Vaalivilppiä!!!

Mihin ilmoittaa epäkorrektista vaalitoiminnasta, jonka näki?

2 ihmistä suoraan edelläni saivat äänestää ilman minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Vaalitoimitsijat eivät tunteneet henkilöitä henkilökohtaisesti. Kauhea sählinki ja mietintä asiasta pidettiin, mutta saivat sitten lopulta luvan äänestää.
Tämä ei ole sallittuna tapana ilmoitettu vaalit.fi sivuston ohjeistuksessa.

Ja itseltäni ei kukaan katsonut henkkareista kuvaani, lippis syvällä päässä ja kasvot sen takana piilossa..
7206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

suurimmat vilpit tuli ääntenlaskennassa,jyväjemmari-kepulisipilän ja stupido-kokkareen puolueiden hyväksi

Äänestä

Tuo muuten onkin helppo tapa. Kunhan olet äänestäjälistan takana ja merkitset tämän huijari-kaverisi henkilöllisyydeksi jonkin toisen äänestämättä käyneen henkilön henkilöllisyydeksi. Mikäli jo merkattu henkilö tulee tuleekin itse äänestämään (moni vaalipaikkahenkilöstöstä tietää että tietyt henkilöt eivät äänestä) niin merkataankin ruksi listalta jollekin toiselle. Todella harva edes katsoo onko oma nimi jo valmiiksi merkattu, jos edes tietää mitä siinä toimenpiteessä edes tehdään.
Toimiessani vaalipaikalla aikoinaan toimivat puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana kokoomuksen henkilö sekä demari henkilö. Puheenjohtaja ei kutsunut tiettyjen puolueiden henkilöitä lainkaan äänestäjien vastaanottamistyöhön vaan jakoi työt ja palkkiiot vain frendipuolueille, jotka notkuivat paikalla koko päivän. Kun äänet oli laskettu on ohjeistuksessa sanottu että puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä yksi jäsenistä vievät sinetöidyt äänet "keskusvaalipaikkaan". He eivät tähän suostuneet vaan päättivät keskenään vielä nuo äänet leimoineen ja sinettinauhoineen. Paketti voidaan vaivihkaa avata ja muunnella ääniä ja sinetöidä paketti uudelleen.
Demari-kokoomus liittouma toimi jo tuolloin todella häikäilemättömästi. Ei ole vaikeaa keksiä muitakin tapoja kuten ujuttaa valmiiksi leimattuja äänestyslappuja kun äänten laskenta aloitetaan. Hups sinne meni pino perussuomalaisten ääniä ja joku kepulainen sai sattumalta pinon ääniä ja pino perussuomalaisen ääniä katosi povariin tai käsilaukkuun.
Entä sitten ennakkoäänet. Ei liene hankala muuttaa niitä miten ikinä vaan mieli tekee tai käsky on käynyt.
Epäilyttävästä toiminnasta olisi pitänyt välittömästi ilmoittaa vaalitarkastajalle pääjehulle joka kussakin kunnassa kiertää vaalipäivänä vaalipaikkoja (tai pitäisi kiertää). Tämä nimi mainitaan yhteiskokouksessa ennenkuin vaalipaikka avataan äänestäjille ja toimitsijoille luetaan virallinen avauspyötäkirja tai jokin sellainen. Minä ilmoittaisin asiasta jälkikäteen puolueeni puheenjohtajalle joka sitten vaatii keskusvaalilautakunnan toimenpiteitä asian tuksimiseksi. Ongelmalliseksi asian vaan tekee se että asi pitäisi jälkikäteen tehtynä viedä oikeuteen jossa sinulla olisi oltava todistajat tukemassa kyseistä menettelyä. (ehkä)
Vaalipaikalla on ikävä kyllä myös käytäntö että mikäli äänestäjä tunnistetaan niin sekin olisi hyväksyttävissä. Lainvoimaa en tiedä saako tälleen menetellä, ja jokatapauksessa tämä mahdollistaa edellämainitsemani kaltaisen vilpin.
Ylipäänsä suomalaiset ovat tyhmiä väittäesssän että meillä vaalivilppiä ei voisi tapahtua. Rikollisin puolue kyllä esittäisi itse että vaaleissa oli vilppiä elleivät onnistuisi junailemaan äänituloksia haluamansalaisiksi.

Äänestä

Puheenvuoron Ritva Puolakka (ITSP) ihmetteli omassa blogissaan, miksi hänen oma äänensä ei rekisteröitynyt vaalitietojärjestelmään sillä paikkakunnalla, jossa hän oli käynyt äänensä antamassa. Keskustelupalstoilla moni ihmetteli samaa, mutta juuri tämän Puolakan tapaus sai minut ryhtymään tähän kirjoitukseen, koska vaalitietojärjestelmässä tapahtuva vilppi on huomaamaton ja sitä on hyvin hankala näyttää toteen.

Miksi on syytä epäillä vilpin tapahtuvan vaalitietojärjestelmässä?

Suomen vaalitietojärjestelmän kehittämisestä on vastannut Tieto Oyj (ent. TietoEnator). Tieto on ollut investointipankki Goldman Sachsin omistuksessa, kun Suomen vaalitietojärjestelmää on uudistettu.

Miten Goldman Sachs liittyy Suomen vaalien rehellisyyteen?

Goldman Sachs on niittänyt maailmalla kyseenalaista mainetta, kun se on kerta toisensa jälkeen ollut epäiltynä tai tuomittu erilaisista talouspetoksista. Myös Eurokriisin ratkaisijoiden tähtikentällinen muodostuu hyvin pitkälti Goldman Sachsin entisistä työntekijöistä.

Goldman Sachsin hämäristä puuhista on tehty myös dokumentti:
YLE Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana?

Erityisen huolestuttava piirre Goldman Sachsin toiminnassa on sen tapa kierrättää entisiä työntekijöitään eri valtioiden huippuviroissa aiheuttaen eturistiriitoja, joiden avulla Goldman Sach lyö rahoiksi, tuomitaan sakkoihin, mutta jää lopulta voitolle. Goldman Sachsin epärehellinen toiminta heijastuu Tieto Oyj:n uudistamaan vaalijärjestelmään, koska Goldman Sachs oli enemmistöosakas, kun vaalitietojärjestelmiä uudistettiin ja se on mukana eurokriisissä.

Äänestä

Vaalikusetus on niin massivinen, ettei pieni ihminen edes halua uskoa, Tieto Oyj laskee siis äänet USA:n toimiston kautta ja yhtiön omistaa juutalaispankkiirit.
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/

Äänestä

MV lehti voisi hieman tarkastaa asioita joista kirjoittaa. Ei suuri tai rumin haukku tee asiasta oikeuskelpoista tai totuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mihinilmoitus kirjoitti:

Mihin ilmoittaa epäkorrektista vaalitoiminnasta, jonka näki?

2 ihmistä suoraan edelläni saivat äänestää ilman minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Vaalitoimitsijat eivät tunteneet henkilöitä henkilökohtaisesti. Kauhea sählinki ja mietintä asiasta pidettiin, mutta saivat sitten lopulta luvan äänestää.
Tämä ei ole sallittuna tapana ilmoitettu vaalit.fi sivuston ohjeistuksessa.

Ja itseltäni ei kukaan katsonut henkkareista kuvaani, lippis syvällä päässä ja kasvot sen takana piilossa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu