Miksi ajotutkintojen monopoli Ajovarmalla

A-katsastuksen Ajovarma on monopoliasemassa Ajotutkintojen teoria- ja ajokokeissa. Mietin vaan miten sellaisessa asemassa oleva yhtiö pystyy kehittymään ja toimimaan, koska sen olemassa olo perustuu monopoliin.
Itsellä 3 vuoden sisällä kaksi opetuslupaoppilasta. Toisen kohdalla opettamani mieluummin varovasti, kuin varomattomasti toimi hyvin, mutta tämä toinen sai V-merkinnän kun otti kevyttä liikennettä liikaa huomioon. On sitä aikoihin eletty. Miten voi kevyttä liikennettä yleensä ottaa liikaa huomioon. Jos jalankulkija ja auto törmää, niin useasti ei jalankulkija enää sen jälkeen tarvi muuta kuin hautajaiset.
12912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pitäisi vapauttaa autokoululuvat ja tutkintoluvat. Ihan miten kävi taannoin katsastustoiminnalle. Hinnat lähti tippumaan! Miksi pitää olla luvanvaraista? Saataisiin hinnat molemmissa alas ja reilusti!!!! Liikenneturvallisuuden kannalta sillä ei ole mitään tekemistä!

Äänestä
  • Juuri näin. Näin varmistettaisiin, että tämän tyyppinen toiminta alkaisi toimimaan tavalla joka palvelee varsinaista tarkoitustaan. Nyt tuntuu olevan instanssi, jonka palveluksessa on porukkaa, joiden ajatusmaailma on jossain 60-luvulla. Muutenkin pitäisi saada soveltuvuustesti kaikille tutkintojenvastaanottajille. Kyseessä on kumminkin ihmisten, yleensä nuorten joita helposti jännittää, kohtaaminen.
    Voi vain kuvitella ajokokeeseen tulevan nuoren tuntemuksia, kun viereen istahtaa lähellä eläkeikää oleva partasuu ukon körmy, joka vaivoin saa kammettua itsensä siihen etupenkille. Kasvoilla tasan yksi ilme, yrmy. Jos siinä ei mene nuorella pasmat sekaisin, niin ei missään.

    Äänestä

  • Katsastuksen hinnathan pompsahti ylöspäin, kun kilpailu alkoi, hinnat ovat laskeneet vasta nyt viime vuosina.
    Ajovarmalla bisnes on siksi, kun on voittanut kilpailutuksen Trafilta. Kuten myös tulevan ajokorttien käytännön asioiden hoitamisen.

    Äänestä

  • Monopolit_pois1 kirjoitti:

    Juuri näin. Näin varmistettaisiin, että tämän tyyppinen toiminta alkaisi toimimaan tavalla joka palvelee varsinaista tarkoitustaan. Nyt tuntuu olevan instanssi, jonka palveluksessa on porukkaa, joiden ajatusmaailma on jossain 60-luvulla. Muutenkin pitäisi saada soveltuvuustesti kaikille tutkintojenvastaanottajille. Kyseessä on kumminkin ihmisten, yleensä nuorten joita helposti jännittää, kohtaaminen.
    Voi vain kuvitella ajokokeeseen tulevan nuoren tuntemuksia, kun viereen istahtaa lähellä eläkeikää oleva partasuu ukon körmy, joka vaivoin saa kammettua itsensä siihen etupenkille. Kasvoilla tasan yksi ilme, yrmy. Jos siinä ei mene nuorella pasmat sekaisin, niin ei missään.

    Vastaanottaja on liikenneopettakoulutuksen omaava henkilö. Huono koemenestys selittynee nykyisellään liian vähäisillä harjoittelumäärillä. Autokouluhan halpeni....ja opetusmäätät leikattiin yli puolet pienemmäksi. Opetuslupaoppilaat saavat taas hyvinkin vaihtelevalaatuista koulutusta kotona mistä usein puuttuu ymmärrys turvallisesta ajamisesta täysin. Autokoulu vrt opetuslupaan ei ole missään nimessä samalla viivalla. Autokoulussa työskentelee koulutettu ammatti-ihminen luvanvaraisessa ammatissa.

    Äänestä

Autokoululuvan kyllä saa kuka tahansa kun täyttää vaadittavat kriteerit, se ei ole ollut herkinnanvarainen kahteenkymmeneen vuoteen....taas hyvä esimerkki tiedosta jota täällä jaetaan

Äänestä
  • Niin ja kriteerit on siten ettei niitä kukaan muu voi täyttää. Näin se vaan menee ja mielivalta vaan jatkuu.

    Äänestä

  • Ajovarmarules kirjoitti:

    Niin ja kriteerit on siten ettei niitä kukaan muu voi täyttää. Näin se vaan menee ja mielivalta vaan jatkuu.

    Tolla asenteella ei kannata aloittaa yrittäjänä, kriteerit ovat itseasiassa erittäin lievät. Ne pystyy täyttämään jokainen halutessaan. Mutta toki on helpompi vinkua täällä.

    Äänestä

  • Autokoululuvan myöntää tai uusii Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Autokoululupa myönnetään olemaan voimassa toistaiseksi, ja se oikeuttaa autokoulun pitämiseen koko maassa. Myöntämiseen ei sovelleta tarveharkintaa vaan lupa myönnetään jokaiselle luvan edellytykset täyttävälle hakijalle. Myöskään yleisiä hakuaikoja autokoululuvan hakemisessa ei ole, vaan lupahakemus voidaan toimittaa mihin aikaan vuodesta tahansa.

    Autokoululupa myönnetään hakijalle
    1. jolla on riittävät taloudelliset ja muut edellytykset toiminnan harjoittamiseen
    2. joka ei ole konkurssissa ja, jos hakija on luonnollinen henkilö, joka on täysi-ikäinen ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu
    3. jolla on säädetyt vaatimukset täyttävä opetustoiminnasta vastaava johtaja ja opetushenkilöstö sekä käytettävissään tarvittavat opetustilat, -materiaali ja -välineet.

    http://www.trafi.fi/tieliikenne/luvat_ja_hyvaksynnat/autokoululupa_2

    Äänestä

Montako uutta autokouluyrittäjää muuten aloitti muuten tämän ketjun pohjalta? Tässä juuri lupaa täyttelen kun alkaa duunarina olemaan työt vähissä.

Äänestä
  • Freelancer-reppanat velkaisine autoneen ja nollasopimuksineen kehuvat olevansa autokouluyrittäjiä.

    Äänestä

Ajokorttiasiat menossa korjaamoille tulevaisuudessa. Varma tieto.

Äänestä

Hain kortin ST1.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monopolit_pois kirjoitti:

A-katsastuksen Ajovarma on monopoliasemassa Ajotutkintojen teoria- ja ajokokeissa. Mietin vaan miten sellaisessa asemassa oleva yhtiö pystyy kehittymään ja toimimaan, koska sen olemassa olo perustuu monopoliin.
Itsellä 3 vuoden sisällä kaksi opetuslupaoppilasta. Toisen kohdalla opettamani mieluummin varovasti, kuin varomattomasti toimi hyvin, mutta tämä toinen sai V-merkinnän kun otti kevyttä liikennettä liikaa huomioon. On sitä aikoihin eletty. Miten voi kevyttä liikennettä yleensä ottaa liikaa huomioon. Jos jalankulkija ja auto törmää, niin useasti ei jalankulkija enää sen jälkeen tarvi muuta kuin hautajaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu