Etsitään kilttiä urosta astutukseen, kiire

Hei !
Olisiko kellään hyväluonteista tervettä uroskoiraa joka olisi keskikokoinen/iso ja olisi palkkiota vastaan valmis käytämään sitä nartullemme. Koiramme on isohko sekoitus, sydän kultaa, rakastaa ihan kaikkia, mutta osaa kuitenkin vahtia jos yöllä lenkillä tulee joku humalainen vastaan tms tilanne. Olen harrastanut koko ikäni, yli 40 vuotta koiria, ennnen rotukoiria ja oli useampi aivan upea niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään eikä ikinä oikein uskallettu teettää pentuja kun mietittiin pääsisivätkö pennut hyviin koteihin. Jälkeenpäin kaduttikin, kun olisi halunnut jättää itselle yhden pennun. Nyt meillä on tämä kahden rodun risteytys tyttö ja haluamme siltä pennun, tai kaksi, ennen sterilaatiota. Useampi fiksu koiranomistaja on tehnyt alustavan varauksen.
Etsimme siis urosta jolla ei olisi suurta metsästysviettiä, koska narttumme on kovin lintujen perään, niin emme halua sitä ominaisuutta lisää. Eikä myöskään paljon haukkuvaa rotua/sekoitusta koska narttumme on varsin hiljainen, haukkuu vain jos joku on oikeasti vialla. Maksusta sovitaan, esim rahana tai pentuna.
Olisi kiire kun juoksu alkoi ! Meillä oli suunnitelmissä eräs tuttu uros mutta luovuimme ideasta juuri tuon liiallisen metsästysvietin vuoksi. Jos teillä tai tutullanne on siis Etelä-Suomessa (Kanta-Häme, Itä-Uusimaa, eteläinen Pirkanmaa, Uusimaa) alueella sopivaa urosta niin ilmoitelkaa, kiitos !
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokenut tietäisi ettei sopivan kohdalla katsota kilometrejä tai aikaa. Sama taustan selvitys terveyden ja luonteen osalta täytyy olla kuin rotupuolellakin ei se sekoitus pelasta jos toisella vanhemmista prakaa jossain. Onnea kuitenkin projektiin koirakannan parantaminen on tavoiteena useimmilla vaan tosiaan taustatyö ja tarkkuus karvoihin katsomatta. Hienoa että narttu kuitenkin leikautetaan pentujen jälkeen vastuullista toimintaa!

Äänestä
  • Hei urhountoli ! Sinulle ja muillekin tiedoksi, että kaksi siskoani kasvattaa rotukoiria sekä useampi ystäväni. On tullut kierrettyä näyttelyissä vuosikaudet ja muutenkin tutustuttua kymmeniin rotuihin. On aika hyvä käsitys missä roduissa on perinnöllisiä sairauksia (suurimmassa osassa on) ja missä ei. Nartullamme ei ole virallisia tutkimuksia, mutta silmäpeilaus tehty, silmät ok. Rodut hyvin terveitä. Itsestään selvää on ettei mitä tahansa urosta huolita. Mieluummin sitten ei teetätetä pentuja jos ei löydy juuri oikeanlaista. Ja steriloidaan ennen seuraavaa juoksua koska tällä sen varran hankalat. Eli tämä on ainoa mahdollisuus meille saada tästä kultakimpaleesta jälkeläinen. Matkarajoite on siksi etteivät kaikki ihmiset saa töistä edes yhtä vapaapäivää. Tai saa muttei sitten ole enää töitä kun työt VMP:n kautta.

    Äänestä

Hei! meillä voisi olla sopiva uros. Laita mailia osoitteeseen annabp1989@gmail.com niin jutellaan lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perheenjäsen kirjoitti:

Hei !
Olisiko kellään hyväluonteista tervettä uroskoiraa joka olisi keskikokoinen/iso ja olisi palkkiota vastaan valmis käytämään sitä nartullemme. Koiramme on isohko sekoitus, sydän kultaa, rakastaa ihan kaikkia, mutta osaa kuitenkin vahtia jos yöllä lenkillä tulee joku humalainen vastaan tms tilanne. Olen harrastanut koko ikäni, yli 40 vuotta koiria, ennnen rotukoiria ja oli useampi aivan upea niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään eikä ikinä oikein uskallettu teettää pentuja kun mietittiin pääsisivätkö pennut hyviin koteihin. Jälkeenpäin kaduttikin, kun olisi halunnut jättää itselle yhden pennun. Nyt meillä on tämä kahden rodun risteytys tyttö ja haluamme siltä pennun, tai kaksi, ennen sterilaatiota. Useampi fiksu koiranomistaja on tehnyt alustavan varauksen.
Etsimme siis urosta jolla ei olisi suurta metsästysviettiä, koska narttumme on kovin lintujen perään, niin emme halua sitä ominaisuutta lisää. Eikä myöskään paljon haukkuvaa rotua/sekoitusta koska narttumme on varsin hiljainen, haukkuu vain jos joku on oikeasti vialla. Maksusta sovitaan, esim rahana tai pentuna.
Olisi kiire kun juoksu alkoi ! Meillä oli suunnitelmissä eräs tuttu uros mutta luovuimme ideasta juuri tuon liiallisen metsästysvietin vuoksi. Jos teillä tai tutullanne on siis Etelä-Suomessa (Kanta-Häme, Itä-Uusimaa, eteläinen Pirkanmaa, Uusimaa) alueella sopivaa urosta niin ilmoitelkaa, kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu