Hajoaako kirkko kahteen osaan?

Noin ainakin kirkon omat papit pelkäävät käyvän. Tämä tasa-arvoinen avioliittolaki on pistänyt konservatiivipapeille kakkoset housuun ja tuleva tilanne koetaan mahdottomaksi. Mutta millä rahalla ne sen kirkkonsa hajottaisivat ja varsinkin, kuka maksaisi konservatiivivähemmistön pappien palkat.

Taitaa kirkkovene upotakin paljon nopeammin kuin kuvittelin.

"Kyselyyn vastanneista papeista 59 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen luterilainen kirkko on vaarassa jakautua kahdeksi tai useammaksi kristilliseksi liikkeeksi."

http://yle.fi/uutiset/kysely_papit_pelkaavat_kansankirkon_pirstaloitumista/7687341
1797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onhan Se ko nyt jakaantunut useaan herätysliikkeeseen. Se vain vahvistaa kirkkoa.

Äänestä

Oikeasta parempi kerta rytinä kuin ainainen natina.
.Kirkko on vihdoin erolettava valtiosta.Sitten katsotaan kuka maksaa palkan Mäkisen homolahkokirkolle ja lesbopapapeille.
Eroan heti, jos konservatiivelle perustetaan oma kirkko.

Äänestä

"Papeista 75 prosenttia oli kyselyssä täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että kirkon pitäisi palata lähemmäksi hengellisiä juuriaan. Pappien mielestä näin kirkko säilyttäisi jäsenmääränsä paremmin kuin seuraamalla erilaisia muotivirtauksia."

Kyllähän se niin on, jos kirkkoa aletaan hajottamaan sisältäpäin niin miten se voi kestää.
Eikö sitä sanassakin sanota, että se valtakunta, joka riitaantuu itsensä kanssa se tuhoutuu.

"Jeesus tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: “Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

Äänestä

Parempi että Mäkisen lahko eroaa omaksi kirkokseen, joka sulautuu ajan myötä sekulaariin maailmaan. Se on niin höttöä ja tuulentupaa, ettei se kirkkona kestä.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Mäkinen perustakoon jonkin lahkon, johon sitten tuskin liittyy kukaan

    Äänestä

"Parempi että Mäkisen lahko eroaa omaksi kirkokseen, joka sulautuu ajan myötä sekulaariin maailmaan. Se on niin höttöä ja tuulentupaa, ettei se kirkkona kestä."

Se on selvää etteivät homot kauaa jaksa leikkiä uskovaa ja olla homokirkon "palveluksessa", kun siinä pitäisi tehdä työtäkin ihmisten hyväksi. Ja näin se ikäänkuin lahoaa jonkinlaiseksi puolipakanalliseksi, humaaniksi new-age kuvioksi, jossa lausutaan kauniita runoja ja puhutaan kukkaiskieltä naispappien toimesta. Sateenkaaren värit suorastaan loistaa kirkossa ja varmaan joulun aikaan väriloisto on vertaansa vailla :)

Eilen oli liberaaleille taas riemun päivä, mutta tänä aamuna on tyhjä krapulainen olo ja mietitään että tätä täytyy saada lisää. Konservatiivien kurmuuttaminen on niin ihanaa että keksitääs taas uusi tavoite ja vaatimus.

Äänestä
  • "Ja näin se ikäänkuin lahoaa jonkinlaiseksi puolipakanalliseksi, humaaniksi new-age kuvioksi, jossa lausutaan kauniita runoja ja puhutaan kukkaiskieltä naispappien toimesta. Sateenkaaren värit suorastaan loistaa kirkossa ja varmaan joulun aikaan väriloisto on vertaansa vailla :) "

    Tämän kappaleen voi esittää myös hyvin positiivisessa kristillisessä valossa, sillä tällainen humaani, vaikka kauniita runoja lausuva ja kukkaiskieltä puhuva, sateenkaaren väreissä loistava rauhan sanomaa julistava ihminen Jeesus itse oli ;-)

    Konservatiivinen kirkko on osoittanut olevansa hyvin tuomitseva, ahdasmielinen, todellista armoa ja rakkautta vailla oleva uudistuksia pelkäävä instituutio.

    Äänestä

Mitä muuta voi odottaa? Konservatiivithän pitävät ihmisiä eri arvoisina. Ehkä olis syytä katsoa peiliin siellä suunnalla.

Äänestä

"Mitä muuta voi odottaa? Konservatiivithän pitävät ihmisiä eri arvoisina. Ehkä olis syytä katsoa peiliin siellä suunnalla."

Tämä lausahdus selittää osin tätä prosessia missä nyt ollaan.

Tässähän keksitään syytös omasta päästä, sälytetään se konservatiivien niskoille ja tuomitaan konservatiivit. Tuosta lauseesta kuultaa viha, joka panee miettimään omiaan ja tuomaan se sitten ulos. Samalla tuo lause jo yksistään esiin, ettei edes vuoropuhelu ole enää mahdollista.

Äänestä
  • En vihaa ketään koska raamatussa käsketään rakastamaan lähimmäistä ja jopa vihollista. Mutta milloin konservatiivit ovat pystyneet aitoon vuoropuheluun, aitoon kohtaamiseen ihmisten kesken?

    Rauhaa ja rakkautta, hyvä veli.

    Äänestä

Kyllä vaikea on tuntea kuuluvansa nykyiseen evankelisluterilaiseen kirkkoon.
Ennen mentiin seurakunnan tilaisuuksiin hakemaan hengellistä pääomaa. Nykyisin mennään luokiteltaviksi homouden ja lesbouden perusteella.
Ei edes itsenäisyyspäivän saarnaa pystynyt piispa Askola pitämään ilman lesbo- ja homoviestejään.
Katson lesbo- ja homokiintymyksen olevan lähinnä seksualiseen poikkeavuuteen liittyvän kehitysvamman. Vamma kuin vamma, millä vammalla ei ole syytä ratsastaa puolesta tai vastaan varsinkaan vallata papin paikkoja.
Erityistä kunnioitusta herättää minussa ainakin kirkosta eroajat.
MEITÄ OLLEE ENEMMÄN KUIN HOMOJA JA LESBOJA, MUTTA MIHIN OVAT KADONNEET PUOLESTAPUHUJAMME ? Se siitä piispojen kapea-alaisuudesta.

Äänestä
  • Valheen ja vihan puolesta harvempi haluaa nykyisin puhua julkisesti omalla nimellään ja kasvoillaan.

    Äänestä

  • potenssi kirjoitti:

    Valheen ja vihan puolesta harvempi haluaa nykyisin puhua julkisesti omalla nimellään ja kasvoillaan.

    Jumalan ja Jeesuksen puolesta ei kehdata puhua koska se on tämän maailman mukaan vanhanaikaista. Samalla siinä sitten menee myös Raamattu-uskolliset ja vapaat suunnat.

    Äänestä

Hei

Huoli kirkon hajoamisesta on aiheellinen ja piispojen tärkeä tehtävä on vaalia kirkon yhtenäisyyttä. Ehkä se on myös pappien tehtävä. On ihan oikein, että papit tunnistavat vaaran.

En kuitenkaan henkilökohtaisesti usko kirkon tähän hajoavan. Uskon, että kirkko selviää myös tästä kriisistä. On aika opetella keskustelemaan maltillisesti ja erilaisia mielipiteitä kunnioittaen. Toki käsillä on kirkon kriisi, mutta kriisi on aina myös mahdollisuus johonkin uuteen.

Kirkon jakautuminen ja erilaisten mielipiteiden jyrkkyys korostuu puheessa ja esimerkiksi juuri tämän palstan keskusteluissa. Kuitenkaan normaalissa seurakuntatyössä opilliset kiistat eivät ole esillä. Lapset kastetaan ilman mitään erimielisyyksiä, kauneimpia joululauluja lauletaan tänäkin viikonloppuna täydestä sydämestä, diakonia antaa apuaan niin kuin ennenkin ja ensi kesän rippikoululaiset ovat jo aloittaneet rippikoulunsa.

Haluaisin siis sanoa, että tavallisessa papin työssä ei ole mitään merkkejä kirkon hajoamisesta. Joten ehkä ei kannata lietsoa erimielisyyksiä ja nostaa niitä keskiöön.

Kirkon keskellä on Kristus ja tästä olemme kaikki yhtä mieltä. Ja siksi kaikki taas joulun aikaan kuuntelemme ilosanomaa ihmiseksi tulleesta Jumalasta ja laulamme kunniaa Jumalalle.

Siunattua joulun aikaa jokaiselle
Päivi-pappi Hämeestä

Äänestä
  • Eikö kirkon normaalia toimintaa tulisi olla evankeliumin julistaminen ja sielujen pelastaminen?

    Äänestä

  • sinä sen sanoit kirjoitti:

    Eikö kirkon normaalia toimintaa tulisi olla evankeliumin julistaminen ja sielujen pelastaminen?

    Pitäisi mutta kirkko on nykyisin yleishyödyllinen yhdistys. Vapaat suunnat hoitavat evankeliumin julistuksen.

    Äänestä

Päivi-pappi taas jaksaa puolestella Mäkistä Oletko menossa ajatuksinesi samaan saastuneeseen lätäkköön Mäkisen kanssa.
Jos Mäkinen olisi sanonut alunperin että kirkko pysyy Jumalan sanassa,niin mitään kirkosta eromisaaltoa ei olisi tullutkaan.
Mitä se keskustelu auttaa,jos luovutaan Jumalan muuttumattomasta sanasta ?
Sillä turhan jaarittelulla vain saatetaan ihmisiä helevettiin ja Mäkisen homolahkosta johtuvaan ahdistukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


qwertyilija kirjoitti:

Noin ainakin kirkon omat papit pelkäävät käyvän. Tämä tasa-arvoinen avioliittolaki on pistänyt konservatiivipapeille kakkoset housuun ja tuleva tilanne koetaan mahdottomaksi. Mutta millä rahalla ne sen kirkkonsa hajottaisivat ja varsinkin, kuka maksaisi konservatiivivähemmistön pappien palkat.

Taitaa kirkkovene upotakin paljon nopeammin kuin kuvittelin.

"Kyselyyn vastanneista papeista 59 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen luterilainen kirkko on vaarassa jakautua kahdeksi tai useammaksi kristilliseksi liikkeeksi."

http://yle.fi/uutiset/kysely_papit_pelkaavat_kansankirkon_pirstaloitumista/7687341

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu