Kämppis ja asunto hakusessa uudenmaan alueelta.

Moikka!

Olen 26-vuotias nainen, jolla on 2 lempeää kissaa lemmikkinä. Harrastan maalaamista, piirtämistä, videopelejä, leffoja ja tv-sarjoja. En tupakoi, enkä käytä alkoholia, en myöskään vastusta, jos sinä käytät näitä aineita, kunhan niitä käytetään kohtuudella eikä häiritä toisia.
Asun Helsingin, Myllypurossa pienessä kaksiossa.

Etsin kämppäkaveria, joka olisi kiinnostunut etsimään ja vuokraamaan kanssani asunnon uudenmaan alueelta (Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, yms.) ja tulisi toimeen kissojen kanssa. Itseäni ei haittaa jos sinullakin on lemmikki/lemmikkejä, minun otukseni ovat yleensä hyvin suvaitsevaisia.

Syy siihen, että haluaisin kämppäkaverin on se, että haluaisin tavata uusia ihmisiä, mutta en itse osaa mennä tutustumaan kehenkään. Haluaisin myös seuraa leffojen ja sarjojen katsomiseen, yhdessä pelaaminenkin voisi olla kivaa.
Minulla ei ole vaatimusta ikään tai sukupuoleen katsoen, mutta olisin hyvin onnellinen, jos olisit ystävällinen, kiltti, ainakin jossainmäärin ja harrastaisit ainakin osittain samoja asioita kuin minä tai olisit edes kiinnostunut tutstumaan niihin.
Lempi sarjojani ovat, Sherlock, the Walking Dead, Vikings, Doctor Who. Lempi leffoihini kuuluun Lord of the Rings trilogy, the Hobbit trilogy (vaikka kolmas osa onkin vasta tuloillaan), Hansel & Gretel: witch hunters, ja niin edelleen, tämä ehkä kertoo vähän minusta. Rakastan myös piirrettyjä, etenkin Disneyä ja musikaaleja esim. the Phantom of the Opera, Cats ja Les Misérables.
10379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Terve vieläkö etsit kämppäkaveria!

Äänestä
  • Voi ei! Olin jo luovuttanu tän asian suhteen, enkä siis oo käynyt täällä kattelemassa ikuisuuteen. Nyt kun huvikseni tulin vilkaisemaan onko mitään uutta tapahtanut, niin taitaa olla ehkä liian myöhäistä. Itse olen edelleen avoin kämppäkaverille.
    Aloitin tammikuun alussa uuden koulutuksen Helsingin Sturenkadulla, joten nyt joudun rajoittamaan asumiseni Helsingin alueelle.

    Äänestä

Hei! Minulla olisi tarvetta kämppään 1.4.2015 lähtien. Olen 21-vuotias, kissarakas nainen.
Harrastan kirjoittamista, balettia ja klassista laulua. On hyvä, että mainitsit nuo musikaalit, koska yksi suurimmista unelmistani olisi näytellä Christineä Phantom of the Operassa.
Olen kämppiksenä siisti ja rauhallinen. Olen tottunut kimppa-asumiseen ja minun on helppo tutustua ihmisiin.

Toivottavasti kuulen sinusta pian. :)

Äänestä

  • Heii! Myös minä etsin kämppistä ja kämppää Helsingin alueelta! Olen 20 (syksyllä 21) vuotias nainen. Tykkään myös baletista jota harrastan ja soitan pianoa. Ja tykkään juurikin leffoista, tv-sarjoista, musikaaleista, teatterista yms. Omistan kleinspitzin joka on äärettömän ihmisrakas, aivan valloittava tapaus. Minulta löytyy myös kisaa joten tulee toimeen niiden kanssa :) (laitan tämän saman myös sinne profiiliisi)

    Äänestä

  • Hei teille molemmille!
    Olen ollut vähän laiska tämän sivun suhteen, mutta kiva että kiinnostusta löytyy. :)
    minuun voi olla yhteydessä Facebookin kautta, jos tahtoo. (https://www.facebook.com/Kira.Aniki)

    Äänestä

Mene heti töihin siitä kuulekko!!!111!!!!!

Äänestä
  • Anna työpaikka ni menen mielelläni.

    Äänestä

Itsekkin vailla kämppistä... Olen koditon, työssäkäyvä & opiskelun aloittava nuori nainen. Musiikki, perhe, ystävät ovat elämäni. Musiikista puheenollen.. muusikko on unelma ammattini, jota työstän parhaillaan. Käyn laulutunneilla, pianotunneilla jne aloitan nyt syksyllä musiikkiopistossa Helsingissä. Etsiskelisin mukavaa kämppistä, jonka kanssa tulla toimeen:) Itse olen luotettava, mukava, rauhallinen persoona. Elokuvat, sarjat, tv-sarjat & musikaalit ovat sellaisia asioita, joita lähes joka hetki kun ei ole tekemistä teen, taikka sitten kuuntelen musiikkia. Olen siisti & reilu ihminen. Jos kiinnostuit ota vain yhteyttä fb. https://www.facebook.com/anna.partanen.33 sp. anna.partanen15@hotmail.com puh. 0449728896

Äänestä

Moikka! Itsellä olisi kämppiksen tarve kohtapuoliin ja asuntokin olisi valmiina.
Jos tarvetta vielä löytyy niin olehan yhteydessä mrhenkka@gmail.com ja jutellaan enemmän aiheesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kira_oniisan kirjoitti:

Moikka!

Olen 26-vuotias nainen, jolla on 2 lempeää kissaa lemmikkinä. Harrastan maalaamista, piirtämistä, videopelejä, leffoja ja tv-sarjoja. En tupakoi, enkä käytä alkoholia, en myöskään vastusta, jos sinä käytät näitä aineita, kunhan niitä käytetään kohtuudella eikä häiritä toisia.
Asun Helsingin, Myllypurossa pienessä kaksiossa.

Etsin kämppäkaveria, joka olisi kiinnostunut etsimään ja vuokraamaan kanssani asunnon uudenmaan alueelta (Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, yms.) ja tulisi toimeen kissojen kanssa. Itseäni ei haittaa jos sinullakin on lemmikki/lemmikkejä, minun otukseni ovat yleensä hyvin suvaitsevaisia.

Syy siihen, että haluaisin kämppäkaverin on se, että haluaisin tavata uusia ihmisiä, mutta en itse osaa mennä tutustumaan kehenkään. Haluaisin myös seuraa leffojen ja sarjojen katsomiseen, yhdessä pelaaminenkin voisi olla kivaa.
Minulla ei ole vaatimusta ikään tai sukupuoleen katsoen, mutta olisin hyvin onnellinen, jos olisit ystävällinen, kiltti, ainakin jossainmäärin ja harrastaisit ainakin osittain samoja asioita kuin minä tai olisit edes kiinnostunut tutstumaan niihin.
Lempi sarjojani ovat, Sherlock, the Walking Dead, Vikings, Doctor Who. Lempi leffoihini kuuluun Lord of the Rings trilogy, the Hobbit trilogy (vaikka kolmas osa onkin vasta tuloillaan), Hansel & Gretel: witch hunters, ja niin edelleen, tämä ehkä kertoo vähän minusta. Rakastan myös piirrettyjä, etenkin Disneyä ja musikaaleja esim. the Phantom of the Opera, Cats ja Les Misérables.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu