Kyllä oli suuri yllätys Perussuomalaisten toinen sija. No onnea Teille vaan, eihän siinä mitään.
0Äänestä
Opserver
Kuinkas se Johannes Virolainen aikoinaan sanoikaan: "Kansa on puhunut, pulinat pois" hävittyään Väyryselle puolueensa puheenjohtajuuden. Lausahdus sopii kyllä tähänkin vaalitulokseen. :)
0Äänestä
konnapuolue-kok
sun perse joutuu koville kun nääneekerit panee perseesees parrua!!!!!!!!!!!!!!!!! VITUN IDIOOTTI
0Äänestä
suomimies5
Hienoa Timo ja muut persut, nyt hallitukseen ja maahanmuuttoon järkeä mukaan! Halla ahosta ministeri, on sen verrän järkimies, näihin "jeesustelijoihin" ja maailmanparantajiin verrattuna! "Saatanan saatana" lienee joku kanelinnussija lastenraiskaaja, joka "pelkää asemansa", puolesta ja syystäkin?
0Äänestä
suomi5
kakkone, sun kakkosreikäs,(perse), on kohta lujilla!
0Äänestä
Mörkö_tuli_taas
On ilo katsoa miten kulttuurihenkilöt repivät perseensä tästä. Esimerkiksi Krista Kosonen kertoo Hesarissa, ettei tunne yhtään persujen äänestäjää.
Vihervasemmistolaisten neljän vuoden painajaisunen piti jo päättyä, mutta mörkö ei häipynytkään uusissa vaaleissa. Perussuomalaisia on eduskunnassa edelleen enemmän kuin vihreitä, vasemmistoliittolaisia ja haglundilaisia yhteensä.
0Äänestä
Opserver
Ja nyt ne on menossa hallitukseen toiseksi suurimpana puolueena. Olisivat muuten suurin puolue, jos vain vaalipäivän äänet laskettaisiin. Ehkäpä kulttuurihenkilöiden kannattaisi poistua kuplastaan ja etsiä käsiinsä joitakin perussuomalaisia ja tutustua heidän mielipiteisiinsä. Ei ole hyvä että yhteiskunta blokkiutuu kuppikuntiin, jotka tietävät toisistaan tuskin mitään.
0Äänestä
raippojatulossa
Kumpa nämä itseään suvaitsevina pitävät viher-liberaali vassarit perehtyisi paremmin eri poliittisiin ryhmiin samalla intensiteetillä kuin taiteilija-apurahojen hakemiseen, tälläistä turhaa porua ei tulisi. On hallituksessa ja eduskunnassa mikä kokoonpano hyvänsä kansa jää ilman "sokeria"
0Äänestä
putmc
Mopokerko yöntimoilla oli putputin haarataipees!!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Katso natsismin nousu 30-luvulla.
heheh Lin tussu haisee hyvälle
Kyllä oli suuri yllätys Perussuomalaisten toinen sija. No onnea Teille vaan, eihän siinä mitään.
Kuinkas se Johannes Virolainen aikoinaan sanoikaan: "Kansa on puhunut, pulinat pois" hävittyään Väyryselle puolueensa puheenjohtajuuden. Lausahdus sopii kyllä tähänkin vaalitulokseen. :)
sun perse joutuu koville kun nääneekerit panee perseesees parrua!!!!!!!!!!!!!!!!! VITUN IDIOOTTI
Hienoa Timo ja muut persut, nyt hallitukseen ja maahanmuuttoon järkeä mukaan!
Halla ahosta ministeri, on sen verrän järkimies, näihin "jeesustelijoihin" ja maailmanparantajiin verrattuna!
"Saatanan saatana" lienee joku kanelinnussija lastenraiskaaja, joka "pelkää asemansa", puolesta ja syystäkin?