Kaikki huonekasvit kuihtuivat kuukaudessa

Mikäköhän neuvoksi?

Kasveja oli kolmea eri lajia: anopinkieli, juoruja sekä yksi köynnösvehka.

Kasvien kunnon huononeminen alkoi jo alkusyksystä, kun juorut olivat selkeästi velttoja ja haaleita. Ostinkin syksyllä kasveille Substral-lannoitetta ja se saikin juoruihin eloa.

Viimeisen kuukauden aikana kaikki huonekasvini kuitenkin kuihtuivat lähes kokonaan pois. Kuihtuiminen alkoi juurista ja eteni latvoja kohti hiljalleen. Tänään päätin viimein leikata kaikki elävät varret veteen juurtumaan, jotta kasveista jäisi edes jotain jäljelle. Ainoastaan anopinkielessä on vielä suurin osa lehdistä jäljellä, mutta siitäkin kuihtuu lehtiä yksitellen pois.

Kasvit selvisivät viime talvesta varsin hyvin, joten ihmettelin mistä nopeahko kuihtuminen voisi johtua? Ainoa muutos kasvuolosuhteissa on lannoitteen käyttö ja hehkulamppujen vaihtuminen valkoisiin ledeihin.

Kiitos jo etukäteen neuvoista!
5197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Saavatkohan tarpeeksi valoa päivän aikana? Itsellä kasvit tuntuu talvisin kärsivän valonpuutteesta eniten.

Juurruttaminen keskitalvella on aika epävarmaa onnistuuko, olisi kannattanut jättää kevääseen, mutta onhan siinä pieni mahdollisuus olemassa että kituuttavat jotenkin kevääseen...

Äänestä

laita ensiapuun tiskipöydälle lampun alle. Mulla elpyy, herää eloon unesta ja alkaa jopa kasvaa.
En tiedä oikeista kasvilampuista hölynpölyä. Mutta kukat ei kuole sit millään. Ja olen aloittelija jonka kaikki kukat on vasta aika pieniä.

Äänestä
  • ja pihistämäni saintpaulian lehdet ovat vdessä odottamassa tammikuuta ja jo triljoonia poikasia vedessä tehneet

    Äänestä

llmeisesti olet kastellut kasvejasi aivan liikaa. Yleensä kasvit tarvisevat lepokauden, siis vain harvakseltaan kastelua, viileä, valoisa paikka, eikä lannotteita. Kasvilamppua voi toki käyttää.

Äänestä

Älä lannoita syksyllä. Nyt helmikuussa voi päivän pidetessä ryhtyä lannoittamaan. Jos saat pistokkaisiin juuren alkuja, anna vaan niukasti vettä jolloin juuret joutuvat hakeutumaan mahdollista kosteutta kohden ja kasvavat siten itsestään. Kokeile aina sormella onko multa märkää. Sen pitää olla kunnolla kuivahtanut ennen kuin kastelet uudestaan. Ennen pitkää opit tuntemaan kasvin vedentarpeen, ja huomaat että ei haittaa vaikka joskus unohtuu kastellakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asijantuntia kirjoitti:

Mikäköhän neuvoksi?

Kasveja oli kolmea eri lajia: anopinkieli, juoruja sekä yksi köynnösvehka.

Kasvien kunnon huononeminen alkoi jo alkusyksystä, kun juorut olivat selkeästi velttoja ja haaleita. Ostinkin syksyllä kasveille Substral-lannoitetta ja se saikin juoruihin eloa.

Viimeisen kuukauden aikana kaikki huonekasvini kuitenkin kuihtuivat lähes kokonaan pois. Kuihtuiminen alkoi juurista ja eteni latvoja kohti hiljalleen. Tänään päätin viimein leikata kaikki elävät varret veteen juurtumaan, jotta kasveista jäisi edes jotain jäljelle. Ainoastaan anopinkielessä on vielä suurin osa lehdistä jäljellä, mutta siitäkin kuihtuu lehtiä yksitellen pois.

Kasvit selvisivät viime talvesta varsin hyvin, joten ihmettelin mistä nopeahko kuihtuminen voisi johtua? Ainoa muutos kasvuolosuhteissa on lannoitteen käyttö ja hehkulamppujen vaihtuminen valkoisiin ledeihin.

Kiitos jo etukäteen neuvoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu