Kilakunnansyytäjä J . Nyrhinen.

Syytäjä Nyrhiseltä kului melkein vuosi
siihen etttä hän täysin asiaankuulumat-
tomilla seikoilla kykeni tekemään pää-
töksen ." ei ole näytöä siitä että
kaava tai kaavan vahvistaminen on tehty
siten virhellisesti ,että sen perusteella ei ole voitu suorittaa tontinmittauksia "

Asianomistajana en ole väitänyt että kaavan
vahvistamisessa on tehty virhe !
Olen väittänyt että tontin mittaukselle
ei ole ollut edellytyksiä koska tontin
mittaus ei voi perustua vahvistettuun
kaavaan . Vaan sen on olut perustuttava vahvis-
tuun kaavaan jonka kunta on saattaanut voimaan
kuuluttamalla vahvistuspäätöksen siten kun päätöksen kuuluttamisesta oli säädetty.

Nyrhinen keksii itse perustelut sille miten hän perustelee kaupungin laittomat toimet lailisiksi!
171906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lisäyksenä Nyrhisen toimista aiemmin
kertomaani:

Nyrhisen ratkaisu tarkoittaa myös sitä että
päätöksen ministerrille
vahvistettavaksi esitänyt Otto Larrma,
on itse voinut toisaalla tehdä ministerin
päätöksestä juridisesti täysin erilaisen
päätöksen. Ja kaupunki voi noudattaa
esittelijä Larman "PÄÄTÖSTÄ"?! ja viita-
ta "kintaallla" Larman ministerille esitte-
lemälle ja miniterin allekirjoituksellaan
vahvistamalle päätökselle.
Näin toimii suomalainen oikeusvaltio.

Äänestä
  • että kihlakunnansyyttäjänä toimii sel-
    lainen henkilö kuin Jaana Nyrhinen joka
    ei ymmärrä edes sitä mikä ero on kaavan
    vahvistamisella ja kaavan voimaansaatta-
    misella !?

    Äänestä

  • ote kirjoitti:

    että kihlakunnansyyttäjänä toimii sel-
    lainen henkilö kuin Jaana Nyrhinen joka
    ei ymmärrä edes sitä mikä ero on kaavan
    vahvistamisella ja kaavan voimaansaatta-
    misella !?

    tai kaavan voimaansaattaminen syyttäjälle?

    Äänestä

  • vahvistaminen kirjoitti:

    tai kaavan voimaansaattaminen syyttäjälle?

    Pölläseltä asiasta vastaavana virkamiehenä
    saat varmasti vastauksen kennen velvolli-
    suus on kaavan voimaansaattaminen.
    Puh. N:ro 520212 / Pöllänen

    Äänestä

  • Nyrhisen päätös tarkoittaa myös sitä että
    laamanni Karsson joka on toiminnut maistraatin
    puheenjohtajana ei ymmärrä sitä mitä sisäasia-
    ministeriön päätös tarkoittaa ?

    Äänestä

  • ubo kirjoitti:

    Nyrhisen päätös tarkoittaa myös sitä että
    laamanni Karsson joka on toiminnut maistraatin
    puheenjohtajana ei ymmärrä sitä mitä sisäasia-
    ministeriön päätös tarkoittaa ?

    kerrallaan ja puhuisitte suomea.

    Äänestä

  • alusta rivi kirjoitti:

    kerrallaan ja puhuisitte suomea.

    äly .....ötä tämä pasta tarvitsee ?

    Äänestä

kuka on kilakunansyytäjä J. Nyrhinen? Ja ootko nyt oikealla palstalla tai edes kaupungissa? Vai liiteletkö jossain?

Äänestä
  • edelleen työssä Porvoon kihlakuntalaitoksen
    syyttäjänvirastossa. Elei ole saanut potkuja ?
    Käyppä virastotalossa ehkä löydät hänet sieltä .

    Äänestä

  • ufo kirjoitti:

    edelleen työssä Porvoon kihlakuntalaitoksen
    syyttäjänvirastossa. Elei ole saanut potkuja ?
    Käyppä virastotalossa ehkä löydät hänet sieltä .

    mitä pahaa tehnyt?

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    mitä pahaa tehnyt?

    lustelussa ja oikeudessa rangaistuksen uhalla.
    Uskoisin ettei myöskään syytäjä voi syyllistyä
    vahheellisten tietojen "keksimiseen" ja niiden
    kirjaamiseen päätökseensä.

    Äänestä

  • ufo kirjoitti:

    lustelussa ja oikeudessa rangaistuksen uhalla.
    Uskoisin ettei myöskään syytäjä voi syyllistyä
    vahheellisten tietojen "keksimiseen" ja niiden
    kirjaamiseen päätökseensä.

    on sitten keksinyt ja kirjannut?

    Äänestä

  • syyttäjä Nyrhinen kirjoitti:

    on sitten keksinyt ja kirjannut?

    Nyrhinen on tietoinen omista teoistaan
    joten kysy asiaa suoraa häneltä puh.
    548611 / Nyrhinen

    Äänestä

  • syyttäjä Nyrhinen kirjoitti:

    on sitten keksinyt ja kirjannut?

    Kun kihlakunnansyyttäjä kirjasi pää-
    tökseensä omia valheita ja väitti
    niitä asianomistajan sanoiksi ,
    valheet olivat valtakunnansyytäjän-
    viraston tulkinnan mukaan "kielellisiä
    epätarkkuuksia"!

    Äänestä

  • ufo kirjoitti:

    lustelussa ja oikeudessa rangaistuksen uhalla.
    Uskoisin ettei myöskään syytäjä voi syyllistyä
    vahheellisten tietojen "keksimiseen" ja niiden
    kirjaamiseen päätökseensä.

    Kyllä voi. Tahallaan tulkitsee asiat väärin ja oikeusasiamiehelle tiedot mennyt

    Äänestä

Hyvin paha ihminen kyseessä.
Kun tietäisittä

Äänestä
  • Kuulin samaa eräältä laamannilta etelä-pohjsnmaalta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ufo kirjoitti:

Syytäjä Nyrhiseltä kului melkein vuosi
siihen etttä hän täysin asiaankuulumat-
tomilla seikoilla kykeni tekemään pää-
töksen ." ei ole näytöä siitä että
kaava tai kaavan vahvistaminen on tehty
siten virhellisesti ,että sen perusteella ei ole voitu suorittaa tontinmittauksia "

Asianomistajana en ole väitänyt että kaavan
vahvistamisessa on tehty virhe !
Olen väittänyt että tontin mittaukselle
ei ole ollut edellytyksiä koska tontin
mittaus ei voi perustua vahvistettuun
kaavaan . Vaan sen on olut perustuttava vahvis-
tuun kaavaan jonka kunta on saattaanut voimaan
kuuluttamalla vahvistuspäätöksen siten kun päätöksen kuuluttamisesta oli säädetty.

Nyrhinen keksii itse perustelut sille miten hän perustelee kaupungin laittomat toimet lailisiksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu