Vananava nähty

Kyllä, nyt sekin amusement park on koluttu!
Paikka oli tosi siisti, kaikenikäisille riitti tekemistä ja ruokaakin sai. Eväät tosin eivät olleet ihmeellisiä mutta tehtävänsä täyttivät.
Hinta ilman mitään alennuksia oli aika kova, 1000 paateroa yli 122cm pitkästä ja lapsesta, 91-122cm, 600. Perhelippu, 2 2 oli 2600...
Lippuluukulta saatavaan rannekkeeseen, pantti 100bhatia jonka sai takas lähtiessään ranneketta vastaan, piti ladata rahaa vesipuistossa tapahtuville ostoksille, käteinen ei puiston puolella käynyt. Käyttämättä jääneet hillot sai myös takaisin ranneketta palauttaessaan.
Alue oli aika pieni, ainakin siihen mielikuvaan verrattuna minkä itse olin etukäteen muodostanut, mutta ei ahdas. Patjoilla laskettaviin mäkiin kertyi jonkin verran jonoa ja niissä saikin 10-15min odotella vuoroaan. Isommat "lauttamäet" vesiputouksen vieressä vetivät aika hyvin vaikka suosittuja nekin olivat, jonotusta n.5min maksimissaan.
Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus ja paikkana suositeltava:)
26140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei nyt vesipuistossa voi vaatiakaan kovin kummoista ruokaa ja varsinkin kun pääasiassa asiakkaat on nuoria. Kyllä heille ranskalaiset ja hampparit maistui ihan hyvin. Ja kaikissa vesipuistoissa missä on jono tietää että ne menestyy.

Äänestä

Juu, jälkikasvulle kyllä maistui, vetivät useammankin annokset flens flaita... Tarkoitukseni olikin pyrkiä neutraaliin kommentointiin kyseisestä paikasta. Ruoka oli hanurista, ainakin jos niitä vertaa annoksiin mitä kaupungin ravintoloista saa, mutta kuten todettu, ajoi asiansa.
Harmi ettei jonoja sitten ollut tuon enempää, jos se on menestyksen mittari...

Äänestä
  • Ei vesipuisto ole ravintola kuten ei myöskään lentokone. Jotain sinäkin opit joka päivä uutta.

    Äänestä

  • UPDATE_11195518 kirjoitti:

    Ei vesipuisto ole ravintola kuten ei myöskään lentokone. Jotain sinäkin opit joka päivä uutta.

    Yes, ruoka ei edelleenkään ollut hyvää, tehtävänsä täytti kuitenkin. Onko paikka kaikessa suhteessa mielestäsi täydellinen? Minun mielestäni selkaista ei voi koskaan ollakaan.

    Äänestä

  • Hups, kirjoitus virhe eksyi edelliseen, pahoittelut siitä kaikille!

    Äänestä

  • UPDATE_11195518 kirjoitti:

    Ei vesipuisto ole ravintola kuten ei myöskään lentokone. Jotain sinäkin opit joka päivä uutta.

    Niin, ilmeisesti Lkv56:n varallisuus ei salli matkustaa siellä etuosassa konetta, jossa kyllä saa aina hyvätasoista ruokaa, kokemus on osoittanut.
    Hänenkin pitäisi joskus päästä oppimaan uutta.
    Myös matkailullisestikin tekisi hyvää hänelle päästä käymään jossain muuallakin, kuin Hui Hain ympyröissä, niin kuin me Thaimaan kokeneet kulkijat teemme.
    Voisi aloittaa vaikkapa Chiang Maista.

    Äänestä

  • eihalpalipuille kirjoitti:

    Totta on että en tosiaan tuhlaa rahaa istumalla business puolella sillä sen rahan käytän sitten perillä kunnon ruokaa jne. Lenokoneessa ei ole missää ruokaa joka voittaa ravintolaruoan ja en takuulla maksaa 5000 euroa siitä. Ja en usko että myöskään sinä sillä harva kuitenkin tätä luokkaa käyttää.Ja kyllä 30 vuoden aikana Thaimaa on katseltu moneen kertaan että älä ala minua neuvomaan tässä asiassa.

    Äänestä

  • Lkv56 päästelee taas valheitaan. Hua Hinissä kaksi kertaa paketti matkalla on Lkv56 käynyt. Thaimaan tuntemus Lkv56 on olematon, se on tullut huomattua usein.
    Mikään ei pidä paikkansa mitä Lkv56 kirjoittaa.
    Kyllä vesipuistossa voi olla hyvä ruoka mutta kun Vana nana on Hua hinissä niin näin ei ole. Eihän Hua Hinissä turistia arvosteta niinkuin muulla Thaimassa JOS Lkv56 olisi muualla Thaimassa edes käynyt olisi huomannut tämän.

    Äänestä

Surkea oli koko vanna(amme)paikka. Mitään kaipuuta ei jäänyt ja toiste emme Hua Hiniin lähdekään!
Se on kerrasta poikki!!!

Äänestä
  • Tulemme kyllä käymään uudelleen, sekä hua hinissä että vana navassa! Loistava paikka, piste siihen!!!

    Äänestä

  • Missään muualla Thaimaassa ei ole vielä niin isoa eikä niin hienoa vesipuistoa että tervemenoa vaan etsimään parempaa. Ja vähän voisi perustella enemmän mikä ei ollut sinun mieleen? OLisi mukava kuulla ja vähän tarkastaisin oletko edes käynyt jota eniten epäilen.

    Äänestä

  • UPDATE_11195518 kirjoitti:

    Missään muualla Thaimaassa ei ole vielä niin isoa eikä niin hienoa vesipuistoa että tervemenoa vaan etsimään parempaa. Ja vähän voisi perustella enemmän mikä ei ollut sinun mieleen? OLisi mukava kuulla ja vähän tarkastaisin oletko edes käynyt jota eniten epäilen.

    Heinäkuussa tänne Pattayalle valmistuu Kaakkois-Aasian suurin vesipuisto jonka ovat suunnitelleet Disney Landin arkkitehdit. Kyllä Vananava kalpenee sen rinnalla.
    Kuinka muuten paljon tällä palstalla kehuttu Venetsian ostos alue? Viime viikolla ainakin paljon tyhjiä liikkeitä ja kanaalit haisivat ja olivat roskaa täynnä.

    Äänestä

  • ArskaRööperi kirjoitti:

    Tämä on todellista totta, koko Venetsia on tuhoon tuomittu paikka, todellinen läävä, sinne haisevaan paikkaan ei toiste halua mennä.
    Kesällä käymme tuon hienon, Aasian parhaan vesipuiston katsomassa, luulenpa, että Vanavanan "ryssäpuisto" jää moninkerroin varjoonsa.

    Äänestä

  • ArskaRööperi kirjoitti:

    Heinäkuussa tänne Pattayalle valmistuu Kaakkois-Aasian suurin vesipuisto jonka ovat suunnitelleet Disney Landin arkkitehdit. Kyllä Vananava kalpenee sen rinnalla.
    Kuinka muuten paljon tällä palstalla kehuttu Venetsian ostos alue? Viime viikolla ainakin paljon tyhjiä liikkeitä ja kanaalit haisivat ja olivat roskaa täynnä.

    Myös samat suunnitelijat on suunnitelleet Vavavanan vesipuiston. OIkein mukavaa että myös te sellaisen saatte mutta minulle sille ei ole käyttöä kun en takuulla toista kertaa Pattayalle enää eksy.

    Äänestä

  • Kyllätoiste kirjoitti:

    Tulemme kyllä käymään uudelleen, sekä hua hinissä että vana navassa! Loistava paikka, piste siihen!!!

    Me myös tykkäsimme vananavasta. Siellä oli pari liukumäkeä,joihin ei ollut jonoa (uskallusta). Sern verran hurjia olivat, että laskijoita ei juuri näkynyt. Aaltoallas oli tosi hyvä ja rantatuolit mukavia sen ympärillä. Kohta joku vatipää sanoo, että eihän se ole pattaya parkin veroinen:)

    Äänestä

  • UPDATE_11195518 kirjoitti:

    Myös samat suunnitelijat on suunnitelleet Vavavanan vesipuiston. OIkein mukavaa että myös te sellaisen saatte mutta minulle sille ei ole käyttöä kun en takuulla toista kertaa Pattayalle enää eksy.

    Eivät ole samat suunnittelijat, tämä selviää kun osaa käyttää Googlea. Taas tämä Lkv56 valehtelee!

    Äänestä

  • UPDATE_11195518 kirjoitti:

    Missään muualla Thaimaassa ei ole vielä niin isoa eikä niin hienoa vesipuistoa että tervemenoa vaan etsimään parempaa. Ja vähän voisi perustella enemmän mikä ei ollut sinun mieleen? OLisi mukava kuulla ja vähän tarkastaisin oletko edes käynyt jota eniten epäilen.

    Todellakin hienoa, että Lkv56 pysyy poissa pilaamasta Pattayan hyvää ja leppoisaa tunnelmaa. Tuollaisia öykkärivalehtelijoita emme kaipaakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_11195518 kirjoitti:

    Myös samat suunnitelijat on suunnitelleet Vavavanan vesipuiston. OIkein mukavaa että myös te sellaisen saatte mutta minulle sille ei ole käyttöä kun en takuulla toista kertaa Pattayalle enää eksy.

    Lopeta tuo patologinen valehtelu Lkv56. Pattayalle valmistuvalla vesipuistolla ja Huan vesipistoja ei ole yhteistä tekijää! Eivät ole saman arkkitehtien suunnittelemia.
    Todella outo tyyppi olet! Valehtelua ja muiden Thaimaan kohteiden ja niissä viihtyvien henkilöiden solvaamista. Hua Hinistä taas löydät sellaista kerrottavaa mitä siellä ennen pysyvästi asuneet tietävät valheeksi. Hinta ja muu Thaimaan tuntemusta nolla.
    Mikä on motiivisi näille valheille? Kateus varmaankin. Et ainakaan mitään taloa sieltä omista, koska tunnen aika monia Huan expateista. Olet huono vitsi Lkv56.

    Äänestä

No , joo

Äänestä

Pattayalla paljon parempi vesipuisto ja sinne suuntaammekin kesälomalla, Hua Hin on täysin olematon paikka, ei mitään toimintaa eikä tekemistä, hevosulosterannallakin oloon kyllästyivät lapsemme kolmessa päivässä.

Äänestä
  • Tämän mekin koimme todeksi Hua Hinissä.

    Äänestä

  • Taidan vielä palata, kyllä täällä viihtyy...

    Äänestä

On se olematon paikka tuo Hui Hai, ei ihme, etteivät normaali-ihmiset sinne halua.

Äänestä
  • Et siis ole normaali, jos olet käynyt Hua Hinissä.
    Sen kyllä huomaa.

    Äänestä

  • epänormaalia kirjoitti:

    Et siis ole normaali, jos olet käynyt Hua Hinissä.
    Sen kyllä huomaa.

    Hullut menee Huaan, viisaat viipyy Pattiksella.
    Muistakaapa tämä totuus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vannavanna kirjoitti:

Kyllä, nyt sekin amusement park on koluttu!
Paikka oli tosi siisti, kaikenikäisille riitti tekemistä ja ruokaakin sai. Eväät tosin eivät olleet ihmeellisiä mutta tehtävänsä täyttivät.
Hinta ilman mitään alennuksia oli aika kova, 1000 paateroa yli 122cm pitkästä ja lapsesta, 91-122cm, 600. Perhelippu, 2 2 oli 2600...
Lippuluukulta saatavaan rannekkeeseen, pantti 100bhatia jonka sai takas lähtiessään ranneketta vastaan, piti ladata rahaa vesipuistossa tapahtuville ostoksille, käteinen ei puiston puolella käynyt. Käyttämättä jääneet hillot sai myös takaisin ranneketta palauttaessaan.
Alue oli aika pieni, ainakin siihen mielikuvaan verrattuna minkä itse olin etukäteen muodostanut, mutta ei ahdas. Patjoilla laskettaviin mäkiin kertyi jonkin verran jonoa ja niissä saikin 10-15min odotella vuoroaan. Isommat "lauttamäet" vesiputouksen vieressä vetivät aika hyvin vaikka suosittuja nekin olivat, jonotusta n.5min maksimissaan.
Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus ja paikkana suositeltava:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu