Saneeraustoimet oikeaan paikkaan kaupungilla

Meinataan viedä palvelut terveyspalvelut Korppoosta. Siellä kun ei muutenkaan ole paljon vaihtoehtoja minkään suhteen, tulisi luudalla lakaista ensin rantatiellä ja karsia ylimääräiset rönsyt pois. Porukka on lisääntynyt moninkertaisesti vaikka asukasmäärä ei sanottavasti ole viimeisten vuosikymmenien aikana kasvanut ja lisäksi tietokoneet ovat helpottaneet pyrokraattien työtä oleellisesti muutenkin kuin pasianssin suhteen
14360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Rantatiellä on jokaisella ärkoopeen jäsenellä sukulaiset ja kaverit pummiviroissaan.

Äänestä
  • Ahvenanmaalle Maarianhaminaan valittiin uusi kaupunginjohtaja juuri,ULKOPAIKKUNTALAINEN henkilö.Mielestäni nyt kun Paraisilla on samanlainen kaupunginjohtajan valinta olisi myös järkevää valita ULKOPAIKKAKUNNALTA kaupungijohtaja eikä mitään hyväveli kavereita.

    Äänestä

  • Nou Mafias kirjoitti:

    Ahvenanmaalle Maarianhaminaan valittiin uusi kaupunginjohtaja juuri,ULKOPAIKKUNTALAINEN henkilö.Mielestäni nyt kun Paraisilla on samanlainen kaupunginjohtajan valinta olisi myös järkevää valita ULKOPAIKKAKUNNALTA kaupungijohtaja eikä mitään hyväveli kavereita.

    Ja jos järjestetään asiasta äänestys niin RKP:n oma ehdokas tietysti voittaa, kuinkas muuten ?!

    Miksi se täällä koskaan muuksi muuttuisi, niin kauan kun suomenkieliset saadaan pysymään visusti muualla.

    Ja jos vanhoja muisteltaisiin niin:

    (Vain ruotsinkielisille oli eräässäkin kaupungin asuntoilmoituksessa muutamia vuosia sitten. )

    Asia jäänyt pahasti hampaankoloon itselläni

    Äänestä

  • Nou Mafias kirjoitti:

    Ahvenanmaalle Maarianhaminaan valittiin uusi kaupunginjohtaja juuri,ULKOPAIKKUNTALAINEN henkilö.Mielestäni nyt kun Paraisilla on samanlainen kaupunginjohtajan valinta olisi myös järkevää valita ULKOPAIKKAKUNNALTA kaupungijohtaja eikä mitään hyväveli kavereita.

    Kaupunginjohtajan valinta on RKP:n toimesta jo valittu.Kaupungin nykyinen talousjohtaja on jättänyt hakemuksensa.Kaikki muut hakijat ovat ulkopaikkakuntalaisia jotka olisivat olleet riippumattomia paikallisesta hyväveli/sisar mafiasta.

    Äänestä

Tee niinkuin minä suomenkielisenä vaikka ruotsia osaankin: En käytä palveluja enkä osta tuotteita sellaiselta yrittäjältä joka ilmoittaa/mainostaa itseään vain ruotsinkielellä.Sama boikotti koskee myös yrittäjää joka on mukana RKP:n politiikassa aktiivisesti.

Äänestä
  • Niin se pitää toimia. Jos ei kiinnosta maan kieli, painukoon hel.vettiin.

    Äänestä

Ja lauttayhteyksiäkin yritetään ilmeisesti vähentää tai supistaa, ihan miten vaan..

Lentääkö pitäisi mantereelle, terveyskeskuksiin lääkäriin, viranomaisten palveluja hakemaan.

Kysyn Vaan?!

Äänestä
  • kysy vaan!!! lautat kuuluu valtiolle ei kunnalle, on osa tieverkkoa. lentäminen on oiva vaihtoehto.

    Äänestä

Vähennyksiä mahdoton tehdä kun joku lähipiiristä joutuisi lähtemmän. Hieno homma kun kaikki tuntee kaikki ja on samanhenkisiä, ainoa vaihtoehto taitaa olla lottokone jolla lähtijät arvotaan jos joku joutuu lähtemään. Taitaa olla niin että ennen sammutetaan katuvalot ja jätetään tiet auraamatta kuin annetaan kaverille lopputili vaikka talous olisi kuinka kuralla

Äänestä
  • Vaikka talous olisi kuinka kuralla niin vesilaitoksen/kaukolämmön tunnukseton sininen pakettivolkkari on aina ostosreissuilla arjet pyhät Reimarikaupan parkkipaikalla ja muuallakin Paraisilla.Taitaa olla ainoa kaupungin auto jossa ei ole kaupungin logoa ja tekstiä.Hyväveli verkosto salli autoedunkin työntekijöille ilman ajon seuranta päiväkirjaa.

    Äänestä

Nettiyhteyttä ei taaskaan ole, koetin mennä kaupungin sivuille, ei toimi. ?!Onkohan säästötoimet menossa, vai muu vika ?!

Äänestä
  • Tätä sivua ei voi näyttää

    •Tarkista, että verkko-osoite http://www.parainen.fi on oikein.
    •Etsi sivua hakukoneella.
    •Päivitä sivu muutaman minuutin kuluttua.






    Korjaa yhteysongelmat

    Äänestä

Taas pelittää....

Äänestä

Ylös

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täsmäsaneeraus kirjoitti:

Meinataan viedä palvelut terveyspalvelut Korppoosta. Siellä kun ei muutenkaan ole paljon vaihtoehtoja minkään suhteen, tulisi luudalla lakaista ensin rantatiellä ja karsia ylimääräiset rönsyt pois. Porukka on lisääntynyt moninkertaisesti vaikka asukasmäärä ei sanottavasti ole viimeisten vuosikymmenien aikana kasvanut ja lisäksi tietokoneet ovat helpottaneet pyrokraattien työtä oleellisesti muutenkin kuin pasianssin suhteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu