säästö idea

"Suomen hallituksen, eduskunnan sekä kuntien ja kaupunkien päättäjät eivät viime vuosina ole – eilistä lukuunottamatta – antaneet kovinkaan mairittelevaa kuvaa kyvykkyydestään tehtäviensä hoitamisessa. Usein kuuleekin sanottavan, että lapsikin osaisi tehdä parempia päätöksiä.

Pohjois-Suomessa asia voi tulevaisuudessa olla niin, sillä Kemijärvellä kaupunginjohtajaksi hakee parhaillaan 10-vuotias tyttö Mili Kasurinen. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Yleisradion mukaan tyttö on yksi yhdeksästätoista hakijasta. Kasurinen päätti hakea tärkeään virkaan, koska on huolestunut kaupungin rahatilanteesta. Kaupunginjohtajan tehtävän hän hoitaisi puolipäiväisesti puolella palkalla.

- Heti kun tulisin koulusta, menisin kaupungintalolle ja hoitaisin kaupunginjohtajan velvollisuudet. Tekisin töitä puoli päivää ja saisin siitä puolen päivän kohtuullisen palkan. Se olisi jo alku säästöille. Haluan auttaa Kemijärveä talousasioissa. Varat ovat vähissä ja minulla on säästöideoita, Kasurinen kertoi puolestaan Kaleva-lehden haastattelussa.
6313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ulkoistettu sote ja muut konsulttipalkkiot vievät kärmänkin TA:sta n. 70 %. Kunnanjohtajan esiteltäväksi tai hän tekee päätösehdotuksen, - ehdotuksia TA:sta vain n 30 % verran.
Palkkaa hän nauttii noin 120 000 €, sisältäen oheiskulut.
Kemijärvi on avannat keskusteltavaksi uuden polun.

Äänestä
  • Näinhän se kjohtaja pätee! Samoin kuin Kinsinööri, nykyinen niin kuin edellinenkin kultakellon kanssa eläkkeelle jäänyt. Kaikki mitä kuuluu tehtäviin teetätetään/tiin konsulteilla, samoin kuin valvonnat. kokouksissa enemmän tai vähemmän nukuttiin ja työajat opeteltiin kopiokoneen käyttöä onnistumatta siinäkään. Mutta eihän sitä kunnan johtoryhmää muuten saataisi kokoon, jos kjohtaja joutuisi vain opetustoimenjohtajan kanssa kokoontumaan. Siinä kjohtaja tuntisi itsensä tyhmäksi kun toinen istuisi iPodit ja tabletit käsissä ja puhuisi "viisaita", kuten koulullakin, puheitten liittymättä mitenkään opetustoimeen ja järkevään perusopetuksen järjestämiseen, mutta muuthan sen jo nytkin organisoivat. Mutta mukavahan se on sonnina olla pyhässä ja kalliissa lukio navetassa! Kukaan edellä mainitussa neljästä eivät näe metsää puilta ja sitä kuinka turhia he ovat ja kalliita Kmäen kunnalle. Mutta olen minä vielä miettinyt sitäkin, että olisi jossain joku "turha" siivooja, jonka voisi ulkoistaa???? että kunta pelastuisi....

    Äänestä

  • 4 pisteen pirkko kirjoitti:

    Näinhän se kjohtaja pätee! Samoin kuin Kinsinööri, nykyinen niin kuin edellinenkin kultakellon kanssa eläkkeelle jäänyt. Kaikki mitä kuuluu tehtäviin teetätetään/tiin konsulteilla, samoin kuin valvonnat. kokouksissa enemmän tai vähemmän nukuttiin ja työajat opeteltiin kopiokoneen käyttöä onnistumatta siinäkään. Mutta eihän sitä kunnan johtoryhmää muuten saataisi kokoon, jos kjohtaja joutuisi vain opetustoimenjohtajan kanssa kokoontumaan. Siinä kjohtaja tuntisi itsensä tyhmäksi kun toinen istuisi iPodit ja tabletit käsissä ja puhuisi "viisaita", kuten koulullakin, puheitten liittymättä mitenkään opetustoimeen ja järkevään perusopetuksen järjestämiseen, mutta muuthan sen jo nytkin organisoivat. Mutta mukavahan se on sonnina olla pyhässä ja kalliissa lukio navetassa! Kukaan edellä mainitussa neljästä eivät näe metsää puilta ja sitä kuinka turhia he ovat ja kalliita Kmäen kunnalle. Mutta olen minä vielä miettinyt sitäkin, että olisi jossain joku "turha" siivooja, jonka voisi ulkoistaa???? että kunta pelastuisi....

    tarpeet ymmärrän ei siinä mitään mutta sitä en miksi pitää aina selittää tuulta paskaa kuin vähä-älyiset? Jos koululta voi säästää säästetään ja se siitä ei tuollaisia idioottimaisuuksia kuten LIIAN SIISTIÄ, liikaa sairauspoissaoloja, tehottomuutta, työttömyys ei ole maailmanloppu yms. Aina samat äänessä ja aina muut haukutaan eikä koskaan ole pienintäkään syytä itsessä. Narsismi kukkii

    Äänestä

Tämä kannattaisi ottaa kärsämäen kh:n kokouseen 1.12.2014 ylimääräisenä asiana, säästöjä syntyisi heti.

Äänestä

Uusi kaupunginjohtaja pitää olla päällikkö, joka vaikka kusee valtuustoa päin!

Äänestä
  • Joopa joo, eiköhän taas lakkauteta Kärsämäen KAUPUNGIN persusosasto?

    Niin että mikä se saa kirjoittamaan Kärsämäki s24 palstalle josta et tiedä sen vertaa että kyseessä on kunta ei kaupunki?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


olisiko tässä kirjoitti:

"Suomen hallituksen, eduskunnan sekä kuntien ja kaupunkien päättäjät eivät viime vuosina ole – eilistä lukuunottamatta – antaneet kovinkaan mairittelevaa kuvaa kyvykkyydestään tehtäviensä hoitamisessa. Usein kuuleekin sanottavan, että lapsikin osaisi tehdä parempia päätöksiä.

Pohjois-Suomessa asia voi tulevaisuudessa olla niin, sillä Kemijärvellä kaupunginjohtajaksi hakee parhaillaan 10-vuotias tyttö Mili Kasurinen. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Yleisradion mukaan tyttö on yksi yhdeksästätoista hakijasta. Kasurinen päätti hakea tärkeään virkaan, koska on huolestunut kaupungin rahatilanteesta. Kaupunginjohtajan tehtävän hän hoitaisi puolipäiväisesti puolella palkalla.

- Heti kun tulisin koulusta, menisin kaupungintalolle ja hoitaisin kaupunginjohtajan velvollisuudet. Tekisin töitä puoli päivää ja saisin siitä puolen päivän kohtuullisen palkan. Se olisi jo alku säästöille. Haluan auttaa Kemijärveä talousasioissa. Varat ovat vähissä ja minulla on säästöideoita, Kasurinen kertoi puolestaan Kaleva-lehden haastattelussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu