Parhaat kittilinssit

Eli juurikin ne jotka olet saanut kylkiäisinä, joskus jopa miinusmerkkisellä hinnalla.

Oma on tuo O40-150/4,0-5,6 vanhaan 4/3 formaattiin. -50€ hintana ja yllätävä objektiivi kaiken kaikkiaan.

Tähän listaan sopivat kaikki aliarvostetut lasit, jotka kuitenkin täyttävät nuo hyvän peruslasin piirteet, toki valovoiman huomioon ottaen.
18318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Canonin f/1.4 50 mm objektiivia on joskus ollut paketoituna 5D:n kanssa. Objektiivi on tuttu ja toimii. Tuohon runkoon ei ollut silloin varaa.

Äänestä

Nikonin puolella taas vanha muovibajonetti 18-105 loistaa vuodesta toiseen.

Äänestä

Nikonin vakaajalliset kittilasit 18-55 ja 18-105 sekä Pentaxin sääsuojattu kittilasi 18-55 ovat parhaimmistoa ja yleensä lähes ilmaisia :)

Äänestä

Samassa paketissa missä oli Olympus OM-D E-M1 tuli olyn 12-40 /2.8.
Aika näppärä yhdistelmä, vaikka kiertoon laitoinkin.

Äänestä

Myös uudempiin Micro 4/3-Olympuksiin löytyy yllättävän hyviä (ja keveitä) kittilinssejä. Esimerkiksi aiemmin mainittua 40-150-millistä liukuobjekttiivia vastaava Micro 4/3-versio (M.ZUIKO DIGITAL ED 40‑150mm 1:4.0‑5.6 R) on osoittautunut vallan hyväksi lasiksi.

Äänestä
  • M4/3 kameraan ei alle 2.8 valovoimaista optiikkaa saisi hankkiakkaan.

    Äänestä

Minusta kaikki aidot Leican kittilinssit on ”parhaita”

Äänestä
  • Tuo pitää varmasti paikkansa :D eivätkä Hasselin kittilinssitkään ole huonoja!

    Äänestä

  • Ainoastaan mekaaninen laatu on Leicalla huippua. Optisesti lasien laatu vaihtelee niin kuin muillakin merkeillä. Tuokin on optisesti yhtä hyvä kuin yksi Canonin "suttuzoomi" ja hinta/laatu on Leican linsseillä surkea.

    http://www.photozone.de/leicam/837-summicron35asph?start=2

    Äänestä

  • Canonisti minäkin kirjoitti:

    Tuo pitää varmasti paikkansa :D eivätkä Hasselin kittilinssitkään ole huonoja!

    Valmistaako Hasselblad linssejä?
    Zeiss, Tanskassa ?

    Äänestä

  • No jaa kirjoitti:

    Ainoastaan mekaaninen laatu on Leicalla huippua. Optisesti lasien laatu vaihtelee niin kuin muillakin merkeillä. Tuokin on optisesti yhtä hyvä kuin yksi Canonin "suttuzoomi" ja hinta/laatu on Leican linsseillä surkea.

    http://www.photozone.de/leicam/837-summicron35asph?start=2

    As you'd expect from a Leica lens, the build quality is excellent and nothing to complain about. At least, as long as we're talking about the lens itself

    Äänestä

  • Oletko sukua Nalle Wahlroosille?

    Äänestä

  • uin muillakin? kirjoitti:

    As you'd expect from a Leica lens, the build quality is excellent and nothing to complain about. At least, as long as we're talking about the lens itself

    Except the sick price. At least, as long as we're talking about real life itself

    Äänestä

  • Leicanisti kirjoitti:

    Valmistaako Hasselblad linssejä?
    Zeiss, Tanskassa ?

    Hasselbladiin tulee objektiiveja pääosin Zeissilta, mutta kaikki eivät ole sieltä.

    Äänestä

  • Roswo-Roope kirjoitti:

    Except the sick price. At least, as long as we're talking about real life itself

    Ei kai se hinta aloittajan tarkoittamaa aatua huononna?
    Olen kuullut semmoista, että köyhän ei kannata ostaa mitään halpaa

    Äänestä

Canonin EF-S 18-55 II. Ei mitään rajoitteita printata 25X38-kokoon A3-paperille (300dpi interpoloituna). Jää muutaman sentin valkoiset kehykset/"passepartoutit" A3:lla, mutta terävyydestä ei jää kiinni. On tosin osattava käyttää perusterävöintiä kuvankäsittelyohjelmistossa. Runkona siis 10 Mpix Canon EOS 400 D vajaan vuosikymmenen takaa. Objektiivi maksoi silloin 90 euroa rungon mukana.

Äänestä
  • "Loistava kuvanlaatu
    Canonin EF-S 18-55 II."

    oot varmaan hesarissa töissä

    Äänestä

  • Tuon optiikan suurin heikkous on kuulemma hieman liian suuri kromaattinen aberraatio. Muuten ihan kelpo linssi, jos on sattunut saamaan hyvän kappaleen. Kittilinssien laatu kun tahtoo vaihdella aika paljon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sadas kirjoitti:

Eli juurikin ne jotka olet saanut kylkiäisinä, joskus jopa miinusmerkkisellä hinnalla.

Oma on tuo O40-150/4,0-5,6 vanhaan 4/3 formaattiin. -50€ hintana ja yllätävä objektiivi kaiken kaikkiaan.

Tähän listaan sopivat kaikki aliarvostetut lasit, jotka kuitenkin täyttävät nuo hyvän peruslasin piirteet, toki valovoiman huomioon ottaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu