Onko Suomella Rooman imperiumin kohtalo?

En oikein ymmärrä miksi jotkut harvat suomalaisiksi itseään väittävät yrittävät niin kovasti samaistua virolaisiin. Jollakin yksinäisellä omanpesän likaajalla täällä ei tunnu olevan minkäänlaista itsekunnioitusta tai tervettä kansallisidentiteettiä. Viro on kuitenkin kehitysmaa ja kansanluonne, henkinen sekä taloudellinen kehitys ja omavaraisuus on tyypillistä itä-Euroopan tasoa, lähempänä Afrikkaa kuin länsi-Eurooppaa. Katso ympärillesi ja herää. Jos asut eteläisessä Suomessa, pitäisi aivopestyimmänkin kukkahatun ja haihattelijan tulla pikkuhiljaa järkiinsä jos älliä on.

Juuri tällaisten "suomalaisten" myötävaikutuksella Suomi taantuu koko ajan lähemmäs Viroa. Kansan vaihto virolaisiin on jo kovassa vauhdissa ainakin eteläisessä Suomessa. Miksette voi samaistua mielummin sivistyneeseen pohjoismaiseen identiteettiin kuten vanhoina hyvinä aikoina ennen 2000-lukua? Suomen kohtalo tulee olemaan sama kuin Roomalla aikoinaan vain sillä erolla että barbaarit vyöryvät tällä kertaa etelästä tuhoamaan sivistystä ja hyvinvointia.
9198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On syyllisyys siitä, että Virolla oli tyhmemmät poliitikot lokakuussa 1939.

Äänestä

Vanha suomalainen tapa on ollut suhtautua naapureihin ystävällisesti ja myötätunnolla. Niin ruotsalaisiin kuin virolaisiinkin. Ehkä meillä kaikki impivaaralaiset eivät ole käyneet edes rippukoulua ja niin on unohtunut opetus: "jos sinulla on kaksi ihokasta, niin anna toinen lähimmäisellesi jolta puuttuu", tai kun jotain antaa niin itsekin ikään kuin saa, ainakin hyvää mieltä.
Yhteistyön avulla opitaan ymmärtämään niitä joitakin poikkeavia naapureiden piirteitä, ja itsekin hieman kansainvälistytään.
Siksi kannattaa puuhailla yhdessä virolaisten kanssa.

Äänestä
  • Ruotsalaisiin ainoastaan.

    Äänestä

  • Niinpä, mutta kun Virolle on annettu ja annettu eikä sieltä tule takaisin muuta kuin iskuja, onko mitään järkeä ylläpitää epäterveellistä suhdetta valtion kanssa joka yhdellä kädellä vetää ja toisella työntää?

    Äänestä

  • Tämä "vanha suomalainen tapa" kannattaisi paatuneimmankin kukkahatun päivittää nykyaikaan. Suomi ei ole enää se vanha Suomi jolloin kotoa lähtiessä laitettiin harja oven eteen merkiksi poissaolosta. Naiivius ei ole järkevää. Ystävällinen naapuria kohtaan voi olla ilman tyhmyyttä ja sinisilmäisyyttä. Ilmeisesti et ole perillä niistä poikkeavista piirteistä naapurin kavereissa, koska et vieläkään ymmärrä arvopohjien eroja ja sitä että sinua kustaan jatkuvasti silmään. Onneksi enenevässä määrin tyhmimmätkin suomalaiset alkavat tajuta missä mennään.

    Äänestä

  • Kummallinen virolaisten mollaaminen jatkuu. Minä vaan ihmettelen missä porukoissa nuo valittajat ovat liikkuneet, tai sitten eivät lainkaan tekemisissä Viron kanssa. Eivät ainakaan kerro mitään sen suuntaista, kunhan toistelevat jonkun trollipajan hokemia.
    Ihmetyttää meikämannea koska itse en ole kokenut juurikaan mitään kielteistä, vaan tavannut monia mukavia ihmisiä. Alkuun piti tietenkin heitä arvioidessa ottaa huomioon se surkea lähtökohta joka oli seurausta Venäjän miehityksestä. Tuli esiin kysymyksiä kuten: kun firma menee konkurssiin, kuka pannaan vankilaan? Onko perää Raamatun opissa, että seitsemää lihavaa vuotta seuraa seitsemän laihaa?? jne. Pakko oli viisaampana pikaopettaa markkinatalouden periaatteita. Ovatko nämä moittijat tehneet siinä suhteessa osuutensa?
    Iltalaivalla lähden taas Baltiaa kiertelemään ja tuttavia tapaamaan, aiheena "kontrolli soomesta". Leninkin jo opetti, että luottamus hyvä, mutta kontrolli parempi.

    Äänestä

  • Yritetäännyhdessä kirjoitti:

    Kummallinen virolaisten mollaaminen jatkuu. Minä vaan ihmettelen missä porukoissa nuo valittajat ovat liikkuneet, tai sitten eivät lainkaan tekemisissä Viron kanssa. Eivät ainakaan kerro mitään sen suuntaista, kunhan toistelevat jonkun trollipajan hokemia.
    Ihmetyttää meikämannea koska itse en ole kokenut juurikaan mitään kielteistä, vaan tavannut monia mukavia ihmisiä. Alkuun piti tietenkin heitä arvioidessa ottaa huomioon se surkea lähtökohta joka oli seurausta Venäjän miehityksestä. Tuli esiin kysymyksiä kuten: kun firma menee konkurssiin, kuka pannaan vankilaan? Onko perää Raamatun opissa, että seitsemää lihavaa vuotta seuraa seitsemän laihaa?? jne. Pakko oli viisaampana pikaopettaa markkinatalouden periaatteita. Ovatko nämä moittijat tehneet siinä suhteessa osuutensa?
    Iltalaivalla lähden taas Baltiaa kiertelemään ja tuttavia tapaamaan, aiheena "kontrolli soomesta". Leninkin jo opetti, että luottamus hyvä, mutta kontrolli parempi.

    Kommunismi on ollut kuopattu Virossa jo kokonaisen sukupolven ajan. Virolaisten ja kreikkalaisten alhaisesta luonteesta kertoo se, että Stalinin ja Hitlerin teoista itkemällä yritetään saadaa lisää sitä kiiltävää, ehkä Aatu ja Jooseppi ei olletkaan aivan väärässä näiden suhteen. Hitler tosin ihaili aluksi kreikkalaisia, virolaisia ei ihaillut kukaan.

    Äänestä

"Viro on kuitenkin kehitysmaa"
Tundub, et sa üldse ei teagi, millised "arengumaad" on.

Äänestä
  • Viro on elättiparasiitti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei_viroloinen kirjoitti:

En oikein ymmärrä miksi jotkut harvat suomalaisiksi itseään väittävät yrittävät niin kovasti samaistua virolaisiin. Jollakin yksinäisellä omanpesän likaajalla täällä ei tunnu olevan minkäänlaista itsekunnioitusta tai tervettä kansallisidentiteettiä. Viro on kuitenkin kehitysmaa ja kansanluonne, henkinen sekä taloudellinen kehitys ja omavaraisuus on tyypillistä itä-Euroopan tasoa, lähempänä Afrikkaa kuin länsi-Eurooppaa. Katso ympärillesi ja herää. Jos asut eteläisessä Suomessa, pitäisi aivopestyimmänkin kukkahatun ja haihattelijan tulla pikkuhiljaa järkiinsä jos älliä on.

Juuri tällaisten "suomalaisten" myötävaikutuksella Suomi taantuu koko ajan lähemmäs Viroa. Kansan vaihto virolaisiin on jo kovassa vauhdissa ainakin eteläisessä Suomessa. Miksette voi samaistua mielummin sivistyneeseen pohjoismaiseen identiteettiin kuten vanhoina hyvinä aikoina ennen 2000-lukua? Suomen kohtalo tulee olemaan sama kuin Roomalla aikoinaan vain sillä erolla että barbaarit vyöryvät tällä kertaa etelästä tuhoamaan sivistystä ja hyvinvointia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu