Sosiaalipummi sai selkäsaunan äidiltään

Kerronpa teille iloisen tapauksen viime keväältä, jolloin tomera äiti pelasti poikansa elämän :-)

Kalle oli jäänyt peruskoulun jälkeen makailemaan kotiin äitinsä helmoihin. Hän ei edes hakenut opiskelemaan itselleen ammattia, saati olisi ilmoittautunut työkkäriin. Sen sijaan hän pummasi rahaa vanhemmiltaan ja sossusta.

Pian pojan äiti huomasi, että hänen poikansa on sosiaalipummi. Hän käskikin poikansa mennä heti seuraavana aamuna työkkäriin ammatinvalinta ohjaukseen. Mutta Kallella oli kieroutunut sosiaalipummin luonne. Hän tahtoi mielummin pelata päivät pitkät kotonaan pleikkaria. Äiti päättikin antaa pojalleen opetuksen.

Äiti käski poikansa hakea risun ulkoa, mutta Kalle ei totellut. Päättäväinen äiti päättikin siltä seisomalta antaa pojalleen kunnon selkäsaunan. Hän haki vyön ja otti poikansa kiinni, jonka jälkeen veti hänen housut kinttuihin. Tämän jälkeen äiti kävi lyömään poikaansa solkipäällä paljaalle perseelle niin kovaa kuin suinkin jaksoi pitäen samalla toisella kädellä poikaansa kiinni.

Naapurit olivat kuulleet Kallen huutoa aina kun lyönti osui hänen perseelleen. Eräs hyvä ystäväni asuu Kallen naapurissa ja kertoi ajatelleensa, että siellä on menossa kurinpalautus, eikä reagoinut sen enenmpää.

Vasta viikkoa myöhemmin Kallen äiti kertoi naapureille antaneensa sosiaalipummi pojalleen kunnon selkäsaunan. He saivat yhdessä oikein makeat naurut kun puhuivat Kallen tapauksesta.

PS. Kallen äiti kertoi naapureilleen antavansa pojalle uuden selkäsaunan mikäli hän ei hae ja pääse seuraavasssa yhteishaussa opiskelemaan. Hän kutsuu kuulemma myös tuttavat katsomaan. Siinä Kallelle motivaatiota!
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hahah ei vittu olet säälittävä lammas.

Toivon syvästi että Kalle tekee rikosilmoituksen.

Äänestä
  • "babylon420"

    Ei tekisi pahaa sullekaan kunnon selkäsauna, ei siitä rikosilmoituksesta seuraa kuin Kallelle huonoa.

    Jos ei osaa opikseen mistään, joutaa lentää pellolle, elämään omillaan ja etsimään itselleen asunnon ja sinne tarvittavat, mistäpä ottaa rahat, ei sossu kaikkea maksa vaikka kuinka kävisi itkemässä, koska ei ole yrittänyt itse mitään

    Ei vanhempien tarvitse elättää loisia kotonaan, kodin eteen on kaikkien tehtävä työtä.

    Sinä taidat olla pässi joka hakkaa päätään seinään ja luulee että suurella valituksella ja rikosilmoituksilla kaikki pelaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piiskaa! kirjoitti:

Kerronpa teille iloisen tapauksen viime keväältä, jolloin tomera äiti pelasti poikansa elämän :-)

Kalle oli jäänyt peruskoulun jälkeen makailemaan kotiin äitinsä helmoihin. Hän ei edes hakenut opiskelemaan itselleen ammattia, saati olisi ilmoittautunut työkkäriin. Sen sijaan hän pummasi rahaa vanhemmiltaan ja sossusta.

Pian pojan äiti huomasi, että hänen poikansa on sosiaalipummi. Hän käskikin poikansa mennä heti seuraavana aamuna työkkäriin ammatinvalinta ohjaukseen. Mutta Kallella oli kieroutunut sosiaalipummin luonne. Hän tahtoi mielummin pelata päivät pitkät kotonaan pleikkaria. Äiti päättikin antaa pojalleen opetuksen.

Äiti käski poikansa hakea risun ulkoa, mutta Kalle ei totellut. Päättäväinen äiti päättikin siltä seisomalta antaa pojalleen kunnon selkäsaunan. Hän haki vyön ja otti poikansa kiinni, jonka jälkeen veti hänen housut kinttuihin. Tämän jälkeen äiti kävi lyömään poikaansa solkipäällä paljaalle perseelle niin kovaa kuin suinkin jaksoi pitäen samalla toisella kädellä poikaansa kiinni.

Naapurit olivat kuulleet Kallen huutoa aina kun lyönti osui hänen perseelleen. Eräs hyvä ystäväni asuu Kallen naapurissa ja kertoi ajatelleensa, että siellä on menossa kurinpalautus, eikä reagoinut sen enenmpää.

Vasta viikkoa myöhemmin Kallen äiti kertoi naapureille antaneensa sosiaalipummi pojalleen kunnon selkäsaunan. He saivat yhdessä oikein makeat naurut kun puhuivat Kallen tapauksesta.

PS. Kallen äiti kertoi naapureilleen antavansa pojalle uuden selkäsaunan mikäli hän ei hae ja pääse seuraavasssa yhteishaussa opiskelemaan. Hän kutsuu kuulemma myös tuttavat katsomaan. Siinä Kallelle motivaatiota!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu