Mikä pankki laskee vuokratuotot tuloiksi?

Meillä on pieni ongelma Nordean kanssa. Eivät laske sijoitusasunnon tuottoja mihinkään lainalaskelmiin tuloiksi mukaan, että siis saisi enemmän lainaa. Tämähän vaikeuttaa sijoitusasuntojen hankintaa suunnattomasti.

Olisiko jollakulla vinkkiä pankista, jossa asuntosijoittajaa kohdellaan suopeammin, vai oliko tässä pärstäkertoimesta vain kyse?
15425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Et sinä ole mikään asuntosijoittaja, jos sinulla ei ole rahaa. Itse ostan vain silloin asuntoja sijoitukseen, kun tilille on kertynyt koko summa ylimääräistä, tämä on sijoittamista.

Äänestä

Oli joko pärstäkerroin-kysymys, tai puhuit väärän henkilön kanssa. Tai sitten olet ostamassa asuntoa alueella, jossa vuokralaisen saaminen ei ole mitenkään taattua.

Tosin, jos olet ensimmäistä asuntoa ostamassa, käytäntö voi hyvinkin olla tuo. Ja varsinkin, jos osaamisesi on muutenkin sillä tasolla, että et erota kiinteistöä ja osaketta toisistaan.

Äänestä

Kokeile Säästöpankkia. Nordea ei antanut minulle lainaa toiseen sijoitusasuntoon, kun ei ollut 20% omia säästöjä. Säästöpankilta olisin saanut tarvittavan summan, mutta olisi pitänyt siirtää sinne tilin ja 2 muuta asuntolainaa + tämä kolmas laina. Sen lisäksi oli huonommat lainaehdot kuin Nordeassa.

Äänestä

Ilmeisesti kyse ekasta sijoitusasunnosta? Ekaan asuntoon eivät minullekkaan laskeneet vuokria tuloiksi, mutta siitä eteenpäin ovat ottaneet asuntojen kassavirran huomioon tulona.

Äänestä

Asiaan perehtymättömänä mu-tu -tuntuma olisi, että asunnon vuokraustulo voi olla aika epävarma. Voihan olla ettet saa vuokralaista tai mahdollinen vuokralainen ei maksa vuokraansa. Siinä voi olla pissi sukassa jos olet vuoden ilman vuokraa ja siitä yhtiövastikkeet kertyy sinulle maksettavaksi sekä myöhemmin korjauskulut.

Äänestä

Yhden asunnon omistajalla on tuo vuokransaannin riski. Jos sinulla on useampi vuokra-asunto niin riski pienenee juomattavasti.

Äänestä

Joopa joo. Huono vuokralainen lentää ulos heti, kun irtisanomisaika antaa periksi. Jos asunto
on kohtalainen kunnoltaan ja sijainniltaan, ei mistään pienenevästä pikkukylästä, niin kyllä siihen kohtalaisella vuokrahinnalla aina asuja löytyy. Pessimistisesti ajatellen katkeaa vuokratuotto korkeintaan kuukaudeksi tai pariksi vuodessa. Naurettavaa toimintaa pankilta...

Äänestä

Tarina ei kerro, että puhutko nyt vuokratuotoista vai positiivisesta kassavirrasta. Käytännössä tuotot eivät olekkaan kokonaisuudessaan tuloja. Ainoastaan se osa, joka jää kaikkien kulujen(myös verojen) jälkeen tilillesi. Oma kokemukseni on, että kun sijoitus on oikeasti hyvä, niin pankkia ei kiinnosta laisinkaan tuloni. Avain onkin se positiivinen kassavirta. Jos sitä ei ole, niin koko sijoitus kääntyy yhtäkkiä kuluksi ja se kannattaa jättää kokonaan tekemättä.

Tässä hieman lukemista aiheesta.
http://saastamallarikkaaksi.blogspot.fi/2015/03/4-askelta-miljonaariksi.html

Äänestä

Onko tuoretta tietoa siitä, mihin pankkiin aloittelevan asuntosijoittajan kannattaa suunnata?

Äänestä
  • Itselläni on asuntosijoittamisen (kolme sijoitusasuntoa) lainakuviot sujuneet aina erittäin hyvin Nordean kanssa. Aloittajasta poiketen, on arvioitu vuokratuotto aina laskettu tuloksi kun laskelmia lainan maksukyvystäni on pankissa tehty.
    Mutta eri ihmisten jutuista päätellen tuo vuokratuoton laskeminen tai laskemattomuus on ihan konttori taikka jopa henkilökohtainen asia (hyvät, todelliset vuokratuottolaskelmat kannattaa aina tehdä ennen lainaneuvotteluita).

    Äänestä

siirsin omat pankkiasiani Ålandsbankeniin juuri tästä syystä. Siellä ollaan varsin sijoittajaystävällisiä

Äänestä

Mulle+OP+laski+vuokratulot+ilman+muuta+tuloiksi,+vaikken+ollut+vielä+laittamassa+kämppää+vuokralle.+Tosin+velkaa+tarvitsin+vain++n+25%+kämpän+arvosta.

Äänestä

Kannatan itse ehdottomasti OP:ta. Nordea muut pankit eivät myöntäneet lainaa 100 000€ sijoitusasuntoon, koska ei ollut vakityötä, vaikka vakuudet tosiaan olivat täysin riittävät, eli ogelmatilanteessa pankki olisi saanut omansa pois. Riski oli siis lähinnä minulla siinä, että onko tuloja jatkossakin. OP kuitenkin myönsi noin 90 000€ lainan ja ongelmia maksukyvyn kanssa ei ole ollut. OP vieläpä myönsi lisää sijoitusasuntolainaa, kun onnistuin keräämään lisää vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta samaisilla tuloilla ja vuokralaisia on riittänyt. En usko että tulevaisuudessa kysynkään muilta pankeilta, koska en halua eroon OP:stä, siellä olen saanut parasta palvelua.

Äänestä

Suomi 100 vuotta, kaveri-kapitalismia ja samojen henkilöiden omistajuutta.
Mitään yhteisiä arvoja tai tapoja ei tosipaikantullen ollut tässäkään lama-ajassa.
2009-2016.
Sipilä siivutti kansan kahtia, armoa ei jaettu vaan karensseja sekä tyhjiä lupauksia.
Byebye isänmaallisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


13plus18 kirjoitti:

Meillä on pieni ongelma Nordean kanssa. Eivät laske sijoitusasunnon tuottoja mihinkään lainalaskelmiin tuloiksi mukaan, että siis saisi enemmän lainaa. Tämähän vaikeuttaa sijoitusasuntojen hankintaa suunnattomasti.

Olisiko jollakulla vinkkiä pankista, jossa asuntosijoittajaa kohdellaan suopeammin, vai oliko tässä pärstäkertoimesta vain kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu