Kondoomit

Kannattaako kortsut ostaa Suomesta vai vasta Hua Hinistä ja mikä on paikan päällä niiden hinta?
8215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Halpoja ovat siellä, mutta suurin osa on sitä minikokoa, XXXl on hieman parempi koko farangeille ja huomio sitten, että jos poksahtaa, niin näillä Hua Hinin oppailla on erittäin paljon HIV:tä, johtuen lähinnä heidän korkeasta iästään, jolloin on jo useammalta taholta ehditty kaikenlaiset taudit hankkia.
Hyvä kuitenkin, että ymmärsit asiaa etukäteen jo ajatella. Useat matkalaiset ovatkin suunnanneet muualle, Huan oppaiden tautien vuoksi, mutta omalla riskilläsihän sinne menet.

Äänestä
  • Durex Extra Safet mukaan Suomesta, niin laatu on varminta ja tunto silti parasta. Ja mahtuu suomimiehenkin xxx..jerkunpoikaan.

    Äänestä

Pattayan tyttösten pienet ja sievät pimperoiset ovat aina hienosti huollettuja, hajuttomia ja tautivapaita.

Mikäs niitä on sitten jätkäpojan lipsutellessa. Ihanata lätinätä se on sitten.

Hui Hain vanhojen lumppujen ronttoset ovat sen sijaan aivankin kauheata katseltavaa. Heikompi herrasmies pyörtyy sellaisen nähdessään. Nythän on niin että kaikki Pattiksen vanhentuneet rataketut siirtyvät eläkepäiviksi juurikin tuonne tuppukylään muiden vanhusten seuraksi.

Ja mikäs siinä. Mutta kumia niiden kanssa on käytettävä.
Minäkin käytän tosin aina kumia jopa Pattayalla. Pois en sitä ota muutoinkuin kustessa ja naidessa.

Äänestä

Suomesta kannattaa netistä ostaa 100kpl riittää nippa nappa kolme viikkoa maksaa noin 40€

Äänestä

Hua Hinin vanhaa opaskantaa, kun katselee, niin kyllä 1 kondomi Suomesta mukaan otettuna riittää, saattaapa käydä niinkin, että sekin jää käyttämättä, oppaiden tason nähtyään!

Äänestä
  • Harvassa täällä todella ne kauniit baaritytöt ovat. Tulipa tehtyä virhe kun tänne matkan buukkasin.

    Äänestä

  • Durexsiämenee kirjoitti:

    Harvassa täällä todella ne kauniit baaritytöt ovat. Tulipa tehtyä virhe kun tänne matkan buukkasin.

    Tottahan tuo on, Hua Hiniinhän suuntaavat jo elähtäneet opasvanhukset, viettämään elämänsä ehtoopuolta.
    Kuitenkin on mainittava, että siellä ovat nuo hemaisevat ladypojat, joita ei pojiksi huomaakaan, ennen kuin sitten vuoteessa, jolloin se on jo liian myöhäistä. Tässä suhteessa kylää hakkaa Pattayan, mennen tullen, sieltähän nämä ladypojat puuttuvat lähes täysysin ja opasneitoskantakin on alle kolmekymppistä pääsääntöisesti.
    Mainittakoon kuitenkin, että Hua Hin on todellinen toivepaikka kaikille homomiehille, siksipä Suomestakin heitä suuntaa matkansa valtaisa joukko. Myös Vanhat, runsaasti ylipainoiset äijänrahjat ovat valinneet Hua Hinin mielipaikakseen, koska heille kelpaavat yli viisikymmpiset oppaatkin. Näiden vanhusmatkailijoidenhan ei enää tarvitse huolehtia oppaiden taudeista, koska noutaja muutenkin on jo oven takana koputtelemassa.
    Nimim. onni 70 voi kertoa paljonkin lisää näistä ladypojista, ystäviensä kera.

    Äänestä

  • On siellä muutama nuorempikin baarityttö mutta hekin haikailevat muihin kaupunkeihin. Tytöt ei viihdy kun lähes kaikki asiakkaat ovat eläke iässä. Baarien aikaista sulkeutumista he myöskin kritisoivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


safe sex kirjoitti:

Kannattaako kortsut ostaa Suomesta vai vasta Hua Hinistä ja mikä on paikan päällä niiden hinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu