiin. Siinä taas yksi suuren ikäeron pari, nainen 60 v ja mies 37 v. Onnea vaan, jos liitto toteutuu.

    Äänestä

Valtavasti menossa Gambiaan porukkaa kun jokaisella kirjoittajalla naapuri,työkaveri tai sukulaisnainen menossa.

Äänestä

  • gambiiiii kirjoitti:

    " Valtavasti menossa Gambiaan porukkaa ", en nyt noin sanoisi, jos joku yksittäinen naapurin rouva sinne onkin mennyt. Suunnitelmia enimmäkseen joillakin, mutta se ei vielä tarkoita, että menevät. Itsekin aion odotella tilanteen kehitystä ja pysyn pois, jos tilanne edelleen epäselvä vielä helmikuun lopussa.

    Äänestä

  • juusoT kirjoitti:

    " Valtavasti menossa Gambiaan porukkaa ", en nyt noin sanoisi, jos joku yksittäinen naapurin rouva sinne onkin mennyt. Suunnitelmia enimmäkseen joillakin, mutta se ei vielä tarkoita, että menevät. Itsekin aion odotella tilanteen kehitystä ja pysyn pois, jos tilanne edelleen epäselvä vielä helmikuun lopussa.

    Tottakai se on epäselvä silloinkin. Ei se minnekään kolmessa kuukaudessa häviä. Jos se nyt sitten on epäselvä ollutkaan

    Äänestä

  • Sinne vain kirjoitti:

    Tottakai se on epäselvä silloinkin. Ei se minnekään kolmessa kuukaudessa häviä. Jos se nyt sitten on epäselvä ollutkaan

    Viikonlopun iltiksessä suomalainen alan asiantuntija kertoi, että tilanne räjähtää päälle helmi - maaliskuussa. Lukekaa!

    Äänestä

  • pyääh kirjoitti:

    Viikonlopun iltiksessä suomalainen alan asiantuntija kertoi, että tilanne räjähtää päälle helmi - maaliskuussa. Lukekaa!

    Vai räjähtää tilanne päälle helmi-maaliskuussa, kuten " pyääh " kirjoittaa. Juuri noihin aikoihin ollaan Gambiassa, kaikkea ei kannata uskoa mitä Iltis kirjoittaa. Palataan asiaan sitten kun on aika.

    Äänestä

Meitä on lähdössä 10 hengen porukka muutaman viikon kuluttua. No tuliko tiedonjano nyt edes joltakulta sammutettua?

Äänestä

Enpä tiedä lähtevätkö Gambi-tytöt mutta aiemmassa aloituksessa eräs mies kyselee kovasti seksiseuralaisten perään. Että sillä lailla.

Äänestä

Mimmoinen tarjonta siellä miehille on? Että kannaatko sen takia lähteä

Äänestä

Kundit hintsusti niistä kirjoittaa, ei kai tuonne poikamiehiä paljoa mene. Ne menevät Pattayalle.
Tuonne Afrikan syövereihin menevät vain ne miehet jotka sikana pitävät mustasta nahasta ja vaaleanpunaisesta lihasta.

Tuo on nyt kuitenkin muslimimaa ja käytännöt hieman erilaisia.

Keskustan yökerhoista niitä löytää, hinta taitaa olla nykyisin n. 50 €/yö.
Pyytävät kyllä ties mitä.

Äänestä

28x, minkä keskustan ? Missä on keskusta ?

Äänestä
  • Miehille tarjonta aika rajoittunutta, kunnolliset musliminaiset eivät hengaile turistien kanssa, mutta maksullisia löytyy Senegambian baareista. Ovat kyllä useimmat oikein nättejä, tai no, seon makuasia. Ei mikään paratiisi miehille, siellä kerran käyneenä en tietenkään ole asiantuntija sillä sektorilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyrmäys kirjoitti:

Hei te hurahtaneet gambi - tytöt, älkää nyt ihmeessä lähtekö sulhoja tapaamaan gambiaan vaan antakaa ajan näyttää mihin ebola meitä kuljettaa.
Toivottavasti ymmärrätte minkä riskin sinne matkustaessanne otatte, ei vaan henkilökohtaisen vaan maan ja maailamanlaajuisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu