6,5v kissa sähisee,murisee eikä anna koskea (uusi pentu talossa)

Meillä on käynyt niin, että toinen 6,5v sisaruksista jouduttiin lopettamaan ja tämä toinen yksilö jäi sitten yksin (olleet koko elämänsä samassa paikassa). Tämä neiti oli ennen toisen poismenoa jo kova sähisemään eikä enää leikkinyt sen kanssa (kuukausiin).

Lääkärissä käytetty ja on allergikolle tarkoitetulla ruokavaliolla kun vatsanseudulta kaikki karvansa nuoli pois (annettu antibiootti ja kortisoni tuohon vaivaan myös)

Hetki meni kunnes rupesi olemaa normaali, leikkimään ja nukkumaan jaloissa/rinnalla. Kuitenkin tätä kesti pienen hetken. Sähiseminen ja murina alkoi uudestaan jo ennen kuin uusi kissanpentu edes oli kotiin saapunut.

Mistä tälläinen käytös voisi johtua ?

Pelottava ajatus jättää nuo kaksi hetkeksikään samaan huoneeseen ilman valvomista, ettei tuo vanhempi käy kimppuun. Sähinä on juuri sellaista, että voisi vaikka tappaa (itseänikin vähän jo pelottaa tuollainen käytös).
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Tuossa tilanteessa kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen ja tutkia kissaa niin kauan kunnes käytökseen löytyy syy.
Joidenkin eläinlääkäreiden kanssa saa olla päättäväinen ettei ala vaan se ''empä tiiä'' -touhu ja tuputetaan vaan lisää lääkkeitä kissalle.
Eläinlääkäri voi ottaa yhteyttä kollegoihinsa ja kysyä heiltä onko tullut vastaavia tilanteita, jos itse ei tiedä eläimen käyttäytymiseen syytä.
Mutta haluaako omistaja lähteä tuohon touhuun. Jos rakastaa todella eläintä niin sitä ei tarvitse miettiä että alkaako hoitamaan asiaa vai ei.

Itsellä oli kissa joka nuoli karvattomia laikkuja, jopa niin että alkoi punoittamaan kohdat. Kyllä antibiootit tepsi jne. Mutta lopulta todettiin eläinl. kanssa yhdessä, että stressi aiheuttaa tätä käytöstä. Iho näytteet otettiin ja kaikki mahdollinen tehtiin jotta saatiin karsittua pois mahdollisia käyttäytymisen aiheuttajat. Muutto oli ollut vasta jne. joten sen takia stressaantui.

Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhainpäin Teillä! Tsemppiä! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tehdä ? kirjoitti:

Meillä on käynyt niin, että toinen 6,5v sisaruksista jouduttiin lopettamaan ja tämä toinen yksilö jäi sitten yksin (olleet koko elämänsä samassa paikassa). Tämä neiti oli ennen toisen poismenoa jo kova sähisemään eikä enää leikkinyt sen kanssa (kuukausiin).

Lääkärissä käytetty ja on allergikolle tarkoitetulla ruokavaliolla kun vatsanseudulta kaikki karvansa nuoli pois (annettu antibiootti ja kortisoni tuohon vaivaan myös)

Hetki meni kunnes rupesi olemaa normaali, leikkimään ja nukkumaan jaloissa/rinnalla. Kuitenkin tätä kesti pienen hetken. Sähiseminen ja murina alkoi uudestaan jo ennen kuin uusi kissanpentu edes oli kotiin saapunut.

Mistä tälläinen käytös voisi johtua ?

Pelottava ajatus jättää nuo kaksi hetkeksikään samaan huoneeseen ilman valvomista, ettei tuo vanhempi käy kimppuun. Sähinä on juuri sellaista, että voisi vaikka tappaa (itseänikin vähän jo pelottaa tuollainen käytös).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu