Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Jatkuva transvestismillä hilluminen, iloiten ja juhlien

johtaa vaikka minkälaiseen pakottamiseen, myös pakonalaisena, pakottamisena, vankina pitämällä. Seksi on kuitenkin hyvä asia, pitkä-aikaisten terveyden osa-alueiden säilyttämisenä, sekä terveyden ylläpitämisenä, hyvinvointina, osana turvallista miljöötä.

Transvestismi ja sillä esiintymisen mieltymys tämä ei kuitenkaan ole, kuten ulkonäkö.
Äänen vaihteluiden esittäminen, on sairaalloista, vain maskuliinisesti mielihyvää hakemalla, ja toista ihmistä käyttämällä, näin deja vu:n käyttämisenä, painostamalla alistaen, tulevaisuutensa tuntemiseen, ulkoisen väkivalta-teon verkon osalta, sen tuntemuksin, pään osalta, toisen ihmisen kehon olemuksen käyttämisenä, itseä varten.

Mieshenkilö: Meidät otetaan eläin-synnytyksiin.
Kyllä.
Mutta miksi tämä ei ole hyvä asia.... ?

En saakaan esiintyä, suomen-ruotsalaisena, ulkoisen, Iq:n-palikan puuttumisena, ohjaten eläin-synnytyksiin, ihmisiä, ihmisinä.
Me emme käsitä miksi teillä on ollut alueella, suomen-ruotsalaisina, tällainen tarve, seurailla.
Teillä on ollut tällainen oma valtio, viereisestä paikkakunnasta, suomen-ruotsalaisina, jota olette halunneet seurailla,

Ja siksi meitä häväistään kaikesta kielestämme, kuukautiskipujen asettamisena silmiin.
Tämä on varmistus, lähde-koodi, tämä koskee erittäin korkeaa älyllisyyden tasoa, joka ei ole uskonto.
Tämä ei ole varmistus, lähde-koodi, uskonnollisen perheen pitämisen oikeuttamiseen.

"En saakaan poistua sukupuolinuolenta-yksiköstä siskooni, en saa elää."
Mieshenkilö
Ja tälle ei järjestetä Puolustusvoimia, yleiskunto-noston pyytämisenä, tasapainoton, uuden luonnon alueen luomisella, kulttuuri-seudun valmiin miljöön sijasta, naisen sukupuolen halventamisena, ja sen välineinä, uskontona. Edes kesäksi psykoottiseksi, skitsofrenian pitkä-aikaisuuden oikeuttamiseen.
Että sellaista kuoleman aiheuttamista seuraillen, ei saa tehdä....

Ja haluaisit syyttääkö, siltä alueelta, tulevana tasa-arvottomana, tasapainottomuutena, kätesi vakauttamiseen, väestönsuojelu- ohjelman aluetta: tasa-arvottomuus, suorittaen, sisimmällisen tasapainon ohjaamiseen, maskuliinisesti, vain miehelle....
Koska kulttuuri-seudun miljöönä, ei ole sellaista, väestönsuojelun- ohjelman aluetta, jossa väestönsuojelu-ohjelmaan ei osallistuta, väestöntiheyden osin, sekavuus-tilojen poistamatta jättämisenä ja sellaista väestönsuojelun ohjelman aluetta ei ole.

"Minä tunsin, minä tunsin!"
Ulkopuolinen nais-henkilö, sukupuolinuoletuttaen, vaeltamalla, havaitsemaan, seuraillen pakotetta kehitysvammaiseen kohdistuvaan seksityöhön takiaan, eläen turvallisuushakuisuuden täyttymyksestään
Vain oman tulevaisuuden luomiseen!
- Myöskään Sini. N.... -puumerkintä, naiselle, valtiostamme, ei ole tullut lapsia.
Ulkopuolinen, mieshenkilö, ampumahiiihtäjä, nimeltä mainitsematon, nimetön osin
Ei ole tullut.
Ulkopuolinen, naishenkilö
Esim. SPR:n toiminta, perheellisyys-kielteisyys, pakottaminen, alistaminen, pakkotyö
Koska toiseen perheeseen, myydyt lapsi-orjat, seksiorjuuteen pakotettuina, väestöntiheyden sijasta, ei kiinnosta, edes ostamisen yrittämisenä, adoptio-lapsista.
Kodin Kuvalehti nro. 19.
Koska ette halua rakentaa näin, lapsen kasvatuksen olo-suhteita, virtuaali-todellisuutta käyttäen.
Jo valmiiksi!
Ei tämä ei ole sellaisen oikeutus.
Koska maailmamme kaikki valtiot ovat perustuneet, rauhanomaisuuteen seksi-terapiaan, teloittamista ei hyväksytä, sen ollessa aito, balanssi hyvinvointi, ja tasapainon säilyttämiseen, myös sisimmältä, painostamisen oikeuttamisen sijaan.
Teidän kehonne ei kehity turva-istukkaan...

Tätä ei saa yleistää.
"Ihminen ei toimi siten."
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Elämän muistaa?Sisko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu