kyyneleet

Voiko tai osaako kissa itkeä? Itse en ole kyllä moisesta taidosta kissalla kuullut mutta tänään huomasin n 7-vuotiaan kollini silmissä selviä kyyneleitä sen katsoessa minua!!! Silmät olivat täynnä vettä niinkuin ihmisilellä ennen itkua.

Kissa on vaikuttanut muutenkin vaisulta ja hieman surumieliseltä, ei sellaiselta kuin normaalisti. Voiko kissa ilmaista mustasukkaisuuttaan tai huonoa oloaan kyynelillä niinkuin me ihmiset?

Nyt sen silmät ovat ihan tavallisen oloiset, ei siis kyyneliä näkyvissä. Olen aivan ihmeissäni.

Mistä ihmeestä voi olla kysymys?
136429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aivan varmasti kissakin itkee. Saman huomasin omasta kissastani viimeksi kun vein sen eläinlääkäriin, Elvis oli peloissaan kopassaan ja silmissä näkyi selvät kyyneleet.
Varmasti jos kissa voi jollain tavoin huonosti tai on masentunut, saa sekin samalla tavalla kyyneleet silmiin kun me ihmisetkin. Kissa on varmasti hyvin tunteellinen, sen huomaa sen ilmeistäkin.

Äänestä

Olen sitä mieltä, että kissa voi itkeä. Huomasin joku aika sitten toisella kissallani samaa, eli sillä oli selvät kyyneleet silmissä ja se oli ollut vaisu (ilmeiseti toinen kissa rohkeampana oli saanut enemmän huomiotani). Kun otin sen syliini ja pidin sitä hyvänä se lopulta nukahti syliini ja nukkui pitkään minun katsellessa TV:tä. Kun se sitten heräsi se oli aivan erilainen kehräsi taas ja oli hyvällä mielellä!!!
Kyllä kissa siis voi itkeä, ainakin minä olen vahvasti sitä mieltä!!!

Äänestä
  • Kissat eivät itke kyyneliä mutta äänehtimällä kyllä.. Jos kissan silmät vuotavat niin silloin on vikaa kyynelkanavassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kissat eivät itke kyyneliä mutta äänehtimällä kyllä.. Jos kissan silmät vuotavat niin silloin on vikaa kyynelkanavassa

    Tai roskat ärsyttävät silmiä tai tupakan savu tai,,,

    Äänestä

  • hanaa kuinka hyvin pidit kissaasi ja välitit.

    Äänestä

Miksi 19-vuotias kissa on ruvennut mouruamaan kovaäänisesti, mitä se ei ole aiemmin tehnyt?

Äänestä
  • Olisiko dementian oire?

    Äänestä

Kun oma kissani oli vielä aika pentu suutuin sille kerran kun se teki jotain väärää. Varmaan ainoa kerta kun olen puhunut vihaisella äänellä ja kannoin sen rajusti pois.. Se meni avoimeen komeroon ja sieltä kuului kun lapsi olisi itkenyt. Pakko oli mennä ja ottaa kissa syliin ja lohduttaa. Se oli ainoa kerta kun olen kissalle ollut vihainen.

Äänestä
  • Hienosti teit kun lohdutit kissaa.

    Äänestä

  • Järkkyä, et kävit käsiksi kissaan niin että itki kuin lapsi. Tuon on täytynyt olla kivuliasta, en ole kuullut ennen🙀

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Järkkyä, et kävit käsiksi kissaan niin että itki kuin lapsi. Tuon on täytynyt olla kivuliasta, en ole kuullut ennen🙀

    Kyllä munkin kissa on kerran nyyhkyttänyt piilossa kuin pieni lapsi. Kissa oli silloin vasta hiljattain tullut meille ja meni yhtenä iltana piilopaikkaan ja sieltä alkoi kuulua nyyhkytystä. Hetken mietin onko pennun jostain syystä vaikea hengittää, mutta totesin että ihan oikeasta itkusta oli kyse. Nostin kisun syliini ja pidin hyvänä.

    Äänestä

Pesuaineet, hajusteet, vääränlainen ruoka tai hiekka voi kirveltää silmiä itkuun asti.

Äänestä

Kissa kärsii huonosta sisäilmasta.Kuin pölystä liasta ja pasivisena poltajana kun jos tupakoit? Siinä veressä!Kissan hiekka jos ne halvat marketejen ovat pölyäviä.Kissa kärsii silin siitäkin allergiaa ja SILMÄT VUOTAA,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missu kirjoitti:

Voiko tai osaako kissa itkeä? Itse en ole kyllä moisesta taidosta kissalla kuullut mutta tänään huomasin n 7-vuotiaan kollini silmissä selviä kyyneleitä sen katsoessa minua!!! Silmät olivat täynnä vettä niinkuin ihmisilellä ennen itkua.

Kissa on vaikuttanut muutenkin vaisulta ja hieman surumieliseltä, ei sellaiselta kuin normaalisti. Voiko kissa ilmaista mustasukkaisuuttaan tai huonoa oloaan kyynelillä niinkuin me ihmiset?

Nyt sen silmät ovat ihan tavallisen oloiset, ei siis kyyneliä näkyvissä. Olen aivan ihmeissäni.

Mistä ihmeestä voi olla kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu