Pitääkö otsikerros maapalloa +C asteiden puolella?

Jonkun ison kosmisen tekijän/purkauksen lähipiirissä olevan, elämää pitävän taivaankappaleen läheisyydessä tuokin olisi mahdollista.

Minkälaiset kosmiset kohteet näitä superpurkauksia saavat aikaan?

Sellainen repisi otsonikerroksen ja paleltuisimme kuin torakat?
7125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Melkoisen sekava kysymys, ja todennäköisesti trolli, mutta vastataan nyt jotain, kun satun tietämään aiheesta:

Aurinko lämmittää maapallomme pinnan noin -18 asteeseen C (joka siis olisi maapallomme pinnan keskilämpötila ilman kaasukehää).

Maapallomme kaasukehän (eli ilmakehän) kasvihuoneilmiö lisää siihen noin 33 astetta, jonka seurauksena keskilämpötila on noin 15 astetta C (ja tämä lukema on noussut noin yhden asteen verran viimeisen noin sadan vuoden aikana ihmiskunnan toiminnan aiheuttaman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisen seurauksena).

Otsonilla ei ole mainittavaa vaikutusta asiassa, siis lämpötiloihin. Otsonin väheneminen lisää haitallista UV-säteilyä maan pinnalla, mutta se on siis aivan eri asia. Mutta sitten taas toisaalta lämpötilan muuttuminen ja globaali lämpeneminen vaikuttaa otsonin määrään hieman, Ihmisen toiminnan seurauksena alailmakehä lämpenee ja yläilmakehä kylmenee, joka vähentää otsonin määrää ja lisää senkin aiheuttamia ongelmia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aloittajalla, (allekirjoittajalla) selvä seniili lapsus - kuumuuttahan otsonikerroksen repeäminen tietysti aiheuttaisi.
    Onhan auringosta johtuva eroosio maapallon kohtalona kuitenkin kaukana tulevaisuudessa.

    Äänestä

jättiläsitähden kuolema voi aiheuttaa gammasäteily suihkun ja pyyhkisi otsoni kerroksemme pois...tämä lisäsisi uv säteilyä joka olisi haitallista kaikkille elämän muodoille..meret happamoituu..tulee happosateita kasvikunta kuolee osittain

Äänestä

Näin on, otsonikerroksen tehtävä on UV- suoja.

Otsonikerroksen häviäminen altistaisi Maan tappavalle UV- säteilylle.

Tuhon voisi aiheuttaa supernovan aiheuttama gammapurkaus, onneksi ei
vaarallisella etäisyydellä ole varteenotettavia supernovakandidaatteja, joiden pyörimisakseli(gammapurkaus lähtee tähden pyörimisakselin suuntaan) osoittaisi tänne päin.

Äänestä
  • Telkasta nähtävästä hyväsä Kosmos ohjelmassa ohjelman juontaja varmaan viittasi tuohon gammasuihkuun jos sellainen kohde olisi riittävän lähellä.
    Sellainen voisi repiä maan otsonikerroksen hajalle. Aikaa myöten maapallon elämä muuttuisi radikaalisti.

    Tuossa sarjassa on pienen tietomäärän omaavalle, niin paljon uutta, että mielelläni katsoisin sarjan kokonaan paremmalla ajalla.

    Äänestä

  • c c kirjoitti:

    Telkasta nähtävästä hyväsä Kosmos ohjelmassa ohjelman juontaja varmaan viittasi tuohon gammasuihkuun jos sellainen kohde olisi riittävän lähellä.
    Sellainen voisi repiä maan otsonikerroksen hajalle. Aikaa myöten maapallon elämä muuttuisi radikaalisti.

    Tuossa sarjassa on pienen tietomäärän omaavalle, niin paljon uutta, että mielelläni katsoisin sarjan kokonaan paremmalla ajalla.

    Jos et ole ennestään jäsen, kannattaa liittyä Ursaan.

    Jäsenlehti Tähdet ja Avaruus kartuttaa tietomäärää vuosiensaatossa ja tiededokkareista saa irti enemmän sekä antaa aineksia lähdekritiikkiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kalju Pitkätukka kirjoitti:

    Jos et ole ennestään jäsen, kannattaa liittyä Ursaan.

    Jäsenlehti Tähdet ja Avaruus kartuttaa tietomäärää vuosiensaatossa ja tiededokkareista saa irti enemmän sekä antaa aineksia lähdekritiikkiin.

    Olen ollut Ursan jäsen ainakin 20v. Lehti on tietomääräänsä ja hyvään toimitusasuun verrattuna hyvin laadukas ja edullinen tähtitieteellinen lehti.
    Ei millään voi muistaa kaikkea lukemaansa, kiinnostavaakaan.

    Sitä voi kysyy tietäviltä, oliko Marsissa aikoja sitten myös ohut otsonikehänsä. Jos sieltä löytyisi edes alkeellisen elämän muotoja.
    On kai tuostakin asiasta jotain tietysti myös googlen hakutiedoissa. Pitäisi hallita englanti, että asioihin saisi laajempaa tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


langto-d kirjoitti:

Jonkun ison kosmisen tekijän/purkauksen lähipiirissä olevan, elämää pitävän taivaankappaleen läheisyydessä tuokin olisi mahdollista.

Minkälaiset kosmiset kohteet näitä superpurkauksia saavat aikaan?

Sellainen repisi otsonikerroksen ja paleltuisimme kuin torakat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu