poikkihallinnollista yhteistyötä

http://www.kaarinanuutiset.fi/index.php/component/k2/item/19811-patrik-nygrén-perää-poikkihallinnollista-yhteistyötä-ja-malttia-säästöihin

Tehokas palvelujen tuottaminen A&O Paraisten kaupungin kehitysstrategiassa.
PAIKALLISET. Tammikuussa Paraisten kaupunginvaltuusto valitsi uudeksi kaupunginjohtajaksi 46-vuotiaan valtiotieteiden maisterin Patrik Nygrénin, joka sai selvän enemmistön äänistä (31/43).
– Aloitan tehtävässä hyvillä mielin. On mielekästä laajentaa työnkuvaa talousasioista kuntahallintoon kokonaisuutena, Nygrén kertoo.
– Ottamatta kantaa valintaperusteluihin, talousjohtajataustastani ei varmasti ole ainakaan haittaa kaupunginjohtajan virassa, Nygrén lisää hymyillen.
Nygrén tietää mihin on ryhtymässä, sillä hän on aiemmin toiminut kunnanjohtajana kahdessa eri kunnassa, Ahvenanmaan Kumlingessa vuosina 2003–2005 ja Korppoossa 2006 – 2009. Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien yhdistyttyä vuonna 2009 Paraisten kaupunkiin hänet valittiin Länsi-Turunmaan, sittemmin Paraisten, talousjohtajaksi.
– Lähitulevaisuuden haasteet, jotka ajavat ja motivoivat minua eteenpäin, saivat minut myös hakemaan pestiä, hän pohtii.
Tilinpäätös plussalla
Huhtikuussa virallisesti kaupunginjohtajan työt aloittava Nygrén katselee Paraisten talousnäkymiin varovaisen positiivisin mielin. Lähtötilanne uuden kaupunginjohtajan näkökulmasta ei ole huippu, mutta ei huonokaan.
– Muutaman viime vuoden aikana talous on saatu ihan hyvälle mallille. Vuoden 2014 tilinpäätöksen tulos on plussalla, kaupunki vähentää velkataakkaansa ja hillitsee investointejaan, Nygrén toteaa.
– Haasteita kuitenkin riittää, sillä Parainen kuuluu valtionosuusuudistuksen kärsijäryhmään. Se tarkoittaa, että rahoituksestamme häviää lähes neljä miljoonaa euroa vuositasolla, Nygrén jatkaa.
Säästöjen sijaan tehostamista
Tasapainoinen talous vaatii siis työtä, mikä ei tarkoita Nygrénin mukaan niinkään säästökohteita, vaan kaupungin palvelujen tehostamista ja järkevöittämistä.
– Säästöjä on jo vuosia tehty, joten niiden sijaan pitää löytää uusia tehokkaampia ja parempia käytäntöjä kuntatalouden eheyttämiseksi, Nygrén miettii.
Kaupungin kehittäminen vaatii myös suunnitelmallista strategista työtä, joka on sote- ja kuntaliitosselvitystyöhön käytetyn ajan johdosta jäänyt taustalle viimeisen kolmen vuoden aikana.
– Kaupunginjohtajana tulen painottamaan entistäkin enemmän joustavaa ja poikkihallinnollista päätöksentekoa. Poliitikkojen ja viranhaltijoiden tiimityöllä löydämme uusia ajattelutapoja sekä uskallusta tehdä päätöksiä. Joustava ja toimiva päätöksentekokyky tekee hyvää niin kunnan taloudelle kuin maineellekin, sanoo Nygrén.
Sotelaki eriarvoistaa palveluja
Sote-järjestämislaki saa Paraisten kaupungilta kritiikkiä, samoin kuin monilta muiltakin pieniltä ja isoilta kunnilta. Lakiesityksen isoimpina ongelmina nähdään muun muassa demokratiavaje sekä eriarvoistuvat palvelut.
– Sote-järjestämislain toteutuessa aikaisemmin kunnan sosiaali- ja terveydenhuollossa työskennelleet siirtyisivät ison kuntayhtymän palkkalistoille. Samalla kuntayhtymästä tulisi saneleva ja kunnasta puolestaan maksava osapuoli, Nygrén arvioi.
– Lakiluonnos katkaisee sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteyden jäljelle jääviin kuntapalveluihin, kuten koulutukseen, päivähoitoon ja hallinnollisiin toimintoihin, ja asettaa ne eriarvoiseen asemaan sote-palveluihin verrattuna, hän kommentoi.
Vuoropuhelua yrittäjien ja kunnan välille
Yritysilmapiirin parantamiseksi Paraisilla tullaan tekemään yhä enemmän töitä.
– Pidämme ovet ja ikkunat auki uusille yrityksille sekä innovatiivisille ja luoville ideoille. Otamme nöyrästi oppeja vastaan naapurikunniltamme, kuten esimerkiksi yrittäjäilmapiiristään useasti palkitulta Kaarinan kaupungilta, Nygrén sanoo.
– Joustavat toimintatavat ja luonnollinen vuoropuhelu ovat erittäin tärkeitä asioita kunnan ja yrittäjien välillä, Nygrén lisää.
Myös kaupungin omista valttikorteista, matkailusta sekä kaksikielisyydestä, pidetään jatkossakin tiukasti kiinni.
4255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ylös

Äänestä

........

Äänestä

Sinäkin

Äänestä

Joo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tervemenoo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu