olen 16 vuotias ja tarviin neuvoo

En voi sietää vanhempiani, haluan muuttaa kotoaan! Äitini ja isäni asettuu oman elämän koko ajan ja sanoi kuinka minun pitäisi elää. He päättävät kaikesta esimerkiksi kun Tulen kotiin yöllä on ja he eivät anna minun olla poissa kaupungista perjantai-iltaisin miksi he eivät voi antaa minun tehdä mitä haluan? He aina sanovat he haluavat vain parhaani. Mutta olen 16, joten miksi en voi vapaasti päättää.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinä olet lapsi ja sillä siisti. Kirjoitustavastasi päätellen et ole Suomalainen vaan muualta tänne tullut.
Naiset pysyvät kotona

Äänestä

Jos olet esim. afrikkalainen, olet jo sen ikäinen että vanhempasi kohta vievät sinut matkalle afrikkaan ja joudut naimisiin siellä johonki savimajaan ja saat 10 lasta.

Jos tiedät että ovat viemässä sinua sinne, mene sosiaaliviranomaisten luo kertomaan epäilysi ja kerro että haluat toiseen perheeseen suojaan, ei ole kivaa joutua savimajaan.

Suomessa on mahdollisuus päästä toiseen kunnon kotiin jos haluaa sitä. Älä vain lähde sinne afrikkaan, ei sinulle kerrota totuutta kuitenkaan.

Äänestä

Heippa!
Ymmärrän,että sinusta tuntuu ikävälle,kun vanhempasi ohjeistavat elämääsi. He todellakin tarkoittavat vain parastasi <3 Tämän voin sanoa omasta kokemuksesta. Kyllä minuakin ärsytti,kun vanhemmat "määräilivät" eloani,kun olin nuorempi.
Sinähän voit sopia kotona,että olet perjantaisin moikkaamassa kavereitasi ja tulet kotiin sovittuna aikana. Kun näitä sopimuksia noudatat,vanhempiesi luottamus sinua kohtaan kasvaa!
Näin pääset kavereidesi pariin,eikä sinun tarvitse olla aina iltaisin kotona. Voithan pyytää myös omia kavereitasi kotiisi,perjantai illan v
iettoon: viettäisitte tyttöjeniltoja leffoineen ja poppareineen jne :)

Mukavia hetkiä sinulle kavereidesi parissa ja koti iltoja viettäen!

t. Riikka, Yläsavon nettisaappaasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorihelsinkiläinen kirjoitti:

En voi sietää vanhempiani, haluan muuttaa kotoaan! Äitini ja isäni asettuu oman elämän koko ajan ja sanoi kuinka minun pitäisi elää. He päättävät kaikesta esimerkiksi kun Tulen kotiin yöllä on ja he eivät anna minun olla poissa kaupungista perjantai-iltaisin miksi he eivät voi antaa minun tehdä mitä haluan? He aina sanovat he haluavat vain parhaani. Mutta olen 16, joten miksi en voi vapaasti päättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu