Eläkkeensaajien asumistuen rajua leikkausta vaativien kannattaisi ottaa tämäkin huomioon:
http://yle.fi/uutiset/imfn_tutkimus_ei_tue_leikkauksia_suomessa__onko_laake_pahempi_kuin_tauti/8086675
"Hallitusohjelman julkistusta seuranneella viikolla kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tutkimusosasto julkisti selvityksen, jonka sanoma Suomelle poikkeaa selvästi Sipilän hallituksen linjauksista.
Hallitusohjelmassa talouspolitiikan linja on muotoiltu sen ehdoilla, että velkaantuminen bruttokansantuotteeseen nähden taittuu vaalikauden loppuun mennessä. IMF:n selvityksen perusteella Suomi taas on niiden valtioiden joukossa, joiden ei välttämättä ole järkevää tällä hetkellä murehtia julkisen velan määrää.
Menoleikkauksia julkisuudessa itsekin kritisoinut Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Mika Pantzar tutustui selvitykseen Yle Uutisten pyynnöstä.
– Tutkimuksen mukaan joissain maissa valitaan lääke, joka on pahempi kuin tauti, Pantzar sanoo.
– Lääkkeenä on velan osuuden laskeminen bruttokansantuotteesta veronkorotuksilla ja menoleikkauksilla, joka itse asiassa helposti johtaa siihen, että velan osuus kasvaa kun bruttokansantuote romahtaa."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän tässä näyttää käyvän.