Uusi lapsi lastensuojelun jälkeen

Tahtoisin tietää muiden kokemuksia perheen jatkamisesta, kun olette saaneet purettua huostanne ja siten päässeet eroon lastensuojelusta tai kun olette jollakin keinolla saaneet lopetettua lastensuojeluasiakkuuden.

Oletteko uskaltaneet hankkia uutta lasta vai jäikö lapsiluku kyseiseen, kun asiakkuus loppui?Jos hankitte uuden muksun, niin alkoiko taas kyttäminen vai annettiinko teidän olla rauhassa?

Itseltäni huostattiin vauva vuosi sitten. Jo synnytyksen jälkeen kyttäminen alkoi nuoren ikäni ja yksinhuoltajuuteeni takia(ei teini-äiti). Huostaanottoa suunniteltiin pitkään ja salassa. Kaikki oikeustaistot hävittiin, kun sossut ja hallinto-oikeus pelasivat samaan pussiin. Lopulta lapsi meni adoptioon, koska ajattelin, että parempi elämä olisi lapselle se hyvä vaihtoehto.

Siitä on nyt aikaa ja olen alkanut tapailla erästä miestä. Haluan ehkä joskus vielä perheen, mutta pelko kyttäämisestä elää takaraivossa ja mietin, että kannattaako enää tehdä lapsia koko Suomeen. Tongitaanko vanhat tiedot uudelleen ja tehdäänkö taas ennakollinen ilmoitus, vaikka parisuhde ja elämä olisivat kunnossa.
6211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu missä paikkakunnalla asut. Minkä paikkakunnan lastensuojelusta on kyse?

Äänestä
  • Pk-seutu kyseessä

    Äänestä

on aikamoista, mielestäni, että joutuu pyytää anteeksi joiltakin toisilta, että saisi tehdä lasta...

nainen on luoja. vain luoja tietää. onnea!

jos jollakin sanomista, niin heidän pitää sanoa aikaisessa vaiheessa ja rehellisesti. kyttääminen on epäreilua.

ja jos sanoisivat niin onko se, mitä he sanovat, totta? luoja kysyköön iteltään

Äänestä

Ei pitäisi olla ongelmia, JOS: ette käytä säännöllisesti päihteitä, jätä lastanne usein muiden ihmisten hoitoon (pubiin menon takia), asunnossanne riidellään, asunnossanne käy vieraita kaljakassien kanssa, lasta ei viedä oma-aloitteisesti neuvolaan ja muihin terv.palveluihin.
Jos kodissanne huolehditaan päiväjärjestyksestä, syömisestä, nukkumisesta, terveellisestä liikunnasta, ravitsevasta ruuasta, rakentavista ihmissuhteista, henkilökohtaisesta hygieniasta, pyykinpesusta, siivouksesta ym. ja jos elätte "normielämää" elikä heräätte aamulla, suoritatte päivän velvollisuudet lasta ja itseänne kohtaan, ja menette yöpuulle samoihin aikoihin kuin muutkin ihmiset, pitäisi uusi seuranta ja huostaanotto olla vain "pahaa unta". Jos siis ELÄMÄNHALLINTA on kunnossa, ei tule ongelmia.

Äänestä

Aloittajan kannattaisi antaa ajan kulua vähän aikaa pitempään, jos vauva on huostattu vain vuosi sitten ja silloinkin ongelmia tuli nuoren iän takia. Mikä ihmeen hätä sinulla on tehdä lapsia putkeen aina uuden miehen kanssa, jos entinenkin on huostattu?

Opiskele tai tee töitä. Rakenna rauhassa elämäsi niin vankalle pohjalle ettei kukaan ulkopuolinen joudu kiinnittämään huomiota tilanteeseesi. Arvioi tilanteesi uudelleen vaikkapa kolmen tai neljän vuoden kuluttua. Järki käteen!

Äänestä

Kiitos kaikille vastauksista! Minulla ei ole nyt kiire uuteen perheeseen. Elämä ja tulevaisuus vain pelottavat. Niin paljon kysymyksiä ja epävarmuutta.

Keskityn nyt tähän hetkeen ja katson kuukausi kerrallaan eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämääkövain kirjoitti:

Tahtoisin tietää muiden kokemuksia perheen jatkamisesta, kun olette saaneet purettua huostanne ja siten päässeet eroon lastensuojelusta tai kun olette jollakin keinolla saaneet lopetettua lastensuojeluasiakkuuden.

Oletteko uskaltaneet hankkia uutta lasta vai jäikö lapsiluku kyseiseen, kun asiakkuus loppui?Jos hankitte uuden muksun, niin alkoiko taas kyttäminen vai annettiinko teidän olla rauhassa?

Itseltäni huostattiin vauva vuosi sitten. Jo synnytyksen jälkeen kyttäminen alkoi nuoren ikäni ja yksinhuoltajuuteeni takia(ei teini-äiti). Huostaanottoa suunniteltiin pitkään ja salassa. Kaikki oikeustaistot hävittiin, kun sossut ja hallinto-oikeus pelasivat samaan pussiin. Lopulta lapsi meni adoptioon, koska ajattelin, että parempi elämä olisi lapselle se hyvä vaihtoehto.

Siitä on nyt aikaa ja olen alkanut tapailla erästä miestä. Haluan ehkä joskus vielä perheen, mutta pelko kyttäämisestä elää takaraivossa ja mietin, että kannattaako enää tehdä lapsia koko Suomeen. Tongitaanko vanhat tiedot uudelleen ja tehdäänkö taas ennakollinen ilmoitus, vaikka parisuhde ja elämä olisivat kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu