Yli luonnolliset tapahtumat/kokemukset

Olisi kiva kuulla onko kellekkään tapahtunut mitään yli luonnollista kokemuksia liittyen kummituksiin, ihmissusiin, vampyyreihin tai mihin tahansa joka on yliluonnollinen. Kokoan yhteen kirjoitukseen ihmisten kokemuksia, mutta lupaan nimia tai mistä tekstit on peräisin ei julkaista. Itselle on tapahtunut kaiken laista. Isäni luona kun oli lapsi tapahtui kaikkea hullua. Paikka oli entinen sairaalan vastaan otto. Tavarat kaatuilevat itsekseen, ääniä kuuluu jos on ihan hiljaa pitkään, kuuluu ääni kuin joku tippuisi tai kaatuisi vaikka ei tipu tai kaadu ja tavarat katoavat. Viimeksi kun oli paikalla pöytä oli liikkunut ainakin metrin ja kummallaakaan ei ollut tarvetta liikuttaa pöytää joka painaa paljon joten emme kumpikaan hirveämmin yksi kehtaisi liikuttaa ettei selkä menisi. Elementtien kanssa olen ollut tekemisissä useamma vuoden. Tiedän että monet on keskustellut samasta aiheesta jo paljon, mutta haluasin vain saada kertomuksia mitä on tapahtunut. En kyseen alaista kenenkään kertomusta. Olisin todella kiitollinen että madollisimman moni kertoisi :)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


DianaForest113 kirjoitti:

Olisi kiva kuulla onko kellekkään tapahtunut mitään yli luonnollista kokemuksia liittyen kummituksiin, ihmissusiin, vampyyreihin tai mihin tahansa joka on yliluonnollinen. Kokoan yhteen kirjoitukseen ihmisten kokemuksia, mutta lupaan nimia tai mistä tekstit on peräisin ei julkaista. Itselle on tapahtunut kaiken laista. Isäni luona kun oli lapsi tapahtui kaikkea hullua. Paikka oli entinen sairaalan vastaan otto. Tavarat kaatuilevat itsekseen, ääniä kuuluu jos on ihan hiljaa pitkään, kuuluu ääni kuin joku tippuisi tai kaatuisi vaikka ei tipu tai kaadu ja tavarat katoavat. Viimeksi kun oli paikalla pöytä oli liikkunut ainakin metrin ja kummallaakaan ei ollut tarvetta liikuttaa pöytää joka painaa paljon joten emme kumpikaan hirveämmin yksi kehtaisi liikuttaa ettei selkä menisi. Elementtien kanssa olen ollut tekemisissä useamma vuoden. Tiedän että monet on keskustellut samasta aiheesta jo paljon, mutta haluasin vain saada kertomuksia mitä on tapahtunut. En kyseen alaista kenenkään kertomusta. Olisin todella kiitollinen että madollisimman moni kertoisi :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu